sunnuntai 31. joulukuuta 2017

viikko 52 viimeistä viedään!

Maanantaista torstai aamuun jatkui lomanvietto Espanjassa yhtä leppoisalla mallilla kuin edellisviikolla. Tässäpä tämän viikon kuvasaldoa lomalta:

Satamassa.






Meidän joulupöytä.


Tässä mun eka lautasellinen.

Kävimme katselemassa vuokrattavaa taloa seuraavaa
mahdollista kertaa varten.


Paellaa tietenkin oli maistettava, kun Espanjan puolella ollaan!


Tässä meidän jälkiruokakokoelma:





Takan lämmöstä nauttiva meidän mammeli.

Lauman vahtiminen ottaa koville. Nyt nukuttaa!

Herkkutiski takaisintulomatkalla. Kakkuja emme ostaneet,
vaan Reijon teki mieli pullaa!

Torstaina palasimme kotiin puolen päivän jälkeen. Eksyimme hieman ostoksille Espanjan puolella, mikä oli toisaalta mukavaa vaihtelua normaaliin kauppareissuun. Ennätimme nukkua päiväunet, jonka jälkeen poikkesin viemässä tuliaisia ystävällemme. Laukut ja ostokset tuli purettua ennätysajassa, joten olimme ilmeisesti viettäneet rauhallisen loman.


Perjantaina lähdimme heti aamusta koirien kanssa lenkille, sillä sateen uhka iltapäivällä oli otettava huomioon. Syömistä, nukkumista ja ystävien kanssa seurustelua, siitä oli tämä päivä tehty.









Lauantaina otettiin vielä rauhallisesti, varmuudeksi. Kävimme aamupäivällä vihanneskaupasta  hakemassa täydennystä kasvispuoleen sekä nauttimassa lasilliset viiniä kylämme viinikellarissa. Siis normilauantai. Päivälämpötilaksi luvattu 20 astetta kuulosti ja tuntui aivan ihanalta!

Päivälevon jälkeen ahkeroimme yhdessä kasvispaistokseen tarvittavat raaka-aineet valmiiksi. Helppoa ja herkullista syötävää on arjen tullen nyt muutamaksi päiväksi.

Aamulla lämpötila oli lähes sama sisällä ja ulkona!

Etupihalle paistoi aurinko.

Kyläkierroksella ihastelimme appelsiinipuita.

Kasvisvuoka, jonka ohje julkaistu aiemmin.

Auringon laskettua ilta hämärtyi.

Ihanat tuoksut valloittivat keittiössä.

Sunnuntai aamu alkoi auringon paistaessa, mutta mereltä tuleva sumu häivytti paisteen, ennen  ulkoilua. Saimme nauttia aamupalasta kaikessa rauhassa television ääressä, sillä mihinkään ei ollut kiire. Iltapäivällä kävimme reippailemassa, jonka jälkeen haimme osterit vuodenvaihteen juhlaamme varten. Tarttuipa leipomosta suklaakakkukin mukaan.










Kävimme kävelyllä Reijon kanssa tuntia ennen puolta yötä, joten hän ennätti lopettaa liikunnallisen vuotensa vielä lähirannan kuntoiluvälineillä! Hiljainen oli kylätie!
Täällä ei onneksi kovin paljon paukuttelu häiritse, keskiyöllä kuului kaikki ne kymmenen tussausta, mikä on pikkukylässä asumisen etuja! Koetimme valvoa puoleen yöhön, siinä onnistumatta, mutta tulipa ainakin harjoiteltua illan mittaan kortin peluuta seuraavaa Simpukan poppoon kohtaamista varten ✌️.






Vuosi vaihtui siis rauhallisissa merkeissä, mikä tuntuu sopivan nykyiseen elämäntyyliimme.






sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Viikko 51

Vuoden toiseksi viimeinen viikko käynnistyi maanantaina prameasti naapurin 80-vuotis synttärijuhlilla. Meidät oli kutsuttu mukaan jo vuotta aikaisemmin, sillä rouva naapuri pelkäsi, että emme olisi juhlapäivänä paikalla. Kaikki sujui mukavasti, juhlat vietettiin kotona ja vieraita oli sopivasti.

Juhlapöytä

Synttärikakku

Kun juhlista oli selvitty, tiistaina olikin oikea puuhapäivä. Koirat kävivät taasen turkkihuollossa ja itse kävin parturissa. Lisäksi kävimme aperitiivilla ja jouluja toivottamassa meidän kylän viinikellarin porukoille.
Normaalit kävelylenkit oli tietysti päivän ohjelmassa. Tällä kertaa poikkesimme Barcaresissa rannalla, jossa oli todella autiota. Illalla leivoin vielä herkkuja joulupöytään.

Melkoisen tyhjää oli.

Lissun vauhtinäytös.

Iloa ja riemua kaksikymmentä kiloa!

Kovin oli luminen Canigoun huippu.

Kakkuja joululahjaksi ja vähän syötäväksikin.

Mokkapalat menivät lahjaksi.

Hedelmäkakku lähti mukaamme joulunviettoon.

Keskiviikko alkoi reippaasti aamu-uinnilla! Vesi tuntui kylmältä, sillä säät olivat olleet jonkin aikaa jo tavallista vilpoisammat! Laskelmoin pääseväni verenluovutukseen, joten käväisin koirien kanssa pikaisella lenkillä ennen sitä. Paikallisen punaisen ristin henkilökunta oli juhlatuulella ja vitsit lentelivät verenluovuttajien sekä hoitajien kesken. Todella poikkeuksellinen tunnelma aikaisempaan verrattuna.
Ilta kului pakkauksen merkeissä, sillä seuraavana päivänä lähdemme Espanjan puolelle joulun viettoon Simpukan ja puoliskonsa kanssa!

Aamu-uinnilla oli virkistävän viileää!

Canet'n maisemissa kävelyllä.

Kerrankin poseerausta kunnolla!

Verenluovutuksen jälkeen otettava iisisti.

Torstaina kävimme viemässä viimeiset joululahjat perille ja lähdimme ajelemaan klo 10 maissa Rosesia kohti. Olimme perillä hyvissä ajoin. Vuokraamamme asunto osoittautui kuvauksen mukaiseksi, tilavaksi ja viihtyisäksi. Hiukan oli alussa viileätä, sillä lämmitystähän ei turhaan ollut kytketty päälle. 
Perjantai, lauantai ja sunnuntai kuluivat hienoista keleistä ja korttipelistä nauttien. Kävelyllä kävimme uskollisesti joka päivä rantamaisemissa ja tottahan toki terassilla piti poiketa nauttimassa lasilliset. Joulumme sujui mukavan rauhallisissa merkeissä ilman suurempia hässäköintejä. Tässäpä teille joitain kuvia paikan päältä.


Rantabulevardi vielä tyhjä.


Ainoa merkki joulusta.







Aperitiivit.




Papukaijapariskunta.

Lauman vahtiminen kävi työstä, joten molemmat likat olivat
aivan uupuneita päivän jälkeen.