Pic de Bugarach

Itse vuorenvalloitus jäi tänään haaveeksi, emmekä tavanneet foliohattuja lainkaan Bugarachin pikkukylässä vieraillessamme. Reijon mielestä on paljon hauskempaa katsella vuorta kauempaa kuin alkaa sitä valloittamaan... Niinpä kävelimme kylän raitilla ja vähän sen ulkopuolellakin. Mutta! onnistuimme löytämään kylästä upean ravintolan, Ferme de Janoun , jonne voin suositella vilpittömästi kaikkia poikkeamaan, jotka vähänkin lähiseudulle eksyvät.

Tässä vaiheessa vielä tasaista maisemaa. Aurinko paistoi ihanasti!

Vuoret alkavat lähestyä...

Reitin varrella oli huomattavan paljon viininvilejelystä.

Kuvittelin tässä vaiheessa, että ajamme koko loppumatkan tällaista
pikkutietä. Mutta onneksi olin väärässä.

Mutkia ja mäkiä olin jo odottanutkin!

Ensimmäinen pikkukaupunki matkallamme. Ajoimme Estagelin läpi.

Aamulla emme pitäneet mitään kiirettä lähdön kanssa. Aurinko paistoi ja ilma tuntui viileältä, vaatetuksen kanssa piti vähän pohtia, mikä on tarpeeksi, muttei liikaa. Sitä mukaa kun matka eteni muuttuivat maisemat hurjemmiksi koko ajan tien kavetessa samanaikaisesti. Navigaattorin laskelman mukaisesti menomatkan olisi pitänyt kestää vain tunti ja vartti, mutta kaksi tuntia saimme helposti kulumaan kieli keskellä suuta ajaessa. Enkä minä ainakaan olisi voinut ajaa 90 km/h sellaisilla mutkaisilla kapeilla teillä, joita reitillämme oli.

Aah, miten komeita maisemia!

Tie kulki tasangolla, vuorijonojen reunustaessa reittiämme.

Saint Paul de Fenouillet vuorossa.

Tässä vaiheessa oli vasta aavistus tulevasta.

Viinitarhassa syksyn värit.

Vaihteeksi alaspäin. Mutkia riittää.

Ensimmäinen tunneli, tosin hyvin lyhyt.

Kallistuskulmasta voi päätellä tunnelmat autossa.

Pystyin ainoastaan huokailemaan maisemia ihastellessani Reijon
puristaessa rattia ja toivoessa, ettei ketään tulisi vastaan. 
Tie kapeni koko ajan ja tuntui, ettei millään voi kahta autoa sopia vierekkäin.

Onneksi ei ole kapean paikan kammoa :). Vuorenseinämät hilautuivat
koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi.

Mutkissa oli hiukan levennyksiä, ikäänkuin lohdutukseksi.

Meillä oli onnea, ketään ei tullut vastaan tässä tieosuudella,
vaan vasta myöhemmin. Ihmisiä oli kävelemässä kameran kanssa
ja ihastelemasa maisemia.
Autoa ei kuitenkaan saa pysäköidä tälle alueelle.

Huh, huh. Olipas se elämys! Nimeltään Gorges de Galamus.

Nautin suunnattomasti vauhdin sijaan jylhistä näkymistä auringon lämmittäessä siten, että vaatteiden vähentäminen hiipi jo mieleeni. Onneksi olin sopinut Reijon kanssa, että voin laistaa ajovuoroni ja pidellä kameraa maisemien tallentamiseksi. Kyllä niissä olikin tallentamista, kerrassaan huikeat näkymät! Mikäli haluaa, voi katsella moottoripyörän kyydissä maisemia kyseiseltä reitiltä täältä.

Matka jatkui vielä jonkun aikaa vuorten keskellä, muttei enää
niin ahtaalla.

Siinä se lukee, ei enää pitkä matka!

Nyt ollaan menossa taas alaspäin.

Kun pysähdyimme kuvaamaan lehmiä, olivat sen verran erikoisen
värisiä, katselivat ne ikäänkuin haluten sanoa, "mitäs siinä tuijotatte,
ettekö ole ennen lehmiä nähneet"!

Vaihteeksi metsän keskellä.

Oi, kun ruskan värit näyttäytyvät kauniina.

Olimme hiukan ennen puolta päivää perillä Bugarachin kylässä ja teimme pienen kyläkävelyn koirien kanssa ennen lounaalle suunnistamista. Hiljainen oli täälläkin kylätie, muutaman tervehdyksen saimme vaihtaa ja postinkantajaa vähän jututtaa. Tänne on tultava tarkoituksella tai eksymällä, niin syrjässä tämä kylä tuntui olevan. Toki tämä sesongin ulkopuolella tapahtuva vierailu ei anna oikeaa kuvaa siitä, millaista vilkkaimpana aikana saattaa olla.

Kylä näkyvissä, se se on!

Lisää hienon värisiä lehmiä. Kun vielä ymmärtäisi, mitä rotua ne ovat.

Perille päästiin.

Tuossa se nyt on Pic de Bugarach!

Kadulla kovin mahtipontinen nimi...

... ja tässä itse katu.

Ei ole paljoa liikennettä.

Piristys!

Kylä oli kivan pieni.

Yksi nelijalkainen luikki meitä pakoon,
jos oikein tarkkaan katsoo kottikärryn
pyörän eteen, voi nähdä kisun.

Virallinen poseeraus, Reijon foliohattu unohtui kotiin.

Kapeita ovat kadut täälläkin.

Näissä ei kovin helppoa ole kahden auton
ohitella. Pysäköinti lienee talleissa.

Ravintolan olin löytänyt netistä ja toivoin, että se olisi avoinna, niin hyvältä se kuulosti arvosteluineen. Olimme ensimmäiset asiakkaat ja heti olo aivan myyty, kun sali näytti kauniilta katettuine pöytineen ja takassa paloi valkea. Otimme ruuaksi sitä, mitä ravintolan omistajan poika meille suositteli, eikä sitä tarvinnut katua. Herkullista kaikki ja maltoimme syödä jopa sopivan hitaasti. Hinta oli edullinen siihen nähden, mitä tuollaisista antimista olisi voinut pyytää. Meillä oli alkuruuaksi keittoa JA leikkeleitä sekä raasteita buffesta, pääruoka ja jälkiruoka ja kaikki maksoi vain 25 euroa per henkilö. Jälkiruokana tarjoiltua päärynöitä viinissä en ollut aiemmin maistanut ja yllätyin posiitiviisesti. Olimme erittäin tyytyväisiä ruuan laatuun sekä esillepanoon.

Alkuruokakeitto ja maalaisleipää.

Varovainen otokseni alkuruokapöydästä.

Tässä maisteltavana paikallisia tuotteita.

Kauniisti esillä raasteet sun muut herkut.

Tässä Reijon lautanen, josta jo vähän syöty :).

Kauniisti katettuja pöytiä.

Jännine yksityiskohtineen.

Poikkesin terassilla pääruokaa odotellessa.

Hienot näkymät täältäkin. Olisi kiva tulla keväällä uusiksi.

Tässä pääruoka, cassoulet talon tapaan sekä kanaa sienien kera.

Reijon valikoima.

Minä maistelin kumpaakin annosta. Oli tod herkullista!

Mielenkiintoinen näkemys Tarte Tatinista.

Koskaan aiemmin en ollut maistanut päärynöitä viinissä, mutta
nyt päätin testata. Lisukkeeksi sain suklaamousseen. NAM.

Mikä I H A N A kuppi. Kahvi sopi aterian päätteeksi yhtä hyvin
kuin chapeau rouge monsieurin päähän.

Kotimatka sujui hiljaisuuden vallitessa, sillä kello oli jo niin paljon, että normaalisti olisimme nukkumassa tähän aikaan. Harmillisesti päikkärit jäivät tänään väliin, mutta aikatauluille ei joskus mitään voi. Kotona olimme väsyneinä, mutta onnellisena puoli viiden paikkeilla. Iltakävelyllä koirien kanssa, vähän valokuvien sorteeraamista ja sitten nukkumaan. Oli ollut ihana päivä.

Yritin kuvailla paluumatkalla vielä jotakin, vaikka suurin
innostus taisi mennä ruuan mukana vatsaan.

Oooh...

Komeita huippuja.

Taas mennään vuorten keskellä.

Kuvia matkan varren kylistä rinteessä.

Varsin terävän näköinen piikki!

Mennessä meillä oli sentään kaksi kaistaa, huoh!

Rinteetkin pysyttelivät vähän kauempina.

Täällä mahtui hyvin ajamaan.

Mutkia oli kiitettävästi tälläkin tiellä.

...kuten näkyy.

Vähän hieno kieleke.

Jyrkkiä rinteitä riittää.

Komeat ruskan värit näkyvissä.

Heippa vuorijono!

Kotia kohti mennään.