Suunnitelmanamme oli ruokailla, jonka jälkeen uni maistuisi. Olimme nimittäin varanneet hytin koiriakin ajatellen. Aamupalaa tutkailtuamme päätimme odottaa lounaaseen saakka. Ainoa tuore vihannes aamiaisella oli tomaatti ja Saksan kansallisylpeys wursti oli kärsinyt kuumuudesta sen verran kauan, ettei sitä enää tunnistanut nakkimakkaraksi. Jos tykkäisi syödä voileipiä ja juoda kahvia, silloin olisi hihkunut ilosta. Mutta ei. Takaisin hyttiin ja nukkumaan.
Uni tuli laivan lempeässä keinutuksessa helposti. Jopa monsieurin mielestä oli ihanaa tuudittautua uneen. Äänieristys oli loistava ja huopatossutehtaallakin olisi ollut enemmän meteliä. Tosin, korvani ovat olleet jo jonkun aikaa flunssan vuoksi tukossa, etten kyllä mitään kuulisikaan.
Uusi yritys tutustua laivan gastronomiaan onnistui paremmin lounasaikaan, vältimme umpileivitetyn wieninleikkeen sekä tuhdisti paneroidun kalafileen ja otimme possunlihaa. Aitoa, rehellisestä lihaa. Mureaa ja syötävää. Salaattia oli jonkun verran enemmän tarjolla säilykevihannesten lisäksi. Vatsa tuli täyteen ja päivän lämminruoka osio suoritetuksi. Ei mikään suositeltava ruokapaikka, mutta nälkä lähtee.
Matka halki Etelä-Ruotsin maatalousvaltaisen maiseman majapaikkaamme kesti parisen tuntia kaikkinensa sisältäen kaupassa hortoilua. Laivasta pois pääseminen itsessään kesti yllättävän kauan, puolisen tuntia. Perillä meitä odotti ihana punainen tupa ja kamari, jossa olisimme viihtyneet kauemminkin! Toisen kerran sitten. Normikaavan mukaan yhden yön stoppi ei paljoa lisäohjelmaa kestä saati sitten kun sairastupailu jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti