Aamulla askel oli kevyt koiria ulkoiluttaessa, t-paidalla pärjäsi ja taivas oli pilvetön. Missä kulki tämä maaginen raja, jossa saimme aikaa kiinni siten, että palasimme kesäaikaan? Tietty senkin vuoksi oli iloinen olo, että tänään saapuisimme perille, kotiin.
Aamupalaa ennen aloitin tavaroiden kokoon haalimisen, jotta Reijo saisi kannettua ne autoon. Oli jotenkin kummallinen olo, kun käsilaukkuni ei ollut näkyvillä, kuten yleensä ja sanoinkin Reijolle, että minkähän kasan alta se mahtaisi paljastua, vai olisiko se hävinnyt kokonaan. Tuossa vaiheessa katoaminen tuntui vain teoreettiselta vaihtoehdolta. Sitä vaan ei näkynyt huoneessa, minkä jälkeen etsimme autosta, mutta ei, piilossa oli ja pysyi.
Nyt alkoi tulla jo tuskan hiki, passimme ja minun kaikki kortit sun rahat olivat sielllä. Menimme vastaanottoon maksamaan laskuamme ja kysyin, olisivatko löytäneet laukkuani. Omistaja haki ja etsi, mutta ei löytänyt. Mielenkiintoisinta tässä oli se, etten todellakaan muistanut, missä vaiheessa sen olisin kadottanut. Lounaalla se mielestäni oli vielä mukana, mutta illalliselle en sitä vaivautunut edes ottamaan mukaani. Todennäköisin vaihtoehto on se, että olin unohtanut sen terassille, kun huumaantuneena lämmöstä ja auringosta siellä istuimme ruokailemassa.
Tästä alkoi sitten sellainen härdelli, etten moisessa pyörityksessä (huom! ranskan kielellä) ole ollutkaan.
Ensin santarmille (joka oli turha keikka), jossa sanottiin, että jollei sitä ole varastettu (en usko), he eivät voi auttaa. Sitten nettiyhteyden ääreen kuolettamaan pankkikortti ja soittamaan suurlähetystöön, että ilman passia täällä huidellaan. Saatuamme ohjeet suuntasimme vielä poliisilaitoksella (joka siis eri kuin santarmit) tekemään katoamisilmoituksen. Viimeiseksi saimme ohjeet mennä kunnanvirastoon (?) hakemaan leimat tähän katoamisilmoitukseen , jonka jälkeen sekä paperi, että me ihmiset olimme valmiit (=kypsät).
Kun vihdoin pääsimme ajamaan kotiin päin, ainoa lohtu oli se, että aurinko paistoi ja lämmintä riitti (24,5 astetta). Koettelemus oli syönyt suuren osan tälle päivälle varatusta energiasta, ellei sitten vienyt niitä kokonaan. Nyt siis olin ilman käsilaukkua, ilman lompakkoa, ilman passia ja henkilöllisyystodistusta, sekä kaikenmaailman kortteja. Ainoa toiveeni on, että henkilö, joka on laukkuni löytänyt (/vienyt?), palauttaisi loput jonnekin ihmisten ilmoille, jolloin meillä olisi toivoa saada paperimme takaisin. Rahaa mulla oli lompakossa n. 40 euroa, sen katoaminen ei edes harmita.
Muuten matka sujui todella nopeasti ja kesti n. kaksi ja puoli tuntia, ilman suurempia kommelluksia, kuten onnettomuuksia tai isoja tietöitä. Meitä oltiin vastassa ja asunto esiteltiin, se oli juuri sellainen ihana, kuten kuvissa oli luvattu ja välittömästi saapumisen jälkeen säntäsimme kauppaan hakemaan lounaaksi grillattua kanaa ja patonkia. Isäntäpari oli jättänyt meille pari pulloa viiniä tervetuliaisiksi, mutta meidän molempien lääkitys ei tällä hetkellä salli niiden maistelemista :(. Huokaus pääsi varmasti meiltä kaikilta, kun vihdoin pääsimme istumaan terassin pöytään auringon vielä paistaessa pilvettömältä taivaalta. Nyt olimme vihdoin kotona :), tätä hetkeä olimme odottaneet jo kauan.
 |
| Reijokin oli odottanut tätä hetkeä kauan :). |
 |
| Nyt nukuttaa, älkää häiritkö. |
Päivälevon jälkeen kävimme taloksi, minä purkasin kaikki tuomamme tavarat ja Reijo kävi koirien kanssa tutustumassa ympäristöön. Sitten oli edessä vielä illan suurin ponnistus, kaupassakäynti. Päivällä emme hakeneet muuta kuin lounalla tarvittavat asiat, joten nyt oli edessä perusvaraston hankintareissu, kärryllinen tavaraa. Illallinen oli hyvin yksinkertainen, viikon verran syötyämme joka ilta hienosti kolme ruokalajia, olimme päättäneet palata salaattilinjalle, joka on enempi meitä varten tarkoitettu =).
Koirat olivat jo päättäneet asettua myös taloksi ja menivät nukkumaan ennen meitä. Reissuväsymystä niilläkin. Huomenna saisimme nukkua vähän pidempään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti