perjantai 18. syyskuuta 2015

5. reissupäivä, Alankomaat nimensä veroinen

Aamulla pilvipoutainen ja huomattavasti viileämpi sää yllätti meidät reissaajat. Eilen aamulla pohjoisemmassa päivä käynnistyi melkoisen lämpimissä merkeissä verrattuna tähän aamuun. Auton nokka kohti moottoritietä ja Pohjois-Hollantia. Tiedossa olisi normi neljän tunnin ajomatka alkuun Saksan moottoriteitä pitkin. Bremenin lähellä oli vilkkaampaa liikehdintää tiellä, muuten saimme ajella rauhassa aurinkoiseksi muuttuneessa säässä perille saakka.

Peltoa ja lisää peltoa...

Atomihan se siinä! Keskellä moottoritietä.

Melkoisen jykevä puusilta!
Matkallamme näimme paljon maanviljelystä, tuulivoimaloita sekä karjaa, toki välillä sivusimme taajamia ja teollisuusalueita. Merkittävä lisä edellisiin oli Alankomaiden (linkki) puolelle saavuttuamme kanavat. Lampaita, lehmiä, silmänkantamattomiin peltoja sekä alavaa maisemaa, jota ainoastaan lukuisat vesireitit katkaisivat. Siltoja, jotka avautuvat veneliikentelle sekä hienoja pyöräteitä kilometrikaupalla. Sellaista maisemaa saimme tänään ihailla.

Kaukana silta avoinna ja autot jonossa odottamassa.

Jos oikein tarkasti katsoo, saattaa nähdä purjealusten mastot kanavassa.

Aluksia tulossa ja menossa kanavaan.
Pysähdyimme matkalla ihailemaan merta paikkaan, johon tie oli rakennettu pengermälle. Meri oli kuulemma aiheuttanut ongelmia päästessään vapaana hyökymään sisämaahan päin, joten oli päätetty rakentaa suojavalli tavallaan aallonmurtajaksi ja sen päällä nyt ajelimme autolla. Kerrassaan hulppeat maisemat!

Sillalle kuvaamaan menossa.

Hulppeat näkymät! Tämä pengermä oli alkua sille,
joka on n. 30 kilometriä pitkä.

Purjelautailijat nauttivat tuulesta ja auringosta.


Ihana maisema.

Tyylikäs poseeraus euroopanmatkaajilta.



Perille saavuimme hiukan yhden jälkeen iltapäivällä ja viimeiset kilometrit tuntuivat tutulta, kun ajelimme suomalaisen pyörätien levyistä ajorataa pitkin. Oli kuin olisimme palanneet Öölantiin :).
Unien jälkeen saimme nauttia rauhan tunteesta, ihanaa vain loikoilla ja juoda kahvia ilman suurempia ohjelmanumeroita. Iltakävelylle suuntasimme Bergenin kylään (linkki), joka sijaitsee tässä aivan lähellä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja istumassa ulkona terasseilla. Vaikka kylän keskusta oli pieni, ruokapaikkoja oli runsaasti. Reijokin tuumaili, ettemme ehtisi kaikissa vierailla oleskelumme aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti