tiistai 2. kesäkuuta 2015

Saint Louis kävellen

Kylille tästä meidän majapaikasta on reilu kilometri ja tuntui sopivalta yhdistää se koirien kanssa lenkkeilyyn. Reppu selkään (mukana vettä litran verran) ja menoksi. Aurinko paistoi jo kiitettävän kuumasti, kun pääsimme matkaan. Muutama asiakin oli meillä hoidettavana. Oli oikein kiva reippailla ja nauttia helteestä... jonkun aikaa käveltyämme poikkesimme terassille, jossa mainostettiin paikallista olutta. Reijon yhden hengen makuraati kehui olutta erinomaiseksi, minä pidättäydyin uskollisesti shamppanjassa.
Valokuva esitteestä.

Kuohuviiniäkin olisi ollut tarjolla, mutta jos
roséshamppanjaa on tarjolla, niin kieltäytyä ei voi!

Muutaman tunnin taivalluksen saldona oli onnistuneet asioiden hoitumiset, illan ruokapaikan valinta, erikoisputiikkeihin tutustuminen (mm. juusto- ja viinimyymälä) ja ihan vaan reipas liikkuminen.

Tässä kuvia kadulta.
Komea hotelli.

Postin rakennus.

Centre des finances publiques.

Näyttäis olevan kukkapuska :).

Reijo oli jo ehdottomasti päättänyt, että illalla menisimme syömään ja päätös sai lisäpontta, kun ravintola de La Posten listalta löytyi SEKÄ etanoita ETTÄ sammakonkoipia! Niinpä sitten päiväkävelyn lisäksi teimme kylille iltakävelyn. 
Ravintolan terassi oli aivan täynnä, kun saavuimme vaille kahdeksan perille, mutta onneksemme eräästä pöydästä oli juuri asiakkaat poistuneet, joten pääsimme sen valtaamaan. Nautimme erittäin mukavasta tunnelmasta (ihana kesäilta, mukava puheensorina), ystävällisestä tarjoilusta sekä herkullisesta ruuasta!

Illan kuvasaldo:
Kunnon viinikannu.

Paikallinen olut maistuu.

Yhteinen alkuruoka, etanat Alsacen tapaan.

Lissun nimikkovichy.

Reijon sammakonreidet uivat tänään kermakastikkeessa.

Hurahdin sienikastikkeen vuoksi sisäfilepihviin...
herkullisia huhtasieniä kermakastikkeessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti