lauantai 9. marraskuuta 2013

Mikä viikonpäivä tänään on?

Aamulla oli herättyä ihan sellainen olo, ettei ollut taasen selvillä viikonpäivästä. Toisaalta aivan sama, kun ei ole mitään ihmeempiä velvoitteita. Aurinko pilkisteli pilvien takaa ja tuuli puhalsi suhteellisen kovaa. Lokit kertoilivat kuulumisia toisilleen ja taajama heräsi hiljalleen eloon.

Mahtava fiilis tulee pelkästään siitä, että saamme istua aamukahvilla ulkona. Pohdimme, ettei kummallakaan ollut shortseja mukana, ei sen puoleen sandaalejakaan. Osa ihmisistä käveli jo heti aamusta shortseissaan. Onneksi täältä voi ostaa tällaiset unohtuneet tavarat. Lähimpään superhypermarkettiin on pari kilometriä ja Perpignaniin, joka on jo vähän suurempi kaupunki matkaa kertyy parikymmentä kilometriä.

Koirista huomasi sen, että myös niillä on ollut reissuväsymystä, niin vapaaehtoisesti ne ovat nukkuneet kanssamme päiväunet. Täällä seudulla on tosi paljon koiria, erilaisia koiria, suurimmaksi osaksi kuitenkin pienikokoisia. Kavereita on saatu jo muutama ja varsinkin nyt, kun rouvatiikeri aloitti juoksunsa tänään, ei tule pulaa sulhasehdokkaista. Myös itse Madame suhtautuu uroksiin jo aivan erilailla kuin muutama kuukausi sitten. Odotamme jännityksellä milloin mademoiselle Lisbeth aloittaa juoksunsa, koska sillä on oikeasti sulhanen odottamassa Belgiassa. Toivottavasti malttaa odottaa kuitenkin vielä jonkun aikaa, jottemme tarvitse lähteä täältä liian aikaisin pois. Koira kun kantaa pentujaan n. 63 vrk. Jotenkin ei oikein innosta ajatus palata kotiin sitten tammikuun lopussa rouvan, Lispen ja esim. 5 pennun kanssa ;).

Elämä on ihanaa.
Tässä varjossa on mukava olla.

Kotikatumme.

Lenkillä ennen auringon laskua.



AURINKOISTA, VÄLILLÄ  PUOLIPILVISTÄ N. 20 ASTETTA






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti