lauantai 29. joulukuuta 2012

Illalla syömässä ravintola Le Flowersissa

Minä otin alkuruuaksi simpukoita valkosipulimajoneesilla. Herkullisia.
Reijo kokeili Catalanian alkupaloja, joissa serranon kinkkua, anjoviksia, manchego-juustoa ja runsaasti salaattia. Hänen vatsalleen simpukat eivät sovi, sen olemme jo viime joulun "opetuksen" jälkeen muistaneet. (yksi kerta yövalvomista riittää)
Reijon pääruokalautanen, johon hän ennätti ottaa mustekalaa, joka kuvassa (oikealla sitruunan yläpuolella) näyttää ihan kanamunalta ;).
Tässä meidän yhteinen pääruoka-annoksemme, jossa kalaa ja muita mereneläviä. Meillä oli hyvä kimppasopimus, Reijo söi kalat ja minä muut meren eläväiset. Ruokaa oli todella runsaasti...
Ja tässä se, mitä jäljelle jäi...
Pullo paikallista roseeviiniä kuului asiaan.
Reijon jälkkärinä lämmintä viikunatorttua kaktussorbetilla, nam.
Minä halusin pitkästä aikaa maistaa jäätelöä. Tosin kermavaahto tuntui ryöstävän annoksesta suuren osan.
Taksia odotellessa ravintolan ulkopuolella kuvattu valoilmiö :D! Täysikuukin loisti kirkkaana taivaalla.
Posted by Picasa

Päiväkävelyllä

Etsimme netistä viisi Saint-Cyprienistä vuokrattavaa taloa, joista kaksi oli oikeinkin miellyttävää. Aamupäivän talojen katselun jälkeen palkitsimme itsemme kävelyllä rannalla. Jatkamme tutkiskelua.
Rannassa näytti olevan kova merenkäynti, vaikkei tuulta ollut juuri nimeksikään.
Ensimmäisen liikenneympyrän keskelle oli päässyt veistoshahmo, joka esitti raskaana olevaa naista.
Toisen ympyrän keskellä tepasteli flamingo.
Posted by Picasa

perjantai 28. joulukuuta 2012

Espanjan herkut

Espanjan puolelta tuomisina meillä oli suolaista ja makeaa herkkua sekä pullo roseeta, tietty ;). Huomaa, että kaikki missä on suklaata ja appelsiinia vetoaa meidän molempien makunystyröihin.
Suolaisia herkkuja seuraavasti: ilmakuivattua kinkkua, jotain uunissa paistettua pateeta possusta, chorizo-makkaraa, ranskalaista sinihomejuustoa, sieni-possunlihaterriiniä ja ankanmaksapateeta. Näitä sitten vähän kerrallaan maistellaan, eikös vaan Reijo? Pieniä annoksia ja syödään erittäin hitaasti, kuten tänäänkin...ughhh.

Posted by Picasa

Iltakävelyllä rannassa

Saint-Cyprienin rannassa jälleen.
Aurinko laski puoli kuuden jälkeen, tässä ollaan viiden aikaan lähdössä kävelylle.
Kuvassa dyynit Reijon puhelimella kuvattuna.
Luonnonmukaista jalkahoitoa. Luin lehdestä, että hiekkarannalla paljoin jaloin kävely hoitaa ja hieroo jalkoja, päätin toteuttaa heti testikävelyn. Tunnin lenkin jälkeen tuntui kivasti kihelmöivän jalkapohjia. Ei paha.
Katson autiota hiekkarantaa...
Aurinko laskee vuorten taa.
Upeat oli värit taivaalla auringon laskiessa, mutta puhelimenkaan kamera ei valitettavasti tallenna samaa näkymää. Tästä sitten suihkuun ja meriahventa maistelemaan.
Posted by Picasa

torstai 27. joulukuuta 2012

Junalla Perpignaniin

Emme vielä olleet ennättäneet poikkeamaan Perpignanissa, suuremman luokan kaupungissa lähistöllä. Nyt sekin tuli korjattua. Lähdimme aamulla junalla suunnitelman mukaisesti, kivaa vaihtelua autossa köröttämisen sijaan. Reijolla on mukavia sekä ikäviä muistoja junalla matkaamisesta Ranskassa ;).
Aurinkoista säätä on lupailtu tälle viikolle, joten iloinen mieli aamusta asti siivitti reissuamme. Ihmettelin kyllä, että tuntui aamulla viileältä jopa minunkin mielestäni, hurhhh. Iltapäivästä aurinko lämmitti eikä tuullut juuri lainkaan, varjossa 16 astetta, kelpasi nauttia terassilla lounaan.
Kaupunki kahdella kielellä. Aika monessa paikassa huomasi katalaanin vaikutuksen. Junassa kuulutettiin jopa espanjaksi. Huomenna reissataan extempore (päätimme juuri)  Espanjan puolelle, jonne reilun puolen tunnin matka.
Kirkkoa korjailtiin ehommaksi.
Bongasin päivän kissan kerrostalon eka kerroksesta ilmastointilaitteen päältä. Reijo tuumaili, että olipas katilla hyvä paikka seurailla kadun tapahtumia. Ilmeisesti siis täälläkin on "sisäkissoja" :).
Oli ihan pakko mennä kuvaamaan lähemmäksi kaunista kattia.
Aika rauhallista oli täälläkin puolen päivän tienoissa. Kaupungilla sentään kuulimme puhuttavan muutakin kieltä kuin ranskaa.
Parin tunnin tepastelun jälkeen löytyi onneksi asemakin.
Tänne suunnalle sitä muutetaan pian, junallakin pääsee Espanjan puolelle.
Posted by Picasa

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Le Boulou, visiitillä naapurikylässä

Pysähdyimme jälleen kerran ihailemaan lumihuippuisia vuoria, auringonpaiste tekee ne vielä kauniimmiksi. Kamera ei pysty taltioimaan sitä, mitä silmä näkee ;).
Rauhallista oli kylän raitilla, olimmehan parhaaseen lounasaikaan liikenteessä.
Näkymiä kylän laitamilta.

Entinen kirkonkello.
 
Samanlaisia kaivoja on aiemmillakin reissuilla kuvattu, jokaisella kylällä omansa.
Kissa makoili auringossa, kuvattu Reijon äitiä varten, terkkuja vaan!
Mielenkiintoisen näköinen patoviritelmä.
 
 
Ei kylää ilman kirkkoa.
Oli pakko kuvata tämä yhdistelmä: pitkä sypressi ja vaaleanpunainen talo.
Joulukoriste tämäkin?
Reijon mielestä kiva talo. Olihan tuo komea.
Posted by Picasa