perjantai 10. maaliskuuta 2017

Matemalen tekojärvellä vaelluksella

Aurinko oli jo korkealla herättyämme aamulla. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja siistimme huoneiston seuraavia varten. Osa porukasta halusi käydä vielä leipomossa päivän lounasta varten ja ajelimme vähän ympäri kylää leivänhakureissulla. Mukava pikku kylä. Tuli Saariselkä mieleen.

Terassilta oli upeat näkymät vuorille.

Olisipa ennättänyt nauttia hiukan ulkona istumisesta, mutta
valitettavasti aikataulu oli tällä kertaa tiukka.

Hotellin parkkipaikalta kuvattua.

Takapihan puoli.

Maisemia matkan varrelta.

Kurvailimme etsimässä seuraavassa kuvassa näkyvää
aurinkouunia. Andorra näkyy horisontissa.

Four Solaire (linkki)


Font-Romeun laitamilla kivoja hirsitaloja.

Vajaan puolen tunnin matkan päässä sijaitsi seuraava kohteemme tekojärvi Matemale, jonka ympäri kierto (10 km) sopisi hyvin tämän päivän liikunnaksi. Korkeutemme oli vieläkin 1500 metriä merenpinnasta. Minulle oli etukäteen kerrottu, että pääsisin uimaan, joten puin heti aamulla uimapuvun päälle. Harmiksemme vesi oli tyhjennetty tekojärvestä, jotta vuorten rinteiltä sulava lumi ei aiheuttaisi tulvaa, niin jäi uiminen vain haaveeksi! Sen verran hyötyä uimapuvusta oli, että kävelin melkein koko matkan pelkästään se päällä, sen verran hikeä pukkasi. Kanssavaeltajien mielestä se oli suorastaan hulvattoman hauskaa, että tarkenin niin vähissä vaatteissa...

Matemale oli hyvin pieni lätäkkö tänään verrattuna sen
kesäversioon.

Tulentekopaikka on harvinainen näky maastopalojen suositussa
maassa. Harmi, ettei meillä ollut makkaraa mukana!

Lunta oli vielä joissain paikoissa reitin varrella, mutta
vain muistona talvesta.



Les Anglesin kylän rinne. Vielä riitti laskettelijoita.

Tasaista maastoa tänään vuorossa.




Kesällä tässä on paljon vettä, siksi silta.

Voi ainoastaan kuvitella tämän järven suuruuden päivät...

Vesi laskee järveen.



Puhdas luonto täälläkin, sen verran naavaa puissa.

Järkyttävän pitkä silta ja pengerrys järven
toisella laidalla.






Puolessa välissä kävelyosuutta, joka kesti vajaan kolme tuntia, pysähdyimme evästauolle. Tänäänkin pidimme reilun tunnin tauon, mikä tuntui ylelliseltä. Kahden aikaan iltapäivällä sanoimme järvelle hyvästit ja palasimme hyvin kuumenneille autoillemme. Hiukan aikaa vilvoittelua ovet auki ja matka jatkui. 

Minulle haluttiin vielä paluumatkalla näyttää Villefranche-de-Conflentin kylä, jonne ajomatka pysähdyksineen kesti reilun tunnin verran. Kylän keskustassa jonkun aikaa kierreltyämme löysimme terassin, joka olisi varjossa. Kummallista, kenenkään meistä ei tehnyt mieli istua auringossa... Ihana erikoinen ja romanttinen pikku kylä linnoituksen suojassa, tänne palaan monsieurin kanssa! Porukka oli iloinen, kun en halunnut nousta ylhäällä korkeuksissa sijaitsevaan linnoitukseen (linkki). Olin aivan liian puhki kuumuudesta (+27 astetta) ja portaiden nouseminen ei oikein innostanut... tänään.


Yritimme vielä poiketa paikallisessa meijerissä, mutta
aikataulu ei aivan täsmännyt. Juustot jäivät ostamatta!

Pysähdyimme tulomatkalla ihastelemaan tätä siltaa (linkki)
Tässä opastetaulussa lähistön vuorten korkeudet merkittyinä.

Tässä Villefranchen kuvia:

Linnoitus pienenä pisteenä ylhäällä.

Katti nautti esiintymisestä.


Noitien kauppa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti