maanantai 31. elokuuta 2015

Kaunispään huipulla

Aamulla pääsimme liikkeelle auringon paistaessa, tosin sumupilvet risteilivät taivaalla luoden mielenkiintoisen tihkusateisen vaikutelman. Meille oli myyty keskusvaraamosta kartta kesäreiteistä ja kerrottu, että opastukset ovat aivan selkeät, ei ole mahdollisuutta eksyä. Olimme vähän eri mieltä aloitettuamme Kaunispäälle kapuamisen. Reitin alkupäätä oli vähän hankala löytää. Muutamia kieltomerkkejä uhmaten pääsimme kuitenkin huipulle ja maisemat olivat näkemisen arvoiset, kuten veljeni oli minulle mainostanut.
Tietöiden keskellä kävelyreitillä.

Suunta on oikea.

Komeat on maisemat.

Tietty poikkesimme kahville, kun kerran sellainen mahdollisuus oli olemassa ja noin viiden kilometrin tallustelun jälkeen maistuikin juuri paistettu munkki erinomaiselta! Istuskeltuamme reilun puoli tuntia, jatkoimme matkaa upeassa säässä sopivan helpolla reitillä siten, että takaisin palattuamme totesin matkan pituudeksi sportstrackerissa yllätykseksemme peräti 15 kilometriä.

Tapasimme reitin varrella yllättävän vähän ihmisiä, sillä ruskasesonki ei onneksemme ole vielä alkanut täysillä.

Olemme oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Vau, mitkä maisemat!

Nam, munkkikahvi maistuu.

Monenlaista reittiä valittavana.

Aamupäivän lämpötila, ei paha.

Kivikasa vai taideteos?

Vaelluspolku kuin valtatie, veljeni sanoja lainatakseni.

Jotain väriä jo näkyvissä.

Vedentankkauspiste, puro laskee Luttojokeen.

Iltapäivän lämpötila, uskomattoman korkea!


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Saariselkä, here we come

Päätin jo keväällä tehdä viikon reissun Saariselälle ja sain suostuteltua ystäväni Riitan mukaan kokemaan Lapin lumon ja mahdollisen ruskankin. Tänään vihdoin koitti se päivä, jolloin Helsinki-Vantaalta pääsimme puolessatoista tunnissa Lappiin, Ivaloon. Lento sujui yllättävän "kivuttomasti" verrattuna meidän molempien pakkausoperaatioihin. Jos halusi selvitä pelkästään käsimatkatavaroilla, otti todella lujille pohtia, mitä voisi jättää pois, kun kaikenlaista kuvitteli tarvitsevansa.  8 kiloa on tosi vähän! Minulla meni jopa hermo touhussa siten, että kirjauduin Finnairin sivuille ja maksoin ylimääräistä laukusta ruumaan... Helpotti.

Olin vuokrannut auton Ivalosta, joten matka Saariselälle aikataulun ja matkan puolesta tuntui hyvin yksinkertaiselta ja helpolta. Kun sain avaimet käteen ja navigaattorin päälle, olisi kestänyt noin puolisen tuntia ja olisimme olleet perillä., tosin hiukan oli käynnistysvaikeuksia, kun automaattivaihteisiin tottuneena manuaalilla lähtee liikkeelle ;). Mutta poikkesimme varmuudeksi Ivalossa kaupassa, kun en ollut oikein varma Saariselän ruokakauppatarjonnasta. Hyvä niin.

Aurinkoinen sää toivotti meidät tervetulleeksi pohjoiseen! Tie oli hyvässä kunnossa ja reitti suora Ivalosta etelän suuntaan Saariselälle. Vuokraamani huoneisto on ihan ok, luulen, että keskitasoa alueella, jossa tarjontaa on paljon. Meillä molemmilla on oma makuuhuone, lisäksi tupakeittiö ja saunaosasto. Hinta tällaiselle asunnolle on n. 500 euroa/viikko. Pienempiäkin ja edullisempia löytyy.
Tosin ruska-aika on täällä jonkunlaista sesonkia, jolloin hinnat ovat hiukan korkeammat kuin esim. kesällä.

Kiersimme iltakävelyllä kylän ympäri ja saimme huomata majoitustarjonnan runsauden. Uutuutena avautuu keilahalli juuri viikon päästä kylälle. Ehkäpä ennätämme avajaisiin :). Huomenna kuitenkin tutustumme kesäreitteihin kartan avulla ja koetamme olla eksymättä!
Kuvia lisäilen myöhemmin, sillä nyt nukkumatti kutsuu.
Iltakävelyllä kylällä.

Meidän huoneistomme tuolla punaisissa taloissa.

Ihana aurinko!

Maisemaa kylänraitilta.



sunnuntai 16. elokuuta 2015

Matkasuunnitelma tehty!

Niinpä vaan saimme kyhättyä kasaan viikonlopun aikana paluumatkamme aikataulun. Hiukan harmitti hienolla säällä istua netin äärellä pari päivää, mutta onneksi pystyimme oleskelemaan sentään terassilla. Tulevalle viikolle on onneksemme lupailtu aurinkoa ja lämmintä säätä!

Matkasuunnitelmamme näyttää siis tältä:
13.-14.9. Turku-Tukholma
14.-16.9. Tukholma-Öölanti, Ruotsi
16.-17.9. Öölanti-Kööpenhamina, Tanska
17.-18.9. Kööpenhamina-Heidenau, Saksa
18.-23.9. Heidenau-Bergen, Alankomaat
23.-27.9. Bergen-Uccle, Belgia
27.-30.9. Uccle-Versailles, Ranska
30.9-1.10 Versailles-Clermont-Ferrand, Ranska
1.10. Clermont-Ferrand-perillä kotona Sainte-Marie La Mer'ssä