perjantai 30. syyskuuta 2016

4. matkapäivä Strasbourg

Saavuimme puolen päivän maissa perille ajettuamme ensin kaikenkokoisia teitä. Mielenkiintoinen reittivalinta navigaattoriltamme! Toki saimme nauttia tietöistä Saksan puolella jälleen, mutta tänään ne olivat ainoastaan lyhyitä pätkiä. Sää oli pilvipoutainen, erinomainen ajokeli kerrassaan. Nelisen tuntia kului normipysähdyksellä.

Aamun lukemat
Meitä odotti neljän ruokalajin lounas, joka oli valmistettu paikallisia perinteitä kunnioittaen.  Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvia. Alsassilaisia viinejä sekä ruokalajeja saamme myös tulevina päivinä maistella.

Siestan jälkeen kävimme katsastamassa perinteistä alsassilaista kylää, jossa talot olivat rakennettu omaan tyyliinsä. Illan hämärtyessä palasimme takaisin majapaikkaamme ja runsaan iltapalan jälkeen oli oikein mukava vetäytyä vinttihuoneeseemme kuuntelemaan sateen ropinaa.

Tässä kuvia illan vierailusta:
Obernain kaupungin muurit

Entisaikaan muurit ovat olleet "pakollinen" toimenpide suojaamaan
varakasta kaupunkia ryöväreiltä.

Opasteksti kaupungin portilla.

Matkamuistomyymälä.

Toriaukion laidalla.


Kirkko tietenkin keskellä kaupunkia.

Historiallisia rakennuksia.

Opasteksti torin laidalta.

Matkamuistomyymälän ikkuna.

Pakollinen lämpötila kuva illalla klo 18.

Kaivo on ollut tärkeä paikka entisaikaan.

Vanhoja taloja.

Ilta alkaa hämärtyä.


torstai 29. syyskuuta 2016

3. matkapäivä, Bad Wildungen 327 km

Aamulla ennätimme käydä koirien kanssa kunnon lenkillä ennen lähtöä, ajatuksena välttää iltapäivän helle. Niinpä pääsimme matkaan tuntia myöhemmin, mikä ei meitä haitannut.
Suurimman osan matkasta ajoimme tietyön alaisilla moottoriteillä, tuntui todella stressaavalta nykivä liikenne ja kaistapoukkoilijoiden kanssa selviytyminen. Jälleen kerran virisi keskustelu aiheesta "lentämällä pääsisi nopeammin".
Tämän aamun lukemat 

Saavuttuamme määränpäähämme etsimme ensimmäiseksi ruokapaikan. Meille kävi tuuri, kun löysimme kalaravintolan. Reijo valitsi suosituksestani meriankeriasta ja itse valitsin simppukalaa. Annos vaikutti fish and chipsiltä, joten olin erittäin tyytyväinen minäkin. Reijo sanoi ankeriaan olevan herkullista, ainoa harmitus oli annoksen suuri koko.


Päiväunien jälkeen pistäydyimme lähikaupassa, söimme parvekkeella grillattua bratwurstia ja nautimme lempeästä kesäillasta auringon laskiessa. Nyt ilta alkaa hämärtyä ja koirien iltapissatuksen jälkeen juomme vielä iltakahvit leipomosta ostamiamme herkkuja maistellen.


Huomenna vihdoin saavumme ystävämme Rolandin luo Strasbourgiin. Maanantaina matka jatkuu.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

2. matkapäivä, Kakenstorf 397 km

Reippaan tuulisessa säässä sai pidellä kunnolla ratista kiinni aamulla siltaa ylittäessä. Onneksi nopeusrajoitus oli säädetty sillalle 70 km/h, jolloin itsekin sai rauhassa ajella. Tanskan puolella ei ollut juuri ruuhkaa, matkanteko sujui joutuisasti. Sää oli pilvinen heti aamusta ja hiukan pirskotti välillä vettä.

Malmön liepeiltä löytämämme yöpymispaikka oli sen verran upea, että päätimme tulla tänne toistekin. Meille ihmisille ja koirille olosuhteet olivat aivan ideaalit. Lisäksi ympäristöön olisi miellyttävä tutustua lähemmin.

Aamun lukemat.

Saksan puolella ei sadepilviä näy.
Lautalla Tanskasta Saksaan kahvi pysyi juuri ja juuri kupissa, sen verran merenkäynti salmen ylityksessä vaikutti. Tämän päivän reitti on todella tuttu. Pari tuntia lautalta Kakenstorfiin moottoriteitä pitkin, jolloin Reijo saa vuorostaan pitää ratista kiinni. Saavuttuamme Saksan mantereelle aurinko tervehti meitä ja sateesta ei ollut enää tietoakaan. Lämpötilat pyörivät siinä 20 asteen paremmalla puolen ja tuulikin tyyntyi illaksi siten, että saimme nauttia aperitiivit terassilla ystävämme kanssa. Tänään oli varsinainen lepopäivä, ennätimme nukkua hyvät päiväunetkin.

Vaahtopäät eivät aivan näy valokuvassa.

Pienen seikkailun ja suunnistamisen jälkeen poikkesimme
ulkoiluttamaan koiria Landkircheniin.

Sopiva lepotuoli kävelytien varrella. 
Huomenna matka jatkuu vielä Saksan puolella, tosin reitin lyhin osuus kestää vain kolme tuntia, ihan kiva. Saamme siis huomennakin nukkua päikkärit ja koota voimia ennen Strasbourgia, jossa sosiaalinen elämä tulee olemaan vilkasta viikonlopun aikana ja varmaan huokaus pääsee maanantai aamuna matkaa jatkaessamme.

Nyt iltakahvin keittoon ja sitten unten maille, huomenna on taas uusi päivä.

tiistai 27. syyskuuta 2016

1. matkapäivä, Malmö 632 km

Tukholmassa oli jostain syystä enemmän aamuruuhkan tuntua kuin aiemmin. Vähän tuli kaistapoukkoilijoista sydämen tykytystä, mutta kaikesta selvittiin kunnialla . Vahingossa ajoimme ohi Kungens kurvan perinteisestä taukopaikasta, pysähdyimme kuitenkin pikaisesti seuraavalla mahdollisella paikalla ulkoiluttamaan koiria.

Klo 6:10 paikallista aikaa auton mittarin lukemat.
Lämpötila autokannelta.

Navigaattorin armoton arvio matkasta.

Ruotsin läpi ajaessa on hauskaa seurata säätilan vaihtelua. Aurinkoinen sää vaihtui pilvisen ja takaisin aurinkoiseen useamman kerran päivän aikana. Vielä aamupäivällä emme saaneet nauttia tulevista Keski-Euroopan helteistä, vaikka Turussa lähtiessä olikin ihanan lämmintä. Onneksi ei kuitenkaan satanut!

Tikru ihailemassa kirkon raunioita.

Lissu ihmettelee, kunnei ketään muita ole kirkossa.

Aurinko paistoi, mutta tuuli oli viileä.
Saavuimme hyvissä ajoin Malmöseen, olimme varanneet majapaikan (linkki) sen kuuluisan SILLAN kupeesta ja meillä ei todellakaan ollut valittamista minkään suhteen! Kauppa ja bensa-asema olivat aivan naapurissa, asunto omalla pihalla suorastaan luksusta ja saimme lopulta sen helteen kiinni täällä Ruotsin etelässä. Ihmiset kulkivat shortseissa ja kesämekoissa ja lempeän lämmin merituuli puhalsi, kun poikkesimme rannalla siltaa ihailemassa.

Silta näkyvissä!

Meillä oli upeat lenkkimaastot.

Lampaita ei näkynyt aitauksessa, vaikka niitä vielä
siellä kuulemma on.
Ihana ilta, aurinko on juuri laskenut ja koirat makoilevat vielä ulkona pihalla. Pian on aika käydä niidenkin iltapissatuksen jälkeen iltalevolle, kuten meidän ihmistenkin. Huomenna matka jatkuu sitten Kööpenhaminan ohi Tanskan eteläkärkeen ja sieltä Saksaan yöpymään ystävämme E:n luokse.


maanantai 26. syyskuuta 2016

Muuttolintujen matkassa

Jälleen on se aika vuodesta, kun tervehdys vaihtuu huomenesta bonjouriin. Matkalla Turun satamaan näimme useita joutsenia suuntaamassa etelään. Aurinkoinen ja lämmin päivä muistutti meitä Suomen kesästä, joka oli lyhyt ja ytimekäs. Toivottavasti saamme nauttia kesän viimeisistä päivistä vielä jonkun aikaa Ranskassa.
Turussa illalla dokumentoitu säätila.
Ei paha.
Olin luvannut kirjoittaa vähän joka ilta blogiin, tekstin julkaiseminen olikin sitten toinen juttu. Laivalla en saanut kännykällä lähetettyä tätä tekstiä saati ladattua valokuvia,  joten heti ensimmäisenä päivänä jouduin syömään sanani 😕.


Huomenna on vuorossa matkamme pisin etappi. Aiomme kuluttaa siihen koko päivän ja nauttia myös matkasta. Nyt kuitenkin nukkumaan, sillä aikainen herätys kello 5 ei anna armoa.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Ranskalaisten kanssa Lapissa, 2. viikko

Toisella viikolla monelle tuli jo haikea olo. Keskustelimme siitä, kuinka nopeasti aika kului ja kuinka pian koittaisi lähdön aika. Kaikki olivat erittäin onnellisia Lappiin tutustumisesta ja moni haaveili palaavansa esim. talvella uudelleen. Mutta onneksi tälläkin viikolla meillä oli monta mielenkiintoista ja jännittävää kohdetta vierailtavana.

maanantai ja tiistai 12-13
kahden päivän vaellus Kultalaan kullanhuuhtojien jalanjäljille

Kultalan varaustupa odottaa

Täällä tuntee todellakin olevansa erämaassa

Ivalojoki korkealta kuvattuna

Onneksi oli siltoja, ettei tarvinnut kahlata

561 porrasta

Metsähallituksen varaustupia

Kultalassa ollaan

keskiiviikko 14
vierailu Siidaan, saamelaismuseoon ja Näkkäläjärven matkamuistomyymälään

Siidan upea näyttely

Karhunpojat ovat todella pieniä syntyessään

Ulkomuseon vankilan seinäkirjoituksia

Kalastajan työhuone

torstai 15
vaellus Lemmenjoelle, sisältäen jokiveneristeilyn menomatkalla

Jokiveneet toivat lisää vaeltajia Ravadas-putouksille

Tässä kuva putouksen alajuoksulta

Yksi lukuisista pikkupuroista, joka laskee Lemmenjokeen

Suomaisema

Vielä muutama kilometri perille Njurgulahteen


perjantai 16
vaellus Kiilopäälle ja Luulammen majalle munkkikahveille

Silmä lepää tässä maisemassa

Koko porukka liikkeellä

Ylös Kiilopäälle menossa

Luulammella grillipaikalla ensin eväät ja
sitten munkkikahville kahvilaan lämmittelemään


lauantai 17
vierailu Purnumukan porotilalle
Nellimin rajakylään tutustuminen

Koko perhe toivotti tervetulleeksi porotilalle,
tässä kuvassa äiti ja poika

Sisällä tuvassa joimme kahvit ja kuulimme tarinaa
poronkasvatuksen historiasta sekä nykypäivästä
Nellimin kylän ortodoksikirkko

Rajavyöhyke oli ranskalaisten mielestä suuri nähtävyys


sunnuntai 18
lähtö ja hyvästit heti aamulla

Tätä maisemaa moni jäi kaipaamaan, minä veljeni kanssa mukaanlukien,
Lapin puhdasta luontoa ja sen rauhaa