Eilen vietimme Reijon suositusten mukaista päivää ja tänään oli vuorossa juuri sellainen päivä, josta minä pidän. Kävelimme Trastevereen ja takaisin pelkästään ihmetellen kaupungin katuja n. kuuden kilometrin verran pysähtyen välillä pari kertaa kahville ja aperitiiville. Ihanan aurinkoinen päivä, mittari näytti jopa 28 astetta ja siltä se tuntuikin.
Lähdimme liikkeelle heti aamupalan jälkeen, sillä olimme nukkuneet myöhään. Aurinko paistoi jo täydeltä terältä ja Reijolla oli jopa shortsit jalassa! Suuntana Trastevere ja aikataulu olematon. Mihinkään ei ollut kiirettä. Olimme saapueet perille Trasteveren kaupunginosaan, kun etsimme kahvilan, jossa lepuutimme jalkojamme. Kofeiniton kahvi ja leivokset piristivät oloa, joten jaksoimme talsia takaisin ilman ongelmia melkein kotikadulle saakka.
Hiukan ennen saapumista kotikadulle on
erikoinen ravintola, jossa vain kaksi pöytää (, nekin ulkona kadulla). Ainakin aluksi. Kun asiakkaita ilmenee enemmän, ravintola laajenee. Pääsimme istumaan toiseen kahdesta pöydästä. Omistaja suositteli Reijolle oluista jotain paikallista spesiaalia ja minulle proseccon sijasta valkoviiniä Sardiniasta. Sovimme asian suosituksen mukaisesti, emmekä todellakaan tarvinneet pettyä. Reijo sai vuosikertaolutta vuodelta 2009, joka on merkityksellinen vuosi elämässämme ja minä pidin valkoviinistä, huolimatta siitä, että kotomaassa boikotoin italialaisia viinejä! Kerrassaan niin erinomainen ravintola, että lupasimme palata heti huomenna lounaalle. Varasimme jopa pöydän samantein!
Kaupungilla kiertely painoi jaloissa, joten oli ihanaa istua palveltana intiimissä (pöytien sijainti kadulla ei häirinnyt tunnelmaa) ravintolassa, jossa omistaja suositteli erikoisuuksia ja puhui hiukan ranskaa. En halua käyttää englantia, jos vain löytyy tilaisuus ranskan puhumiseen! Olin aivan innoissani ja Reijo ei paljoa hävinnyt fiiliksiksissä. Huomenna odotamme saavamme huippulounaan aivan kotikulmilla kahden pöydän ravintolassa, jonka omistaja on vieraillut Jyväskylässä.
Päivästä jäi kaikenkaikkiaan hieno maku, koska näimme kaikenlaista erikoista ja koimme uskomattomia elämyksiä. Illalla lepuutamme jalkojamme kaupassakäyntiä lukuunottamatta.
|
Ovi |
|
Täälläkin ollaan ongella Tiber-joen varrella. |
|
Totta se on... |
|
...ja jo tähän aikaan. |
|
Tiber-joki |
|
Mitä ihmettä siellä kelluu. |
|
Ihana herkkutiski. |
|
Trasteveressä ollaan. |
|
Lemmikkieläinkaupan ulkopuolella. |
|
Kahvilla. |
|
Torin kalatiski. |
|
Vihannestarjonta torilla oli runsas. |
|
Parveke. |
|
Kukkaset parvekkeella. |
|
Antenniviidakko |
|
Mitkä vaunut? |
|
Kattopuutarha. |
|
Näkymiä sivukadulta. |
|
Minäpä kuivatan pyykkiä... |
|
Kapeita katuja täälläkin. |
|
Yksi Tiber-joen ylittävistä silloista. |
|
Entinen silta? |
|
Eräs päivän aikana nähdyistä hääpareista. |
|
Suosittu hääpäivä. |
|
Bocca della Verita-talon edessä jonoa. |
|
Itse totuuden kita! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti