sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Viikko 21, ihana kesä

Kesästä on saatu vielä nautiskella ja parhaamme mukaan olemme viettäneet suurimman osan päivästä ulkona. Nyt kun koirillakin on takapihalla vapaus olla, tuntuu, että nekin ovat iloinneet kesästä!

Välillä poikkesimme Reijon veljen juhlissa, mutta muuten arki sujuu kiireisissä merkeissä lastenlasten ja kodin kunnostuksen parissa. Elämä on ihanaa!


Haukifilettä katkarapumätikastikkeella

Mammaa leikittää

Hyvä on, tuumaa Lissu ja leikki voi alkaa.

Reijon veljen synttäreillä

Tikka osallistuu lintujen juhlakattaukseen

Lohivoileipäkakkua juhlissa

Kiva naapuri toi vajaa viisi kiloisen hauen, sekä muutaman
ison ahvenen, jotka harmikseni jäivät kuvaamatta!

Ettei aivan kalaruokaa pelkästään,
valmistin välillä ribbsejä pitkän kaavan mukaan.

Tässä annokseni kesäkurpitsaperunapaistoksen kera, nam!


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Viikko 20, helle jatkuu

Tämä viikko tuntui olevan pelkkää juhlaa. Aloitimme juhlinnan tätini luona hänen 90-vuotissynttäreillään ja lopetimme neljän sankarin juhlaan sunnuntaina. Kolme heistä oli alle 5-vuotiaita. Kesä on jatkunut helteisenä ja ukkonen on välillä viilentänyt painostavan kuumaa säätä. Tällaista lisää, kiitos! Tuntuu aivan oikealta kesältä!


Ensimmäinen viikon synttärisankari sai nauttia lounaan
jälkiruuaksi lakkakermakakkua.

Päivän lämpötila.

Virallinen synttärikakku.

Ukonilma saapui.

Vettä satoi kaatamalla ja ukosti puolen tunnin verran.

Kesä jatkuu.

Mummi leipoi synttärikakun lapssenlapsilleen.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Viikko 19, kesä on saapunut

Ihanan lämmin säärintama on saapunut Suomeen ilahduttamaan meitä auringon palvojia. Aurinkoa ja hellettä on luvattu lähipäiviksi ja talvivaatteet saa pakata jo odottamaan ensi talvea, luulen minä. 
Korvasieniä saatiin maistiasiksi, mustikat ja valkovuokot kukkivat, tuomi tuoksuu jo ja siitepöly aiheuttaa oireita allergikoille. Kesä tuli kuin varkain, ei varmaan kukaan ollut sitä odottanut tulevaksi näin kerta humauksella. Ihanaa, siis nautimme siitä.

Kaupungissa.

Korvasieniä tähyilemässä.

Kimalainen pörrää mustikan kukissa.

Tulossa hyvä mustikkavuosi, mikäli kukinnan määrää on uskominen.

Makkaranpaistoa kauniina kesäpäivänä.

Lissu tähyilee, jos saisi makkaraa.

Harakkalampi

Mikäpäs olisi lammella soudellessa. Venekin on varattu
matkailijoiden käyttöön.

Tässä on Suomen kesä. Aurinko, järvi ja koivu.

Aamukahvia odotellaan paikallisen leipomon terassilla.

Valkovuokot äitienpäivän aattona.

Outoa, kun illalla on vielä lämmin.

Mustaherukka kukkii takapihalla.

Koivu on saanut jo vihreän kesämekon.

Virallinen takapihapotretti koira-aitauksineen.

Saari nimeltään Eerikki.

Lissu nauttii aamulenkistä.

Alkaa olla jo kuuma.

Hauki kutemassa lähirannassa.

Kesäisiä maisemia.

Lintupariskunta aamu-uinnilla.

Blogin pitäjäkin molskautti äitienpäivän kunniaksi ja heitti
talviturkin vähän normaalia myöhemmin.

Uinnin jälkeen maistuu äitienpäiväkahvit.

Seuralaiset rannalla.

Äitienpäivälounas kotiterassilla, parsaa kantarellikastikkeella.

Uskottava se on! Kesä on saapunut.
Varjossa 25 astetta iltapäivällä.


sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Viikko 18, vappu tuli ja meni

Koska olimme juuri toipuneet viikonlopun vietosta Helsingssä, päätimme, ettei vappua juhlita meidän normaali perinteen mukaisesti brunssilla. Lisäksi vapun sää oli ankea tänäkin vuonna, joten jouti juhlat jättää tuonnemmaksi. Sen sijaan kävimme kävelyllä ja värkkäsin leipomuksiani. Riittävästi eksotiikkaa siinäkin.

Tuntuu ihanalta asua saaressa. Jokapuolella on vettä ja lokkien äänet kuuluvat kotoisasti ikkunan ollessa avoinna.  Merkillistä, miten sellaistakin kaipaa, kuten lokkien kirkunaa, jollei sitä kuulu.
Tutkailimme uusia maisemia piknikkejä varten ja sopivia rantoja uimiseen. Niitä löytyy tästä läheltä onneksemme helposti. Kunpa tulisi nyt vaan sellainen lämmin kesä!


Kaurapikkuleivät

Pellillinen pizzaa, josta ei täytettä puutu!

 Vappupäivän kävelyllä.
Paatti ja venevaja.



Jääpeitteestä ei vapun päivänä ollut enää kuin muisto vain.

Tällaista sohjoa löytyi vielä varjoisilta paikoilta.

Tänä keväänä en vielä  ole pulahtanut veteen.

Linnut pesäpuuhissaan ja reviirejään puolustaessaan pitävät
melkoista konserttia.

Suomi-maisema. Järvi, koivu ja sininen taivas.

Veneitä ei vielä ole laskettu vesille.

Hiekkaranta ja harvinaisen tyyni vedenpinta.

Täällä kelpaa meloa.

Pilvipeite repeilee.

Meidän lähimetsä ja sen mainiot rannat suorastaan
houkuttelevat piknikille. 

Tämäkin oikein Suomi-maisemaa.