maanantai 1. kesäkuuta 2015

2. matkapäivä: Grenoble - Saint-Louis, 397 km

Toisen päivämatkan jälkeen olemme saapuneet Ranskassa Alsacen alueella sijaitsevaan Saint-Louisin pikkukaupunkiin (n. 20 000 as.), josta e ole pitkä matka mihinkään... Sveitsi ja Saksa ovat aivan nurkan takana. Tarkoituksenamme on tutustua ympäristöömme, erityisesti Sveitsiin. Tästä on matkaa Baselin kaupunkiin n. kolme kilometriä. Reitti Saint Louisiin kulki suurimmaksi osaksi Sveitsin puolella ja sen korkeus merenpinnasta oli n. 400-600m. Tunneleita matkamme varrella oli jo niin monta, että sekosin laskuissa! Pisin tunneleista oli 3 km pitkä.

Matka oli erittäin tapahtumarikas. Kaupungista oli hiukan hankalaa päästä pois, joten tutustuimme jonkun verran aamuruuhkassa pikkukatuihin, ennenkuin oikea reitti löytyi. Kunnon aamuherätyksen saimme viimeistään silloin, kun eräs rouva oli ajaa automme kylkeen, mutta onneksi sain väistettyä nipin napin onnettomuuden! Olimme moottoritiellä, eikä hän ilmeisesti huomannut meidän ajavan laitimmaista kaistaa, vaan surutta tuli samalle kaistalle. Vähän aikaa sydän pamppaili, niin lähellä onnettomuus oli.
Samoin etsiskellessämme majapaikkaamme täällä Saint Louisissa, totesimme, että se EI löydy tullin rekkaparkista, onneksi lopulta löysimme sieltä ulos ja oikeaan osoitteeseen! (minäkö muka surkea kartanlukija???)

Helteet ovat alkaneet ja autossa lämpötila koirien osastossa nousee 30 asteen yli. Pysähtelemme useammin, juotamme koiria ja kastelemme niiden alle laitetetut pyyhkeet, jotta matkanteko olisi edes vähänkin siedettävää. Harmillista, ettei auton ilmastointilaitteet ulotu farmarin takaosaan... No, onneksi nyt olemme tämän pahimman viikon ajan paikallamme. Voimme tulevaisuudessa myös aikaistaa lähtöämme ja suunnata matkaan jo heti klo 6.

Tässä muutama kuva matkaltamme.
Löytyykö sopiva pissapaikka?

Moottoritien maisemaa.

Taukopaikalla lehmät asustiva naapurissa.

Juomatauko.

Tässä rajalla tulossa Sveitsiin, moottoritietarra meillä oli
valmiiksi hankittu, joten ei tarvinnut jonotella enää.
Lähdimme aamulla Ranskasta, ajoimme melkein koko
matkan Sveitsissä, kunnes saavuimme jälleen Ranskaan.

2 kommenttia:

  1. Onpa teille siellä helteessä sattunut monenlaista. Toivottavasti jatko on hieman rauhallisempaa ja vilpoisampaa. Viileämpää on viimeistään täällä Suomessa. Mukavia päiviä teille sinne Sveitsin huikeisiin maisemiin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos. Tämä viikko ainakin "nautitaan" vielä helteestä! Onneksi ei tarvitse autossa istua joka päivä!

    VastaaPoista