sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

12. matkapäivä Rostock 534 km 4 h 45 min

Oleskelumme kodikkaassa huoneistohotellissa päättyi ja hyvästelimme ystävällisen emännän aamulla ennen lähtöä. Täällä olisi viihtynyt kauemminkin. Harmittaa, kun flunssan vuoksi ei innostanut lähteä mihinkään. Yöllä oli ollut kylmää, muttei sentään pakkasta. Taivas oli sininen heti aamusta, viikon kaunein päivä tulossa säätietojen mukaan. Flunssani vuoksi Reijo joutuu nyt vastaamaan yksin autolla ajamisesta. Kartan luvussa voin sentään avustaa.






Paikan isäntä oli kertonut tien olevan tyhjä Rostockiin saakka, vaan saimmepa jälleen iltapäivällä todeta pääsiäisloman vaikutukset tieliikenteessä Euroopassa. Toinen toistaan täydemmäksi pakattuja autoja oli jonoksi saakka.  Hampurin tietämillä ruuhka helpottui, sillä ilmeisesti suurin osa lähti sitä kautta pohjoiseen.








Me olimme valinneet Rostockin tällä kertaa ylityspaikaksi. Kokeillaan nyt erilaisia vaihtoehtoja, kun niitä kerran on tarjolla. Vaihtelu reittien valinnassa virkistää. Tosin huomasimme molemmat, kuinka paljon rankempaa matkustaminen on, kun toinen on kipeä. Saati​ sitten, jos molemmat olisimme flunssassa samaan aikaan. 




Liikenteestä huolimatta matka sujui joutuisasti ja pidimme jopa kaksi taukoa ollen silti ajoissa perillä ja jo klo 15 sängyssä! Ei huono. Ratikka olisi vienyt meidät kaupunkiin aivan hotellimme vierestä, houkutteleva ajatus, joka häipyi samantein saavuttuaan. Joku toinen kerta sitten. Nukkumisesta ei yskän vuoksi viime aikoina ole tullut oikein mitään, niinpä tänäänkin päädyimme Midsommeriin murhia tutkimaan. Onneksi läppäri kelpaa hyvin telkkarin katseluun. Vähän syötävää, kahvia, keksiä ja suklaata. Siinähän se ilta sujuikin sukkelaan.

Olen huolestuneena tutkaillut Helsingin säätietoja torstai aamulle. Kuten tavallista pääsiäisen säät näyttäisivät olevan takapuolesta. Kylmää, räntää ja synkkää. 

Kuvia taasen matkan varrelta ja tervetuliaisjuomista, joista minun jäi juomatta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti