maanantai 21. syyskuuta 2015

8. reissupäivä, Pohjois-Hollannin kierros

Viimeiseksi tutustumiskohteeksi olimme jättäneet Pohjois-Hollannin pikkukylät. Muitakin kohteita olisi toki ollut, mutta majapaikkamme sijaitsi sopivasti pohjoisen kolkan kierrokselle. Olimme eilen päättäneet lähteä liikkeelle heti aamusta, mutta toisin kävi. Klo 4 aamuyöllä herääminen ei auta vireystilan optimointiin aamupäiväksi. Siispä huilasimme ensin hiukan ja lähdimme myöhemmin liikenteeseen. Toisaalta, nythän meillä olisi aikaa koko päivä.

Päiväksi oli lupailtu pilvistä ja suhteellisen lämmintä säätä (+18), mutta rivakka tuuli teki niin virkistävän säväyksen, ettei päässyt hiki tulemaan. Tässä kuvia reissustamme:


























Palattuamme kotikylään hankimme viime hetken tuliaiset: paikallista juustoa sekä likööriä. Niitä olisi kiva maistella sitten ystävien kanssa ja muistella reissuamme puukenkämaahan. Kävimme vielä koirien kanssa kylässä kävelyllä hienossa metsässä ja sainpa muutaman kuvan vielä täkäläisestä arkkitehtuurista. 








Aaronille ennätin kuvata vielä muutaman ötökän, terkkuja vaan Hollannin ötököiltä :).




Kahvihampaan kolotukseen haimme apua kotikylältä, minkä jälkeen kävelylenkkiäkin jaksoi jatkaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti