sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Välähdyksiä menneeltä viikolta

Tämä mennyt viikko on sujunut aika rauhallisesti ja mukavien säiden vallitessa. Kalakauppammekin avautui vihdoin lomien jälkeen keskiviikkona ja hetihän sinne piti mennä kyselemään, mitä syötäis. Saaliiksi saimmekin tonnikalan sukuista auksidia (melva) ja merianturaa. Nam. Auksidia riitti savustettavaksi sekä pannulla paistettavaksi, meriantura pääsi samoin pannulle voin kera.

Tässäpä melva pötköttää.

Merianturoita jäi vielä pari muillekin.

Kampelaakin harkitsin, mutta ensi kerralla ehkäpä on sen vuoro.

Makrillit aina yhtä sutjakoina.

Kaikenlaista merenelävää oli tarjolla.

Tässä meriantura pannulla. Onneksi kaupan täti poisti siitä nahkan
ja suolisti sen, valmistaminen ei voisi olla helpompaa!

Kalakaupan aukioloajat.
 Koska loppuviikosta säät vaan paranivat ja terassit houkuttelivat, poikkesimme lounaalle lähiravintolaan. Tällä kertaa kävimme ensin lenkillä ja niinpä koiratkin olivat tyytyväisiä päästessään lepuuttamaan ruokailun ajaksi. Tosin, ne ovat kyllä yleensä aina rauhallisia ravintolassa käydessämme. Ihana sää!

Lähiravintolassa lounaalla.

Reijon kalaa vihanneksilla...

... ja mun kreikkalaisen salaatin näköisversio.
Kun lounaasta terassilla olimme selvinneet, päätimme nauttia hienoista lämpimistä säistä piknikillä. Siitä olikin kauan, kun viimeksi olemme rantaan piknikille päässeet. Tässäpä pöytä koreana. Jälkiruokana pala suklaata, enempää emme olisikaan jaksaneet.


Reijo halusi kolmen p:n piknikin: punkkua, patonkia ja
poulet'a (grillattua broileria). Minä pistin yhden p:n paremmaksi
ja ostin lisukkeeksi POTTUA! Meillä oli siis todellinen juhla-ateria.
Salaatti pääsi kuokkimaan neljän P.n piknikille puolivahingossa.

Mikäpäs tässä meitin lähirannassa aallonmurtajan
suojassa oli nautiskella hyvästä ruuasta, upeasta säästä
ja tietty miellyttävästä seurasta :)! Tungosta ei ollut!

4 kommenttia:

  1. Merianturaa,nam! Huikean kirkas ja lämmin aurinkopäivä täälläkin oli eilen, tuntui kesältä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, olemme todella onnekkaita kalakaupan ja sään suhteen :)!

    VastaaPoista
  3. Voi että, meninkin katselemaan kuvia ja tuli kauheanhirveä ikävä tuonne ihanaan paikkaan!! Terveisiä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tervetullut uudelleen luoksemme, reittihän on sinulle jo tuttu :)! Jospa seuraavalla kertaa muistaisimme tarkkailla junassa ajankulua, etten saisi samanlaista paniikkikohtausta Perpignanin asemalla kuin viimeksi :D!

      Poista