maanantai 15. syyskuuta 2014

Reppu pakattu, matka voi alkaa :)!

Täällä ollaan jo lähtövalmiudessa. Matkaseurueen kokoonpano on sama kuin viime vuonna. Mukava matkakuume kutittelee jo jalkapohjia. Onneksemme olemme välttyneet muilta syksyn flunssilta tähän mennessä.

Oli jo huomattavan paljon helpompaa päättää mukaan otettavista tavaroista samoin kuin reitin varrella olevista majoituksista, kun vähän tajusi, mistä on kysymys. Toki harmia tuli siitä, kun sitä jälleen kuvitteli voivansa luottaa asioiden ulkoa muistamiseen ja vasta loppumetreillä aloitti muistiinpanojen tarkistamisen... muutamia asioita hoidimme sitten viime hetkillä :).

Mutta nyt aamulla tilanne on voiton puolella ja koirien lisäksi omat reppumme odottavat enää autoon pääsyä. Kirjoittelen joskus listaa asioista, jotka on otettava huomioon (ja tarkistettava ennen lähtöä :D), kun matka kestää enemmän kuin kolme kuukautta.

Matkasuunnitelma tehtynä jo heinäkuussa ja se näyttää seuraavalta:

MA 15.9.2014
Turku satama
TI 16.9.2014
Hillerstorp, 33033, Ruotsi
KE 17.9.2014
Lundby, 4750, Tanska
TO 18.9.2014
Kakenstorf, Ala-Saksi 21255, Saksa
PE 19.9.2014
Hoogland, Alankomaat
LA 20.9.2014
Hasselt, 3500, Belgia
SU 21.9.2014
Nord-Pas-de-Calais, Ranska
MA 22.9.2014
Nord-Pas-de-Calais,Ranska
TI 23.9.2014
Éterville, Ala-Normandia 14930, Ranska
KE 24.9.2014
Éterville, Ala-Normandia 14930, Ranska
TO 25.9.2014
Poitou-Charentes 79340, Ranska
PE 26.9.2014
Biarritz, Ranska
LA 27.9.2014
Biarritz
SU 28.9.2014
Biarritz
MA 29.9.2014
Biarritz
TI 30.9.2014
Biarritz

Ja lopulta lokakuun ensimmäisen päivän koittaessa, mikäli ihmeempiä kommelluksia ei tapahdu, ajelemme auton Ranskan kotimme pihaan iltapäivällä. Osoitteena tuolloin 66470 St Marie la Mer.
Tulevan talven asuntomme odottaa meitä. Tervetuloa visiitille!


Tänä vuonna reissusta tulee ennätyspitkä, sillä aion mennä Perpignanissa kielikouluun, joka alkaa tammikuussa ja loppuu vasta toukokuussa. Näin ollen paluu Pertunmaalle tapahtuu vasta kesäkuun puolella. 9 kuukautta tuntuu jo mukavalta. Viime vuonnahan emme olisi halunneet millään lähteä kotiin kolmen kuukauden jälkeen, kun tuntui, että oli juuri päässyt juonesta kiinni!

Toivotamme kaikille tutuille ja tuntemattomille oikein mukavaa syksyä ja talven odotusta!
Ensi kesänä viimeistään tavataan!


Laivalla voi jo ottaa rennosti, vaikkei suostu satamassa iltapissalle,
sanoo Lissu...

Käytävää riittää marssittavaksi.

Poseerausta portaikossa, joka ei laivassakaan tuota ongelmia.

Autokannella on vähän jännittävää olla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti