Teoriassa Portbousta lähteminen aamujunalla kuulosti hyvältä. En vain ottanut huomioon mahdollisia muutoksia aikatauluissa saati junavuoron kokonaan peruuttamista...Onneksi Figueresiin ei ollut pitkä matka.
Tulimme sunnuntaina Banyulsin kautta, sillä halusin näyttää Reijolle vaelluspolkumme, jota pitkin viimeksi edellisenä sunnuntaina olimme taivaltaneet, juuri silla samaisella reissulla, kun sain ne siilin piikit jalkapohjiin. Laitoimme auton parkkiin ja lähdimme nauttimaan auringon paisteessa rinteiden kapuamisesta. Kilometrin päässä pidimme paussin, otimme hiukan valokuvia ja käännyimme takaisin. Aikataulu ei antanut periksi pidempää tutustumista, mutta tämäkin oli todella upea kokemus. Maisemat ja sää suosivat ensikertalaisen mukana oloa.
Olin myös silloin edellisenä sunnuntaina varannut pöydän ravintolasta, jossa saimme odotella paluukyytiä. En tarvinnut katua pöytävarausta, sen verran mainiot eväät meille tarjoiltiin. Otin alkuruuaksi ostereita ja pääruuaksi kalaa, toisin kuin yleensä monsieur valitsi tänään lihaa. Reijo otti alkuruuaksi kampasimpukoita ja pääruuaksi karitsan sisäfilettä, molemmat olimme tyytyväisiä omiin annoksiimme ja niiden kokoon siten, ettemme jaksaneet ottaa kuin kahvit jälkiruuaksi. Vatsat pinkeänä poistuimme etsimään majapaikkaamme, jonne olisi noin puolen tunnin ajomatka.
Olin etsinyt hostellihuoneen Portboun keskustasta ja onneksemme saimme olla aivan rauhassa melko ainoina asiakkaina hostelissa. Kävimme iltakävelyllä moikkaamassa tuttavaamme kahvilanpitäjää ja hän kertoi vuokraavansa muutamaa asuntoa keskustassa. Sepä olikin yllätys. Harmillista kun emme tienneet tästä aiemmin. Saimme illan pimetessä oikein hienot hortoilemiset aikaiseksi, kun kartoitimme kaupunkia kävellen. Vahingossa löysimme jopa rautatieaseman. Kolmea tuntia myöhemmin huoneeseen palasi uupunut seurue. Kunhan koirat saisivat iltaruokansa, voisivat nekin huokaista tyytyväisenä päivän touhujen jälkeen ja käydä levolle.
Maanantai aamuna pilvipeite oli paksu ja sadekaan ei ollut kaukana. Silti lähdimme etsimään toista vaelluspolkua, jonka edellisenä iltana omistajarouva oli meille osoittanut. Tällä kertaa saimme haeskella sitä oikein urakalla, aika hankalaan paikkaan sen alkupää oli piilotettu. Emme lannistuneet, vaan kysyimme neuvoa vastaantulijoilta. Löytyihän se polku vihdoin ja nousu oli jälleen huima. Pilvisestä säästä huolimatta maisemia kelpasi ihastella korkella mäen päällä. Kivikkoinen polku ei ollut mikään nopein kavuttava, joten aikaa kului reippaasti kävelyllämme. Palattuamma takaisin maan pinnalla vai sanoisiko meren pinnan tasolle, käväisimme kaupassa ostamassa vettä. Sitten olikin jo aperitiivin aika ja palasimme tuttavamme rantakahvilaan, josta kysäisin mahdollisuutta asunnon katsomiseen. Hänelle sopikin lähteä heti, mikä oli todella mukavaa. Saimme nähdä kolmen huoneen asunnon kolmannessa kerroksessa ilman hissiä. Se olikin ainoa negatiivinen asia, mikäli ei sitten suhtaudu siihenkin positiivisesti! Kunto kasvaa, kun kapuaa portaita edes takaisin. Tulemme varmasti takaisin keväämmällä lomalle Portbouhun, vaikka junamatkaa en edes ajattele enää aloittavani täältä saakka.
Päivän ruokapaikkaa piti hiukan hakea, sillä aikeemme mennä hostellin alakertaan pizzalle torpedoitiin jo heti alkumetreillä. Vastaanotossa oleva nuori neitokainen kertoi, ettei maanantaina saisi mitään ruokaa, he kun sulkevat klo 14. Sittenpä suuntasimme kaupungille uusiksi ja etsiskelimme sopivaa paikkaa. Aika läheltä hostellin kulmilta löysimme pikkuriikkisen ruokapaikan, jossa oli vain kaksi pöytää sisällä. Paellaa tai fideuaa löytyi listalta ja sekös sopi meille molemmille paremmin kuin hyvin. Veimme koirat nukkumaan huoneeseemme ja palasimme lounasaikaan testaamaan ruokapaikkaa. Minä otin fideuan ja Reijo otti paellan. Erinomaisia olivat molemmat sapuskat. Menuun kuului alkuruuaksi salaattia ja iso lasillinen viiniä. Oikein sopivan hintaisen ja kokoisen annoksen jälkeen haimme leipomosta vielä jälkiruokaleivonnaiset myöhemmin kahvin kanssa nautittavaksi huoneessamme. Siestaa olikin mukavaa viettää tämän kaiken aamupäivällä koetun jälkeen.
Illalla hyytyi vauhti ja Reijo käytti koirat ulkona vain lyhyellä pissatuslenkillä, sillä vettäkin oli sadellut pitkin iltaa. Katsoimme telkkaria ja pakkasimme tavarat, sillä aamulla olisi aikainen herätys.
Kellon soidessa tiistai aamuna viideltä, väsymystä ei tuntunut yhtään, oli ihan helppo nousta ylös. Koirien ruokkimisen ja oman aamupalan jälkeen olikin sopivaa lähteä rautatieasemalle. Sadetta tihuutti juuri sen verran, että sateenvarjolle olisi käyttöä. Edellisenä päivänä lippua ei myyty tälle aamulle, vaan se olisi hankittava automaatista tai junasta. Automaatti oli pimeänä, joten menimme asemalaiturille odottamaan junaa. Aikaa oli runsaasti. Kellon lähetessä lähtöaikaa junaa ei vaan kuulunut! Kanssamatkustajia asemalaiturilla oli muutama, sen verran sain selvää erään rouvan selostuksesta, ettei junaa kannattaisi jäädä odottamaan. Meillä olisi siis tasan yksi vaihtoehto. Reijo heittäisi minut Figueresiin, josta pääsisin pikajunalla Barcelonaan vajaassa tunnissa. Ainut vaan, että Reijon tavarat olivat vielä huoneessamme. Pikainen pakkaus ja monsieurinkin tavarat olivat autossa, jonka keula pimeässä aamussa osoitti kohti kiemuraista tietä ja Figueresin Vilafant-asemaa.
Loppumatka sujuikin melkein kommelluksitta. Vaihdoin Barcelonan päärautatieasemalla paikallisjunaan, jolla pääsee puolen tunnin välein lentokentälle. Ainut, että Helsingissä olleen lumikaaoksen vuoksi sieltä saapuva kone oli myöhässä. Siispä pääsimme matkaan vajaan tunnin verran alkuperäistä lähtöaikaa myöhemmin. Nyt sitten istun koneessa ja kirjoittelen tätä tekstiä. Pakkasta ja lunta, sitä on siis odotettavissa!
