perjantai 10. tammikuuta 2014

Koneisiin hurahtataneet

Jotenkin reissun loppua kohden shoppailuvauhti on kiihtynyt, kiitos hurjien alennusmyyntien :). Meille on tulossa ensi viikolla ranskalaisia tuttavia lounaalle ja kiivaasti olemme miettineet, mitä suomalaista ruokaa tarjoamme heille. Reijo tietysti pullan ystävänä haluaisi jälkiruoaksi mustikkapiirakkaa pullataikinaan valmistettuna.

 Koska minä en suostu enää nykyään vaivaamaan taikinaa käsin, sen verran olen ystävystynyt koneiden kanssa, sai Reijo hyvän syyn ostaa meille uuden yleiskoneen tänne Ranskaan jätettäväksi. Niinpä koe-erä pullaa tuli leivottua ja paistettua "retkiuunissamme". Ihan syötäviä pullista tuli, vaikkei täällä tahdo kunnon jauhoja löytyä, sen verran heikosti harrastetaan leipomista kotona. Unohdin ostaa leivinpaperia, mutta paistuivat nuo pullat jauhotetulla pellilläkin hyvin :).

Pieni oli taikina, mutta pieni oli peltikin.

Tässä uuniin menossa, kanelia ja sokeria voin kanssa lisättynä.

Valmista syötävää tuli ja masiina taustalla testattu.

Tällainen kapselikeitin löytyi täältä huushollista valmiina, maistelimme
kofeinitonta espressoa ja hyvää oli.
Niinpä kun lähdemme täältä, tulee tätä masiinaa ikävä.


Onneksi kaupasta löytyi espressokeitin edullisesti, emme montaa
sekuntia miettineet, vaan ostimme tämän myös valmiiksi odottamaan
paluutamme (jollei se mahdu kyytiin).
Onneksi voimme jättää tavaroita tänne säilytykseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti