torstai 4. kesäkuuta 2015

Zürichin pikavisiitti,osa 1

Koska emme voineet ottaa koiria mukaan kaupunkivisiitillemme, päätimme lähteä heti aamusta aikaisin ja tulla inhimilliseen aikaan takaisin. Lämpötila on pysytellyt edelleen hellelukemissa ja niinpä mietimmekin päivän ohjelmaa hiukan etukäteen. Kaupungin keskustassa on Zürichinjärvi, jossa varmasti pääsisi risteleilylle. Samoin kaupunkijuna tai muu Hop-On, Hop-Off-bussi kävisi pikaiseen tutustumisteemaamme. 

Asemalta löysimme turistitoimiston, josta saimme kartan käteen.

Ihan komea asema Zürichissä on.

Jokea etsiessä kuljimme mukavia pikkukatuja.

Ei ollut epäselvää, mikä maa kyseessä,
niin paljon Sveitsin lippuja oli kaikkialla.

Matka junalla kesti Baselista noin tunnin. Junassa oli vielä mukavan viileätä. Koska aamukahvi oli hiukan hätäisesti nautittu, lähdimme asemalta kävelemään kupinkuvat silmissä. Suunnistimme kartan mukaan Limmat-joen (linkki) vartta järvelle päin.

Tuon hotellin terassille pääsimme kahville vedenääreen, ilman
että olisivat veloittaneet muusta kuin kahvista :).

Upea näkymä terassilta. Hotelliin pääsi veneelläkin.

Kahvilassa myytiin sikarin ystäville
monia eri laatuja.

TODELLA hyvää kahvia eikä croissanttiakaan voinut moittia
(kuvaushetkellä siitä oli jo puolet syöty!)

Jokaista pöytää koristi ruusu.

Ihmeellisen kirkasta vettä oli tässä joessa.

Tuli Venetsia mieleen...

Kuinka ollakaan törmäsimme sattumalta kaupunkijunan lähtöpaikkaan ja saimme ostettua liput juna-ajelulle SEKÄ risteilylle. Iloisina lyhyestä odotusajasta (10 min.) hyppäsimme tämän kyytiin. Lyhyen kaupunkiajelun jälkeen kuljettaja jätti meidät satamaan, jossa odottelimme parikymmentä minuuttia paatin saapumista. Miniristeily kestäisi puolitoista tuntia, mikä oli erittäin sopiva aika meille. Sitten olisi mukava jo päästä syömään jonnekin terassille.

Juna odottelee matkustajia.


Limmat-joki





Yliopisto.


Työkoneita täälläkin.


Asemakatu vei järveltä rautatieasemalle,

Risteilyaluksemme poikkeili eri satamissa ja harmikseni tajusin, ettei uimapuku tullut mukaan. Ympäri järveä oli lukuisia uimarantoja, joissa hellepäivää oli kaupunkilaiset viettämässä. Useampi oli uskaltautunut uimaankin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti