Tänään oli jännittävä päivä, Lissun astutus oli sovittu iltapäivälle klo 15.30. Aamulla sovimme aikataulusta siten, että koirien kanssa on ennätettävä lenkille ennen lähtöämme sulhon luo. Aurinkokin yritti pilkistellä ja lämpöä oli n. 7 astetta.
Iltapäivällä pakkasin Lispen autoon ja laitoin navigaattorin avuksi matkalle, sen verran hankalaa monen mutkan kautta osaaminen oli. Saavuttuamme perille huomasin, että Lissu oli vähän jännittynyt myös ja odotti, mitä tuleman piti. Keskustelimme ensin uroksen omistajan kanssa kaikenlaista, jotta morsian ehtisi hiukan rauhoittua ja sain myös tietoa tapahtuman kulusta. Olin kyllä aiemmin ollut kerran paikalla Tikrun astutusreissulla.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan mallin mukaan ja aikaa kului reippaasti enemmän kuin olin ajatellut. Säästän teidät yksityiskohdilta ja kerron, että syy ei suinkaan ollut uroksessa ja lopulta usemman yrityksen jälkeen saimme homman hoidettua yömyöhällä. Olimme lopulta kaikki aivan poikki, mutta tietenkin iloisia onnistumisesta.
Vaikka oli vähän hankalaa, oli myös oikein kivaa mm. kuulla juttuja belgialaisten elämästä koirien kanssa ja ilman sekä kokeilla paikallista "nakkikioskia", paikkaa, josta haetaan yleensä ruokaa, kun ei ole aikaa sitä valmistaa. Frituur-kioskeja löytyi joka kulmalta, olimme niitä jo Reijon kanssa ehtineet ihmetellä.
Monta kokemusta rikkaampana palasimme Lissun kanssa takaisin leipurinmökkiimme ja kävimme unten maille hetken verran huokaistuamme ja kerrattuamme tapahtumia "kotiväen" kanssa. Illan viimeiseksi tapahtui jotain, jota hihitellessä nukahdin miellyttävään uneen. Reijo oli ollut jo huolissaan meistä, odotellut kauan jotain tietoa ja vaikka soitinkin hänelle, että kestää vielä kauan, odotus oli silti pitkä. Ennen nukkumaanmenoa hän hukkasi puhelimensa ja avustuksellani sen lopulta löysi. Tullessaan puhelin kädessään makuuhuoneeseen hän näytti helpottuneelta ja aloitti sanomaan, kuinka onnellinen hän oli. Minä tietysti oletin hänen lopettavan lauseen siihen, että onni johtui siitä, että olimme vihdoin Lissun kanssa kotona. (hyvä minä!) Mutta... hän sanoi olevansa onnellinen siitä, että löysi PUHELIMENSA (hyvä Reijo!). Niinpä niin, tärkeysjärjestys olla pitää :D! Olin sellaisessa väsyneen hysteerisessä mielentilassa jo tuolloin, että hihittelin yksikseni koomisia ajatuksiani vielä pitkään. Ihanaa nukahtaa hymy huulilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti