perjantai 8. marraskuuta 2013

Perillä!

Oli aika mahtavaa herätä ja kuulla lokkien kirkuvan aivan ikkunan takana, mutta varsinainen yllätys oli, kun katsoin kelloa, se oli varttia vaille kahdeksan! En muista, milloin viimeksi olisin nukkunut näin pitkään... Kaikille meille uni maistui ja varsin hienolta tuntui se ajatus, ettei enää tarvitse pakata tavaroita autoon ja lähteä minnekään. Kävin koirien kanssa aamupissalla, jonka jälkeen söimme aamupalan terassilla, sen verran lämmintä oli, vaikka taivas oli pilvessä.

Päivien ohjelma on suunniteltu siten, että tekemisen ja levon suhde on sopiva. Aamulla heti seitsemän jälkeen vien koirat ulos, sitten syömme aamupalan, puuhailemme kotiaskareita muutaman tunnin (tai loikoilemme tekemättä mitään, jos siltä tuntuu), jolloin jo onkin lounas vuorossa. Päikkäreiden jälkeen on parin tunnin lenkki koirien kanssa, meille kaikille yhteinen ja kun sitten tulemme kotiin takaisin on muutama tunti vapaata tai mukavaa vapaaehtoista puuhaamista, kuten esim. lukemista. Illallisen jälkeen Reijo vie koirat iltapissalle ja sitten alkaa rauhoittuminen nukkumaan menoa varten. Yöpuulle pääsemme usein klo 22 mennessä. Tämä rytmi on meille molemmille ihanteellinen toimintakyvyn säilymisen kannalta, mutta kuulostaa harvinaisen "tylsältä". Siksipä olemme suoneet itsellemme oikeuden pitää kerran viikossa "vapaapäivän" ja tämän kolmen kuukauden aikana teemme toki retkiäkin, kunhan toivumme tästä edellisestä :).

Minulle tämä on sellaista elämää, josta olen haaveillut ja on myönnettävä, että olen onnellinen juuri nyt, täällä, kotona Ranskassa. Asunto on riittävän suuri, jotta voimme saada omaa rauhaa tarvittaessa. Koirille on oma huone, meillä on yhteinen makuuhuonen Reijon kanssa, näiden lisäksi on vielä ylimääräinen huone, jonne voi vetäytyä rauhoittumaan halutessaan. Olohuone ja keittiö ovat yhtä tilaa, joista molemmista pääsee terassille ulos. Terassilla on kahdella sivulla oleskelutila, joten sielläkin saa olla vapaasti halutessaan omassa rauhassa.
Toistaiseksi siis tuntuu riittävältä :). Niin ja molemmille on oma kylpyhuonekin :). Alan pian latailemaan kuvia, niin saa jonkinlaista käsitystä selityksistäni.

PILVISTÄ, LÄMPÖTILA N.18 ASTETTA.

Likat omalla pihalla.

Suuri Vahtikoira Lissu

Aurinko on laskenut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti