Reppu ja ReissuNainen: SUNNUNTAI, Villefranche-sur-Saône

Aamulla satoi vettä ja maisema oli juuri niin harmaa kuin mielenikin. Kurjaa säätä ja fiilistä tiedossa. Vain yksi asia oli kutkuttamassa kivasti ja sen antaman piristyksen turvin sain tämänkin päivän käyntiin jotekin käyntiin. Aiemmin en ole koskaan yöpynyt linnassa Ranskassa ja nyt olimme juuri matkalla sellaiseen. Odotuksen tunne voimistui sitä mukaa, kun maisemat vaihtuivat ja lakkasihan se sadekin sitten joskus. Tiedossa oli myöskin illallinen linnan ravintolassa, mikä oli lisäherneenä tässä mun rokassani.

Ei kehuttavat näkymät :(

Kun meillä oli ollut aurinkoista suurimmaksi osaksi Etelä-Ranskassa ja päivälämpötilat siinä 15 asteen tietämissä, huomasi eron Villefranchen jälkeen selvästi. Sateinen keli ja lämpötila siinä 7 astetta palautti meidät kyllä arkitodellisuuteen. Sumuun ja harmaaseen säähän oli totuttautuminen, koska katsoessamme sääennustetta, muuta ei ollut luvassa. Mitä siis osaisin kirjoittaa? Kuratassuja, palelemista, ennenkuin tajuaa pukea tarpeeksi, kosteutta luissa ja ytimissä, sitä meidän matkantekomme tällä hetkellä tuntui sisältävän.

Ensimmäinen kaupunki Ranskassa, jossa aikojen alussa vierailimme oli Dijon.
Suosittelen, kiva kaupunki!

Pidimme ainoan tauon kahden tunnin ajomatkan jälkeen, koska matka oli lyhyt, se jäikin ainoaksi. Olin edellisenä iltana kuunnellut Reijoa, joka kertoi Lissun tilanteessa olevan jotain outoa ja heti iski mieleen, että jospa se juoksu vihdoin alkaisi. Aavistukseni osui oikeaan ja valkea nenäliina ei testin jälkeen ollut enää valkea :)! Itselläni oli hieno fiilis, ei siis vielä kotiin, jeeee, mutta Reijon tunteet olivat sekavan harmistuneet, onneksi kuitenkin vain lyhyen aikaa. Kaikki loppumatkaa koskevat suunnitelmamme joutuivat täten uudelleen puntariin. Olimmehan suunnitelleet astutusreissun Belgiaan hyvissä ajoin, mutta että viime hetkillä toteutettuna, se vaatikin jo harkintaa.

Peltoa ja viininviljelyksiä, sitä oli
suurin osa maisemasta moottoritien varrella.

Tauolla pissatusreissun jälkeen sai vielä ottaa happea ennen matkan jatkumista.

Näiden dramaattisten tapahtumien jälkeen saavuimme hyvissä ajoin Etogesiin, joka sijaitsee Pariisista 122 km itään. Olimme valinneet paikkakunnan Champagnen alueelta, jossa emme aiemmin olleet vierailleet, tietystä syystä. Olisimme maalla, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä Pariisia, josta meidän oli pakko hakea passit kadonneiden/varastettujen tilalle. Saavuttuamme linnaan oli minullakin jo fiilikset korkealla! Se sijaitsi mahtavalla paikalla ja kun vastaanotosta ilmoitettiin, että huoneemme olisi valmis vasta tunnin kuluttua, menimme koirien kanssa ulkoilemaan linnan puistoon. Ihanaa, kun sai taas laskea likat juoksentelemaan vapaana.

Linna portilta kuvattuna.

Linna vallihautoineen kauempaa kuvattuna.

Käskynjako.

Vauhtia riitti, kun vapaaksi päästiin :).

Tunti kului nopeasti ja pian pääsimme kapuamaan linnan portaikkoa yläkertaan. Uskomatonta oli, kun vastaanottovirkailija, joka opasti meitä huoneeseemme, kertoi, että portaikossa oleva patsas oli pelottanut erästä koiraa niin paljon, että tämä oli pissannut alleen. Hän siis varoitti meitäkin, että koirat varmasti reagoisivat patsaaseen, mutta itse en sitä pitänyt todennäköisenä. Niinpä se menikin, että rouvatiikeri tuijotti patsasta ikäänkuin varmuudeksi (olisiko siinä potentiaalinen rapsuttaja, jolle voisi alkaa laulamaan :D), mutta Lispetti oli sitä mieltä, että hyökkäys on paras taktiikka ja meni oikopäätä haistelemaan kivistä kaveria. Huomasi selvästi, että koirat olivat tottuneet kaikenlaisiin esineisiin, sillä käytävän varrella sijaitsi muutakin ihmeteltävää, eivätkä likat olleet moksiskaan.

Näkymä huoneestamme.

Vallihaudassa uiskenteli yksinäinen joutsen...

Huone oli suuri ja kylpyhuone onneksi sen verran tilava, että likat saattoivat kuivatella siellä ilman, että olisivat joutuneet oleilemaan kovin ahtaasti. Kysyin Reijolta, että mahtaakohan tämän linnan kummitus tulla meitä tervehtimään :). Iltaa odotellessa piti malttaa nukkua ensin ja vielä käyttää koirat pissalla ennen illallista. Jotenkin on ollut koko ajan sellainen olo, että päivät sujuvat vauhdilla näiden reissurutiinien ohjaamina. On ennättänyt jo tottua siihen eläkeläisen elämään, jossa päivät olivat leppoisia, eikä pakkotekemistä ollut juuri lainkaan.

Huone toisessa kerroksessa oli aivan ihana!

Oli ihanaa mennä syömään linnanpihan toisella puolen sijaitsevaan ravintolaan, kun ulkona oli tiet ja käytävät valaistu upeasti. Tunnelma kohosi jo ennen ravintolan ovesta sisään astumista. Juhlallinen olo vain lisääntyi, kun hovimestari ohjasi meidät pöytäämme ja saimme tilata aperitiiviksi shamppanjaa, mitäpäs muutakaan ;)!
Jopa monsieur R otti alkuun kuohuvaa ja lupaili liittyä seurakseni tyhjentämään shamppanjapulloa myös pääruualla, mikä mukava yllätys. Eikä hän kuulemma katunut tätä suurta riskinottoa :D!

Puiston lammen asukkaat ;).

Itse illallisen valinta sujui helposti, sillä meille oli ikäänkuin valmiiksi tarjolla ruokavaihtoehtoja, joista molemmat pidimme. Yritin itse valita vaihteeksi pääruuaksi kanaa punaisen lihan tilalle (ikäänkuin kevyempää) ja siinä onnistuinkin, listalta löytyi annos, joka kuulosti herkulliselta!

Näkymä ravintolasalista.

Loppujen lopuksi olimme aterian päätyttyä siinä pisteessä, että vatsa jälleen anoi armoa, joten mitään emme olleet juuri oppineet aiemmista tilaisuuksista. Kaikki maistui herkulliselta ja palvelu oli miellyttävää, hovimestarin huumorintaju oli erinomainen ja juuri hänen suosituksestaan saimme sopivan shamppanjan koko aterialle. Ihana kokemus!

Kattaus ja aperitiivit.

Ruokajuoma.

Reijon alkuruoka

Illan päätteeksi otin likkojen hihnat ja kyselin, onko pissalle vapaaehtoisia. Ainoastaan Reijo kieltäytyi ;). Pikainen käynti ulkona, jonka jälkeen totesin, että huomenna aamulla ei ole pakko lähteä ensimmäisellä junalla Pariisiin. Muuten olisi pitänyt nousta jälleen ajoissa, vaikkei reissu vielä jatkukaan, sillä junia meni vain tunnin välein pääkaupunkiin. Niinpä sitten saamme nukkua tunnin pidempään, jee. Tai ainakin lekotella sängyssä, jos vaikka herääkin ajoissa, kuten joka aamu tähän mennessä...