tiistai 7. tammikuuta 2014

Likat pesulassa

Olimme jo edellisellä kerralla vieraillessamme näillä seuduilla nähneet koirapesulan. Jo silloin ajattelin, että olisi kiva kokeilla sen palveluja. Niinpä sitten nyt, kun likat olivat mukana, pääsin toteuttamaan haaveeni.
Aika oli varattu tänään klo 14 ja tapahtuman kestoksi arvioitiin kolme tuntia. Sinne olisi saanut jäädä koirien kanssa tai sitten vain jättää ne ja tulla hakemaan kolmen tunnin kuluttua, kuten sitten teinkin. Ehdin mainiosti nukkua päiväunet tuossa välissä. Vähän jännitti, sillä tämä oli eka kerta likoille olla koirapesulassa :). 

Vein koirat sovittuna aikana ja madamen vuoro oli ensiksi. Yllätys oli suuri, kun koira nostettiin trimmauspöydälle. He aloittivat pesuoperaation harjaamalla koiran perusteellisesti. Huoh, ja me kun olimme edellisenä päivänä tehneet huoltotoimenpiteet hiki hatussa juuri tätä päivää varten. No, tulipahan tehtyä harjaus nyt oikein kunnolla, sillä kaksi ihmistä harjasi koiraa molemmin puolin tänään ja minä eilen. Kun Lissu huomasi, että toimenpiteet alkoivat, yritti se poistua takavasemmalle aivan huomaamattomasti. Pahus, kun remmi oli kiinni, niin yritys ei aivan onnistunut. Jätin siis molemmat koirat sinne luvaten tulla hakemaan klo 17.

Viiden maissa kurvasin parkkipaikalle ja jännittyneenä menin kuuntelemaan, kuinka homma oli sujunut. He kertoivat, että molemmat koirat olivat olleet kiltisti, eikä mitään vaikeuksia ollut ilmennyt toimenpiteessä. Ajattelin, että mahtavatko he sanoa aina noin asiakkaalle, että tämä rauhoittuisi. Koirat ainakin odottivat kiltisti pesulan tiloissa ja innoissaan kertoivat, mitä oli tapahtunut. Melkoisen muodonmuutoksen pesu oli aiheuttanut. Molempien turkit tuntuivat pöyhkeiltä ja pehmeiltä, voivatko nämä olla nyt ne samat likat, jotka jätimme pesulaan :), uskomatonta. Ihmetystä aiheutti myös maksu, pesu (ja siis harjaus) per koira maksoi collielle vain 50 euroa. Reijo sanoikin, ettei hän ainakaan suostuisi tuolla rahalla harjaamaan, pesemään ja kuivattamaan föönillä koiraa.

Hyvä mieli oli kaikilla, vaikka likat vähän harmittelivatkin hankittujen ominaistuoksujensa kadottamista ja odottivat innolla pääsevänsä piehtaroimaan uudelleen mielenkiintoisissa hajuissa. Yritin kotona sisällä ottaa kuvia, mutta melko mahdotonta se näiden likkasten kanssa ilman nakkia on ;). Onneksi avustaja heilui nakkipussin kanssa sen verran, että muutaman kuvan sain räpättyä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti