sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Sunnuntain viettoa

Aamulla meillä ei ollut kiireitä minnekään, sillä ainut ohjelma tälle päivälle oli mennä syömään klo 13. Suunnittelimme kuitenkin pikku kävelyretken ennen ruokailua lähimaisemiin, koska molemmat kaipasimme liikuntaa. Kävelimme puolentoista tunnin verran ja ruokahalu tuntui kasvavan kävelyn myötä, joten oli tosi kiva päästä sen jälkeen syömään.

Kahden pöydän ravintola oli laajimmillaan kuuden pöydän suuruinen, koska koko ajan asiakkaiden lisääntyessä pöytiä kannettiin ulos kadulle. Hauskaa. Olimme suunnitelleet syövämme suositusten mukaisen menun ja juovamme mitä omistaja tarjoileekin, joten valinnan vaikeuksia ei ollut. Saimme molemmat pullon pöytään, Reijo olutta ja minä valkoviiniä. Jännityksellä odotimme tulevaa ruokaa, sillä odotukset olivat korkealla.

Antipasto oli buffalomozzarellaa ja tomaattia basilikan kanssa. Herkullista. Pastana meillä oli kahta erilaista, joista toinen tarjoiltiin kylmänä ja toinen lämpöisenä. Erittäin hyviä nämäkin. Lopuksi saimme tonnikalaa tomaatin kera. Jälkiruoka oli jotain pähkinäistä... Ensimmäinen kerta minulle syödä useamman ruokalajin menu Italiassa ja täytyy myöntää, etten joutunut pettymään!

Tapasimme lounaalla Vincenzon, joka oli kotoisin San Franciscosta, mutta jonka sukulaiset asuivat Sisiliassa. Mielenkiintoista oli tavata juuri Roomassa sardinialaiseen keittiöön erikoistuneessa ravintolassa amerikkalainen mies, joka oli tullut opiskelemaan tänne italiaa. Maailma on pieni.

Loppuilta meni ruokaa sulatellessa, joten vietimme rauhallista sunnuntai-iltaa.

OIKEIN MUKAVAA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!

Kalatiskin valikoima näytti hienolta äyriäisine päivineen.

Pikkuisten vaateputiikki sivukadulla, vastustin tällä kertaa
houkutukset, ihme kyllä.

Jykevä rakennus. Mielestäni paikallinen eduskuntatalo, mikäli ymmärsin oikein.

Kapeaakin kapeampi.

Kukkasia korkealla.

Pitkälahkeiset pitsipöksyt, tulevan kesän muotia?

Komea maalaus oven yläpuolella.

Kattoikkunoilla varustetut esittely-yksilöt.

Kujia riittää kierreltäväksi.

Ihan kuin juhannusruusut.

Olutpullolla on kokoa! 0,75 litran pullosta riittää
vähäksi aikaa juotavaa. Reijon mielestä tosi hyvää!

Paikan omistajan suositus, kevyttä hapokasta valkoviiniä.

Antipasto.

Kahta erilaista pastaa.

Kortteliravintolamme menu.

Leveä kuljetus, hieno malli!

Vatsa oli jo tupaten täynnä, onneksi ruoka oli kevyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti