maanantai 12. toukokuuta 2014

Jälleen Trastevereen

Reijo oli aamulla innoissaan kyselemässä päivän vierailukohdetta, sillä mitään suunnitelmia ei meillä ollut valmiina. Koska olimme jo kierrelleet suurinpiirtein kaikissa ilmansuunnissa, päätimme palata Trastevereen, joka jäi mieleemme herttaisena ja rauhallisena kaupunginosana.

Reitti sinne kulki Tiber-joen yli ja siinä sillan tienoilla näimme taasen lukuisia koululais- ja turistiryhmiä. Huokasimme helpotuksesta, kun pääsimme ohi tungoksesta. Perille Trastevereen päästyämme poikkesimme katukahvilaan, nimeltän Bar San Calisto, jossa ei juuri vapaata pöytää ollut. Onneksi kuitenkin löysimme itsellemme paikat ja olin pyörtyä, kun sain laskun käteeni. Se ei suinkaan ollut turistikahvila, koska suurin osa ihmisistä puhui Italiaa, joten kahvin hintakin oli siis sen mukainen. Kaksi kahvia, kaksi lasia vettä ja croissant tekivät yhteensä 2,40 euroa! Jos olisin lukenut tuon artikkelin, jonka nyt liitin kahvilan nimeen, olisin ilman muuta etsinyt sen jo aiemmalla käynnillämme. Parempi kuitenkin nyt kun ei milloinkaan. Suosittelen! Jäätelöä olisi pitänyt ottaa, vaan kun ei osannut aavistaa, että sellaista oli tarjolla. Jäätelö oli "piilotettu" metallisiin säiliöihin, joita erehdyin luulemaan lämpöhauteiksi :D, hyvä minä!

Poikkesimme vielä torille ostamaan mansikoita, kuten viimeksi, sillä ne maistuivat todella herkullisilta. Tänään oli sisialaisia mansikoita tarjolla ja maku ei vieläkään tuottanut pettymystä. Ne maistuivat todella makeilta! Eksyin ostamaan vielä oliiviöljyä litran pullon, jos siitä vaikka jää jotin kotiin tuomisia...

Parin tunnin taapertamisen jälkeen pääsimme vihdoin takaisin kotikadulle, söimme kiltisti salaattia ja hiukan pastaa, jonka jälkeen lepo maistuikin. Illalla olisi vielä mahdollista tehdä pieni jäätelön etsintäreissu, ennen huomista Venetsiaan lähtöä. Juna lähtee Terminiltä klo 12.50 ja matka Venetsiaan kestää 3 tuntia 50 mn.

Viimeisenä iltana Roomassa olimme vielä sen verran reippaita, että kävelimme ympäri lähiseutuja parin tunnin verran ennen jäätelölle poikkeamista. Tavaroiden haalimista kokoon ja vähän iltatoimia, siinä tämän päivän puuhastelut olivatkin.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti