Olipa kerran eräs reissunainen, joka päätti eräänä päivänä lähteä puoliskonsa kanssa Ranskaan asumaan. Monet heidän ystävistään ja tuttavistaan sitä ihmetteli ja kyseli, miksi nyt sinne, huokailipa joku, "voisinpa minäkin"...
Monta asiaa piti ensin kuitenkin järjestellä ja joistakin jutuista piti valitettavasti luopua, mutta vihdoin ja viimein eräänä syksynä kaikki oli kunnossa ja reissunaisen retkue pääsi matkaan.
Voi sitä iloa ja välillä hammastenkiristystä, jota retkueen ensimmäisen matkan varrelle mahtui. Kaikki päivät kun eivät suinkaan olleet aurinkoisia ja miellyttäviä... MUTTA, kun he pääsivät perille Etelä-Ranskaan, oli onni suuri. Heillä oli siellä "oma" tupa ja rauha. Maan tavat ja kieli olivat alkuun outoja, mutta kaikki sujui olosuhteisiin nähden mukavasti. Haaveesta oli tullut totta.
Välillä piti käydä Suomessa viettämässä kesää ja syksyn tullen tuntui reissujännitys kohoavan. Lähtöpäivän koittaessa reissunaisen retkue pääsi matkaan edellisen reissun kokemuksen tuoman varmuuden turvin hyvillä mielin. Kun kotikylän kyltit vihdoin näkyivät, tuntui riemu täyttävän sydämen kokonaan. KOTONA OLLAAN!
Eräänä päivänä reissunainen puhui asioista puoliskonsa kanssa. Molemmat he olivat sitä mieltä, että unelmia ja haaveita pitää jokaisella olla ja niitä on uskallettava myös toteuttaa. Joskus siihen tarvitaan sellainen onnenpotku ja tuuppaus, että liukastuu omalla kotipihallaan tai että sairastuu pitkän työuransa päätteeksi, selviää siitä jotenkuten eikä lannistu. He olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että olivat merkillisen onnekkaita, kun saivat elää todeksi yhtä haaveistaan.
Tulevaisuudesta voi toivoa ainoastaan, että he elävät valitsemallaan tavalla elämänsä loppuun asti, rohkaisten muita esimerkillään toteuttamaan unelmiaan juuri nyt, kun siihen on mahdollisuus. Huomenna se voi olla jo myöhäistä. Sen pituinen se.
.jpg)
