sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Biarritz kuvina

Tutun näköisiä kavereita.

Komeat on aallot täälläkin!

Pilvinen sää oli oivallinen kaupunkikävelyyn.


Kaunis talo.

Erittäin kuuluisa hotelli Hotel du Palais.

Tässä portin ulkopuolella, koiria ei olisi saanut viedä sisäpuolelle.

Rantareitillä oli lukuisia lenkkeilijöitä sunnuntaiaamuna.
Tässä reitti kulkee erään talon alla. Piti odottaa tovi,
sai kuvattua tunnelin tyhjänä.

Majakalle saakka emme jaksaneet kävellä.

Upeita rakennuksia ranta täynnä. Tulee Monaco mieleen.

Hiukan on kulunut kallio aikojen saatossa.

Tuonne sitä pitää vielä kivuta, huh.

Toisaalta, täältä on aika kivat näkymät.

Torneja oli rakennettu useimpiin taloihin.
Aivan kuin pieniä linnoja!

Portaat jatkuivat, mutta monsieur ei halunnut enää niitä kavuta.

Omanlainen rakennustyyli.

Hirveä hirvitys rumilus keskellä kauniita taloja.
Oli ihan pakko kuvat vertailun vuoksi.

Tässä taas yksi linnanen.

Mielenkiintoisen näköinen talo tämäkin.

Atlantti pilkottaa talojen välistä.

Jotenkin hurahdin kuvaamaan erilaisia taloja.

Melkoinen julkisivu!

Tämä taisi olla oikea linnoitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti