torstai 18. syyskuuta 2014

Lundby-Kakenstorf, 295 km plus tunnin lauttamatka

Aamulla kummastusta aiheutti lämmin sää! Säätila oli muuttunut yhtäkkiä koleasta, sumuisesta kosteudesta kesäisen lämpöiseen aurigonpaisteeseen. Toki se oli mukavaa, kun ei tarvinnut hytistä kylmässä varhaisen lähdön koittaessa, 14,5 astetta tuntui ihanalle, sillä vielä Ruotsissa oli aamun lämpötila 8 asteen tietämillä.
Olimme laskeneet varman päälle ensimmäisen etapin lauttarantaan ja lähdimme liikkeelle jo ennen kahdeksaa, sillä varasimme netin kautta paikan klo 9.15 lautalle. Liikenne ei kuitenkaan ruuhkautunut oikeastaan missään vaiheessa, päinvastoin, mitä lähemmäksi Rödbyn lauttarantaa saavuimme, sitä harvemmaksi liikenne kävi.

Lautalla oli tällä kertaa rauhallisempi meno, jotenkin oli vähemmän ihmisiä, ehkä aamuinen ajankohtakin vaikutti. Tunnin verran istuimme kahvilassa ja muistelimme edellisen reissumme vaiheita. Netistä kävi ilmi, että pikku koiria saa tuoda sisälle matkustajien tiloihin, mutta että isommat tulee jättää autoon. Meitin likat olivat kuitenkin ihan onnessaan lepuuttaessaan autossa, kun vatsa oli täynnä ruokaa ja aamulenkki heitetty.

Loppumatka lautalta Kakenstorfiin sujui aurinkoisissa ja lämpimissä merkeissä, hellerajakin taisi rikkoontua jossain vaiheessa myös ulkona :). Tietöitä oli harvinaisen paljon matkamme varrella. Perille majapaikkaamme saavuimme ennen puolta yhtä. Avain oli jätetty meille valmiiksi ulos, joten olin jo nukkumassa klo 13 mennessä. Kyllä aamuvarhain nouseminen tuntui jo reissaajan jäsenissä ja helpotus oli suuri, kun peti löytyi valmiina.

Iltapäivällä nautimme auringosta poikkeuksellisesti paikallisen hotellin terassilla, aperitiivit maistuivat ja olo oli kuin lomalaisilla. Kauppareissu ja koirien kanssa iltalenkki, sekä illallinen, jonka jälkeen aika yksinkertaisesti tuntui hujahtaneen niin, että nukkumaanmeno oli taas ohjelmassa! Apua... Pikaisesti siis kirjoitan kuulumiset ja toivottelen samalla öitä!


Aamun ensimmäinen silta Tanskassa

Puttgardenin lauttasatamasta kuvattua, poistuimme juuri lautalta

Oli niitä siltoja Saksassakin

Majapaikkamme oli loisteliaan tilava

Keittiönurkkaus

Makuuhuoneen lisäksi meillä oli oleskelutiloja sisällä ja ulkona

Tutun näköinen turisti :)

Kyltti kylänraitilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti