Siis suunta Kiilopäälle, UKK-kansallispuiston maisemiin. Aamu valkeni sumuisena ja välillä aamupäivän aikana putoili kevyttä tihkua tulevan alas matalalla kulkevista sumupilvistä. Ensimmäistä kertaa tämän viikon aikana tuntui viima käyvän luihin ja ytimiin saakka.
Olimme valinneet pidemmän reitin Luulammelle, josta sitten pääsisimme lyhyempää reittiä takaisin. Yhteismatkaksi tulisi suurinpiirtein 10 kilometriä. Nousua ja laskua, vaihtelevaa maastoa sekä sumua sisältänyt reittimme päätyi Luulammen kahvilaan, jossa jälleen kerran saimme juoda munkkikahvit ja levähtää hiukan ennen paluuta Kiilopäälle. Olimme suunnitelleet nousevamme vielä Luulammen kierroksen jälkeen parin kilometrin matkan Kiilopään huipulle, mutta katsottuani kelloa sekä ajateltuani lisääntyvää tihkusadetta, mieleni alkoi muuttua. Ohjelmassani oli vielä tutustuminen Suomen Ladun Kiilopään sekä hotelli Kakslauttasen majoitustarjontaan, joten kerroin Riitalle jättäväni huipulle kiipeämisen väliin. Olimmehan jo kavunneet pari kertaa 500 metrin korkeuteen Luulammen reitillä, joka tuntui reisilihaksilleni riittävän.
Reilun 10 kilometrin ja kolmen ja puolen tunnin kuluttua palasimme lähtöpisteeseen, jossa tiemme Riitan kanssa hetkeksi erkanivat. Hän meni kapuamaan tunturin huipulle ja minä jatkoin majoitusvaihtoehtojen metsästämistä. Aikataulullisesti projektimme veivät saman verran, eli tunnin. Riitta oli pistänyt turbovaihteen päälle ja päässyt ennätysajassa huipulle. Melkoinen mimmi!
Sauna oli siunattu lisä päivän ohjelmassa ja ennen päikkäreitä se oli suorastaan pakollinen vaelluksella hikeentymisen jälkeen. Vaatteet olivat kosteat sekä sisältä että ulkopuolelta. Mukava uupumus auttoi nopeasti torkahtamaan hetkeksi, jotta illalla jaksaisi kirjoitella blogia, sorteerata valokuvia ja ihan vaan seurustella rauhalisella illallisella kotiasunnon pöydän ääressä. Kotijoukoillekin oli mukava soitella ennen nukkumaanmenoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti