tiistai 22. syyskuuta 2015

9. reissupäivä, piti lähteä Belgiaan

...muttemme sitten lähteneetkään. Olin katsonut hyvissä ajoin kalenteristani, että tänään aamulla kimpsut ja kampsut mukaan ja suunta kohti Belgiaa. Juuri ennen kuin viimeinen tavara (mun käsilaukku) oli autossa, tuli talon rouva kertomaan meille, että olimme varanneet tämän asunnon huomiseen saakka! Hyvä kun hän tuli, ettemme aivan turhaan haahuilisi lähellä Brysseliä yhtä päivää liian aikaisin.

Meillä oli siis tavallaan lisäpäivä, kun emme olleet suunnitelleet mitään ohjelmaa, jes! Pohtiessamme uutta tilannetta tuli yhtäkkiä mieleen, että mitäs jos ei tekisikään mitään ja sehän kuulosti erinomaiselta idealta. Vapaapäivä on tarpeen reissatessakin! Niinpä 9. reissupäivän ainoa ohjelma oli koirien kanssa metsälenkki, kun sääkin tuntui meitä suosivan. Poutainen sää on jatkunut koko oleskelumme ajan, emmekä ole siitä olleenkaan pahoillamme.

Huomenna aamulla kokeilemme uudelleen lähteä Belgiaan, Brysselin lähelle. Katsotaan millaisia seikkailuja huominen päivä tuo tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti