torstai 25. syyskuuta 2014

Éterville - Saint-Germier, Poitou-Charentes, 405 km

Pääsimme matkaan puolisen tuntia myöhässä. Sää tuntui todella viileältä, asteita oli vain kahdeksan lähtiessämme. Aurinko paistoi, mutta jotenkin ilma ei tuntunut lämpeävän ollenkaan! Puolen päivän aikaan huolimatta auringon paisteesta oli vain 14 astetta! Matkalle mahtui sumua ja tietöitä, mutta onneksi myös sujuvia osuuksia melko tyhjällä moottoritiellä.

Autossa oli lämmintä, vaikka ulkona vielä kylmää. Liikenne
oli tosi rauhallista.

Suuntana Bordeaux tässä vaiheessa.
Yksi tauko parin tunnin ajon jälkeen ja matka jatkui taas kuljettajan vaihdon jälkeen. Le Mansin kuuluisa kaupunki moottoriratoineen sekä hienot Loiren laaksot jäivät matkan varrella harmittavasti taa. Jos haluaisi tutkia ja tutustua joka kiinnostavaan kolkkaan Ranskassa, ei pari viikkoa riittäisi ollenkaan!

Iltapäivällä yhden aikaan olimme perillä majoituksessa huolimatta muutamasta navigaattorin kommelluksesta keskellä maaseutua kuinka ollakaan kotoisasti kanojen, lehmien ja hevosten keskellä. Jotenkin tuntuu siltä, että olemme osanneet valita OIKEIN kunnon maalaismaisemat hajuineen kaikkineen :D!

Lähdimme päikkäreiden jälkeen monitoimimatkalle reilun kymmenen kilometrin päähän kaksijalkaisten pariin. Kahvihammasta kolotti, koska huoneessamme ei ollut kahvimasiinaa. Koirien kanssa lenkillä sekä kaupassa käynnin lisäksi suunnittelimme poikkeavamme salaatilla jossain ennen paluuta peltojen keskelle. Kello kolkutti jo kahdeksaa, kun olimme toimittaneet asiamme ja auringon laskun värjätessä horisonttia ajelimme takaisin majapaikkaamme.

Lenkillä Saint-Maixent-l'Écolessa.


Normisalaatit mulle ...

... ja Reijolle.


Huomisesta alkaen viivymme Biarritzin lähistöllä neljä päivää, saimme vuokrattua asunnon Tarnosista, josta on helppo poikkeilla kaupunkeihin lähistöllä sekä Espanjan puolelle erikoisesti San Sebastianiin. Atlantti sijaitsee noin viiden kilometrin päässä asunnoltamme ja odotan innolla rannikolle pääsyä.
Huomiseen!

Yö saapuu. Kello on 20.30 täällä ja Suomessa tuntia enemmän.


Erikoisterkut Riitalle, sun lahjoittama kirja on mukana oppaanamme Biarritzissa, kiitos vielä kerran siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti