Männä viikon tapahtumia

Vaellusseuramme kutsumana pääsimme nauttimaan kotikylämme hyväntekeväisyystapahtumassa (linkki) ja (linkki) kuumasta viinistä, joka muistuttaa glögiä, mutta ei ollut niin makeaa kuin suomalainen versio. Joulupukkikin oli eksynyt paikalle ja seurakaverit kiusoittelivat, että nyt voisin mennä juttelemaan suomeksi pukille. Kävinkin kertomassa joulupukille, että olemme Suomesta ja varmistin, että tottahan pukki nyt suomea taitaa. Juu ei. Seuruekaverit ilkkuivat, ettei joulupukki ollut siis oikea. Hyvä ranskalaiset! Tietävät siis, että Suomen Lapissahan se joulupukki asustaa.

Poseerausta pukin kanssa.

Näyttelykerhon seurueessa laitettiin tanssiksi.
Kävimme tutustumassa myös heidän kojuunsa.

Kunnantalon edessä olevalla aukiolla (torilla)
järjestettiin tämä tapahtuma. 

Taustalla näkyvään joulukuuseen sai ostaa koristeita jokainen
ja tikkaatkin oli laitettu huimapäisempiä koristelijoita varten.
Tuotto meni sekin hyväntekeväisyyteen. Saimme ostettua myös
paikallista käsityötä lahjaksi. Kivan pienet pippalot.

Kun selvisimme kuuman viinin juonnista :), kävimme Riversaltesissa
kävelyllä Voie Vertellä. Uutuutena huomasimme sinne ilmestyneen tällaisen
vesimittaripylvään, johon oli merkitty joen tulvaennätys eri vuosilta.
Uskomattomalta tuntui, että joen vesi saattaisi nousta näin korkealle!

Kuvasin jokea kävelytieltä, tällä hetkellä
veden juuri ja juuri eroitti pusikoiden seasta.

Läheiset viininviljelyksetkin olisivat siis veden alla, jos tulva
yllättäisi. Tässä viiniköynnökset leikattuina ja taivutettuina
etelän suuntaan. Olipa suorat rivit!

Torstaina lähdimme meidän hurjapäiden kanssa etsintäharjoituksiin.
Teemme säännöllisiä harjoituksia Lissun vuoksi, koska se nauttii
suuresti, kun se saa etsiä ihmisiä tai esineitä. Nytkin se painaa
tuolla tuulispäänä aivan tohkeissaan. Mulla oli vain pieni kamera
mukana, kuva sen vuoksi olematon.

Ja purkki on löytynyt, jeee! Nyt sitä tuodaan innoissaan näytille,
että pääsee etsimään lisää esineitä!

Se mikä ilahdutti ja kummastutti eniten, oli mamman käytös.
Aiemmin se on osallistunut etsintäharjoituksiin hillitysti, toki iloisena,
mutta rauhallisena. Nyt ei mammakaan meinannut pysyä
pöksyissään, kun tajusi, että etsintäharjoituksesta on kyse.
Tässä mamma tuo löytämäänsä hanskaa.

Pizzapiknik merenrannalla

Aikaa on vierähtänyt siitä, kun viimeksi olimme käyneet piknikillä. Extempore-idea pizzan nauttimisesta meren äärellä sai hienot puitteet. Ranta oli tyhjä muista kulkijoista. Tosin likat eivät tykänneet yhtään, kun joutuivat odottamaan kävelylle lähtöä, sillä poikkeuksellisesti söimme ensin pizzan kuumana ja vasta sen jälkeen vatsa täynnä lähdimme rauhalliselle kävelylle L'Agly-joen varteen. Rauhallinen kävely oli oikein mukavaa jälkihoitoa aamun rivakan sauvakävelylenkin jälkeen.

Koska tuulta ei ollut lainkaan, auringossa oli miellyttävä tallustella. Lissulla vauhtia olisi tietty riittänyt vauhdikkaampaankin menoon, sillä oli vähän tylsää, kun mamma ei tänään jaksanut sen kanssa leikkiä. Puolitoista tuntia vierähti lenkillä ja ähky olokin helpottui, leppoisa kävely oli vaihteeksi mukavaa. Tuumailtiin tässä lämpötilassa perhosten lentoa katsellessa, että sää on kuin Suomessa kesäkuussa :).

Ei hassummat näkymät piknikpaikalla.

Mukaan ei muistunut minkäänlaista teräasetta,
mutta nälkä neuvoi repimään sopivat palaset.

Vähän tympeetä... onneksi likat saivat sentään maistiaisia.

Reijo halusi ottaa myös jälkkäripizzan, kun sellainen oli mahdollista.
Nutellaa, ananasta ja kookoshiutaleita. Kumpikaan ei jaksanut sitä
maistella. Reijon makuraati kertoi päiväkahvilla kotona testauksen
jälkeen, että jälkkäri olisi saanut olla makeampi.

Vaihtevaa maastoa.

Ei ollut ruuhkaa kävelytielläkään. Tosin, oli lounasaika.

L'Agly-joki pilkotteli pusikon välistä.

Tätä kasvia ihmeteltiin. Reijo veikkasi aloeveraksi.

Ihana mäntymetsä.

Tyyni vedenpinta -kesä!

Ikäänkuin viljelysmaata, siis jotain muuta kuin viiniä?
Kynnös ei kertonut, mitä lajia tässä oli kasvatettu.

Kuvassa näkyvä kannas on usein vedenpeitossa. Harvinaista kyllä,
nyt olisi päässyt ylittämällä sen Torreillesista Barcaresiin.
Ei menty kokeilemaan...

Suunnistusvaelluksella Opoulissa

Tänään olikin mielenkiintoinen vaellusreissu tiedossa, sillä vaelluksen vetäjä jakoi meille suunnistuskartat, joihin merkityissä rasteissa oli erilaisia tehtäviä. Jakauduimme neljään eri ryhmään ja lähdimme matkaan 15 minuutin välein. Tosin vaellustahti oli niin erilainen, että meidän ryhmämme saavutti jo edellä menevän ryhmän heti alkumatkasta. Hidastimme omaa vauhtiamme sopivaksi ja saimme pidettyä sopivan etäisyyden edellä kulkijoihin.

Matkan pituudeksi oli ilmoitettu 12 kilometriä, mutta reissun lopuksi laskuri näytti 16 kilometriä. Korkeutta ei parhaimmillaan ollut 340 metriä enempää, mutta kivikkoinen maasto nousuineen ja laskuineen teki reitistä haastavan. Aikaa meillä koko retkeen kului viisi tuntia, sillä vauhti oli maltillinen. Puolivälissä pidimme tunnin lounastauon, jolloin sai syödä eväät ja huilata hiukan. Miehet kantavat repuissaan aina vaellusreissuilla punaviiniäkin tarjottavaksi, nytkin oli maisteltavana neljää erilaista laatua :). Mukit täytyy muistaa vaan jokaisen ottaa mukaan. Mutta vaikka olinkin unohtanut ottaa oman mukini mukaan, lainasi naapurirouva mulle repustaan löytynyttä extramatkamallia. Tarjottavaa löytyy myöskin syömisten muodossa ja tälläkin retkellä sain maistaa erilaisia pikkuleipiä sekä suklaata. Vatsa pulleana on hauska jatkaa mäkistä matkaa huhhuh....

Matkan varrelta mukaan oli tupsahtanut pari kuokkavierasta, jonkun metsästäjän apulaiset olivat päätyneet seuraamaan ensimmäistä suunnistusryhmää ja lounastauolla suhde vain kiinteytyi, kun eväät jaettiin osallistujien kesken. Metsästäjä parka varmaan ihmetteli "uskollisten" apulaisten katoamista. Koirat ainakin juoksivat aivan onnessaan mukana. Toivottavasti löysivät kotiinsa. Autoille tultuaamme ne olivat pettyneitä, kun kukaan ei huolinut niitä autoonsa. Sinne kaverukset jäivät parkkipaikalle pyörimään.

Kotiin päästyäni nostin jalat vähäksi aikaa ylös, sen verran rasitusta epätasainen maasto oli pohkeille lahjoittanut. Onneksi ei enää tarvinnut lähteä erikseen omien koirien kanssa lenkille vaan sain huilailla loppuillan.

Tästä vaelluksemme alkoi, eikun mäkeä ylös vaan.

Maisemista tuli Lappi mieleen.

Kiviä on ollut riittävästi aidaksi saakka.

... ja lisää kiviä.

Opoulin linnoitus.

Karua maisemaa.

Joku oli sentään viitsinyt raivata maata viinitilalle. Ei ole varmaan
helppoa viljellä viiniä näillä alueilla, kun teistä ei ole tietokaan.
On vain erinäisiä polkuja ja huonokulkuisia kärrypolkuja.

Täällä sentään vähän metsää.

Riistaeläimille laitettu vedenjuontipaikka.

Ihan olivat kuin huurteessa. Mielenkiintoinen väritysharha.

Meidän ryhmä taipaleella.

Mistä näitä kiviä riittää? Tästäkin menimme polkua pitkin.

Kukkasiakin näkyi matkan varrella.

Jälleen jonkun viinitarha. On ainakin puhdasta viiniä, kun on
viljelykset kaukana valtateistä.

Komeat kukat tässäkin pensaassa.

Reitti kulki viinitarhojen poikki.

Suoja rakennettu kivistä ja katto pellistä.

Tätähän pystyisi ajamaan oikein autolla. Välillä tasaisempaa tietä.

Viinitarhoja rinteessä.

Keskellä ei mitään löytyi jonkun asumus. Kanoja tarhassa ja
talo kunnostuksen alla. Vesi tuodaan säiliössä. Ehkei sentään
vakituinen asuinpaikka?

Ihanat maisemat.

Kärrypolkua pitkin taipaleemme jatkui.

Ihan kuin pähkinöitä.

Todella tulee Lapin maisemat mieleen.

Välillä ohitimme aika läheltä tuulivomaloita.

Tasangolla.

Lähestymme vaelluksen puoliväliä. Täällä oli valtavat alueet
viinitarhoja, jonne pääsi oikein kunnon tietä pitkin.

Linnoituksella puolimatkan krouvissa oli lounastauko. Tässä
reitti kulki jälleen viinitarhojen läpi ja matkalaisten askel oli kevyt.
Pian saisi vähän huokaista.

Erään porukan mukaan oli tarttunut kaksi metsästäjän apulaista.
Tässä ryhmäläiset juottavat vettä jonkun hylkäämästä sardiinipurkista.
Eväitäkin liikeni koirille siten, etteivät kaverukset tyhjin vatsoin tarvinneet
matkaa tehdä. Ne seurasivat uskollisesti meitä loppuun saakka.

Linnoituksen raunioilla.

Tuolta tuulivoimaloiden luota taivalsimme polkuja pitkin tänne.

Tässä toinen koirista odottelee kaveriaan pois puskasta.

Aurinkokin päätti näyttäytyä meille reissun
loppupuolella.

Loppumatkasta tiet tuntuivat melkein valtateiltä, niin leveitä ja
hyväkuntoisia ne olivat.

Polkua olisi löytynyt lisää tallattavaksi vaikka kuinka ja paljon.

Autoille paluu tapahtui alamäkeä pitkin... onneksi. 16 kilometriä
epätasasaista maastoa alkoi jo tuntumaan jaloissa. Mukava reissu.