Reppu ja ReissuNainen: Viikonloppua viettämässä Servianissa

Päädyimme viettämään viikonloppua Servianin pikkukylään monen sattuman summana aikamoisen valintaprosessin päätteeksi ja päätimme jo etukäteen, ettemme katuisi valintaamme. Majapaikka avasi perjantaina ovensa vasta klo 17, joten ennätimme viettää siestaa kotona ajomatkan ollessa lohduksemme yllättävän lyhyt. Koirat jäivät ystävämme hoiviin ilomielin, eivät edes peräänsä katselleet, kun lähtivät kävelylle hoitajansa kanssa.

Illallinen isäntäpariskunnan ja muiden vieraiden kanssa oli sovittu klo 20, ennätimme siis hyvin levähtää ennen ruokailua. Kameraa en tarkoituksella ottanut mukaani illallispöytään, sillä koin tilaisuuden luonteen sen verran yksityiseksi, etten tohtinut kuvaamalla sitä häiritä. Omistajapari oli valmistanut ruuan yhdessä ja meille tarjottiin aperitiiviksi valkoviinin kanssa erilaisia leipätikkuja, alkuruuaksi chorizoleipää salaatin kera sekä pääruuaksi kokonaisena paistettua possunfilettä bataatti-kurpitsagratiinin kanssa. Jälkiruokana oli Reijon lempparia suklaamousseeta piparkakkujen kera.

Nukkumatti huuteli meitä poistumaan klo 22 maissa, koskapa en jaksanut enää seurustella vieraiden kanssa. Huomenna kun olisi taas uudet seikkailut odotettavissa. Ilta oli aivan ihana, mutta aktiivinen osallistuminen vieraalla kielellä vilkkaaseen keskusteluun vei voimat.

Jotain kummallista oli tapahtunut lämpöpatterin säädön kanssa, sillä aamulla huoneessa oli alle 15 astetta. Tosin olimme unohtaneet laittaa myös ranskalaisen parvekkeemme oviluukut ulkopuolelta kiinni, mikä vaikutti osaltaan huoneen jäähtymiseen. Peitto oli valtavan paksu, mikä auttoi pysymään suhteellisen lämpimänä, ainoastaan nenä siis jäätyi. Onneksi omistajarouva pelasti tilanteen ja laittoi toisen vierashuoneen meille valmiiksi, ettemme tarvinneet viettää toista yötä viileässä. Täällähän Ranskassa olemme jo tottuneet siihen, että sisälämpötila on jokapuolella paljon alhaisempi kuin Suomessa. Usein sanonkin tuttavillemme täällä, että teillä on ulkona lämmin ja sisällä kylmä päinvastoin kuin Suomessa.

Yläkerrassa sijaitsivat vierashuoneet, joita oli 6 kpl.

Meidän huoneemme ensimmäisenä yönä.

Lauantaina aamupala oli perin ranskalainen, patonkia ja hilloa, erittäin rapeita ja herkullisia croissantteja sekä muffineita. Tuoremehua lasillinen ja jogurttia extrana. Muutaman kahvimukillisen jälkeen olimme valmiita valloittamaan kylän keskustan, josta tosin meitä jo varoitettiin, ettei se järin suuri ole. Kylän keskusta oli rakennettu mäelle ja kadut muodostivat kehän keskustan ympärille. Helposti huomasi, mikäli oli ajautumassa keskustasta pois, jos katu vietti alaspäin. Muutaman kerran kävelimme katuja alas ja ylös, kunnes totesin eräässä nousussa vanhemman herrasmiehen meitä ohittaessa, että tällaiset mäkivedot näyttävät ylläpitävän kuntoa hienosti, eiköhän tämä jo meillekin riitä.

Tajuttuamme, ettei tämän pikku kylän katsastamiseen saa koko aamupäivää kulumaan, lähdimme visiitille lähimpään pikku kaupunkiin Pézenasiin, joka sijaitsi vain 15 km päässä. Aurinko oli tullut esiin pilviverhon takaa ja sää lämmennyt hiljalleen, kun saavuimme kaupungin liepeille hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Tulla tupsahdimme sopivasti torikadun kulmille, josta oli mukavaa lähteä kuljeksimaan ihmisvirran mukana. Melkein heti ensimetreillä jumetuimme erään kojun kohdalle maistelemaan juustoja, joita sitten piti tietenkin ostaa kotiin viemisiksi. Emme olleet aiemmin maistaneet vuohen tai lampaanmaidosta tehtyä sinihomejuustoa ja nyt molempia maistettuamme ne olivat takuuvarma valinta mukaan. Kauppiaita oli todella runsaasti ja joulumyyjäisten vuoksi paikalla oli myös erilaisia yhdistyksiä sekä käsityöläisiä. Paikallinen nuorten taekwondoseura oli kattanut erilaisia leivonnaisia kuuman viinin kera nautittavaksi. Pakkohan siinä oli tietenkin osallistua seuran kannattamiseen. Hauskinta oli se, että hinnan sai määritellä jokainen itse nauttimistaan herkuista.

Ural-merkkinen sivuvaunullinen moottoripyörä tuli ensimmäisenä
aamulla meitä vastaan lähdettyämme tutustumaan Servianin kylään.

Talot olivat vanhoja kylän keskustassa ja kadut kapeita.

Tälle kadulle en haluaisi autolla joutua.

Tavanomainen kylän aukio lauantaitoreineen.

Todella suuri kirkko kylän kokoon suhteutettuna, seisoi tietysti
parhaalla paikalla.

Enpä muista näin heleän punaista kirkon ovea aiemmin nähneeni.

Sininen on piristävä väri ikkunaluukuille.

Siinä kävellessämme kuulimme useamman kerran englantia puhuttavan, mikä tuntui kummalliselta. Mietimme keskenämme, että miksi tämä pikkukaupunki olisi englantia puhuvien suosiossa. Myös torikauppiaat vaihtoivat suureksi hämmästykseksemme englantiin kuullessaan meidän puhuvan keskenämme muuta kieltä kuin ranskaa.

Vihdoin kävely alkoi jo tuntua jaloissa ja huomasimmekin kellon ylittäneen puolen päivän, siispä suuntasimme lähimpään mahdolliseen ruokapaikkaan, jossa olisi mahdollista istua ulkona auringossa. Siinäpä sitten olikin haastetta kerrakseen. Jouduimme vielä kävelemään hyvän matkaa, ennenkuin tällainen sopiva paikka vihdoin löytyi. Reijo sai maistella paikallista olutta ja minä otin luomuroseeta tapasten seuraksi. Jälleen kävi vanhanaikaisesti ja huomasin pahus vasta tapastarjottimen tyhjentyessä, etten ollut muistanut ottaa valokuvaa. No, olimme valinneet molemmat kolme eri vaihtoehtoa ja ne olivat ihan ok maistella. Katkarapuja, kanaa, simpukoita, sinihomejuustoa sekä paria erilaista taikinaan leivottua juttua, joiden nimeä en jaksa nyt enää muistaa. Sopivan kokoinen pikkulounas, sillä tänään myöhemmin olimme menossa lähiravintolaan illalliselle.

Tällä kohtaa katua löytyi ravintoloita ja kahviloita peräjälkeen.
Aurinko paistoi oneksemme vielä jonkun aikaa talon kattojen yläpuolella.

Erilaisia paikallisia oluita.

Nälkäinen valokuvaaja tunnetaan tällaisista kuvista.
Uups, ruoka on melkein syöty jo.

Paljon jäi tutkimatta kaupungin kujien sokkeloita.

Tulomatkalla oli aivan pakko pysähtyä kuvaamaan linnaa ja viinitarhaa, sen verran vaikuttavia olivat mielestäni molemmat. Tuntui, että menimmepä minne vaan, viinitiloja oli täällä aivan vieri vieressä. Aikataulun mukaan meillä oli erittäin sopivasti aikaa viettää siestaa ja rauhoittua ennen illallista. Nukuimmekin molemmat kuin pikkupossut ja herättyä maistui kahvi erinomaisesti.

Lähdimme aperitiivin toivossa liikkeelle jo puoli seitsemän maissa, mutta ruokaravintolamme ei ollut vielä auki, joten poikkesimme kyläkapakan tyylisessä paikallisbistrossa, jossa menoa ja elämää oli tarjolla. Saimme tiskiltä tilattua juomamme ja siirryimme pöytään ihmettelemään naapuripöydän korttia pelaavia kavereita. Sanoinkin Reijolle, että taidan mennä kysymään, pääseekö porukkaan. Tuli taasen mieleen omat korttipelit viimeksi Simpukan (linkki) kanssa tavattuamme.

Illallinen sujui melko tavanomaisen kaavan mukaan, liikaa herkullista ruokaa, kun mopo tahtoo keulia valintojen kanssa. Lopulta sitä huomaa syöneensä todella piiiitkän kaavan mukaan, vaikka olisi edellispäivänä ennättänyt ajatella, että huomenna minä ryhdistäydyn ja muistan ottaa huomioon vatsan rajallisen tilavuuden... ja pah! Onneksi Reijolla on entsyymit!

Tämä taustalla näkyvä linna on aivan kuin saduista. Kaunis.

Viinipeltoja ja lisää viinipeltoja.

Illan aperitiivit nautimme paikallisbistrossa, jonka
taiteellinen vaikutelma oli sanoisinko hieman sekava.
Toisaalla seinillä tällaisia tauluja, kun toisaalla pauhasivat
televisiot suurine ruutuineen ja musiikkivideoineen.

Illallispaikka oli aivan kivenheiton päässä
majapaikastamme.

Viini oli oikein hyvää ja sitä oli riittävästi.

Olimme ensimmäiset asiakkaat klo 19 maissa. Myöhemmin tuli
lisää porukkaa sali melkein täyteen.

Hauskoja sanalaskuja tabletissa pöytäliinan päällä.

Minun alkuruokani oli sopivan pieni. Äyriäisruukku.

Reijon unelma-annos sammakonreidet.

Päätin kokeilla kukkoa viinissä ravintolaversiona, mutta ei ollut
niin maukas kuin oletin. Omassa versiossani kastiketta on enemmän.
Maku oli kuitenkin kohdillaan.

Reijon jälkiruoka SUKLAAtorttu.

Kun omenapähkinätorttua tarjottiin, oli hankalaa kieltäytyä.
Herkullista kerrassaan!

Toisena yönä meillä oli todella lämmin vai sanoisiko jo liian lämmin. Paksu peitto tuntui melkein raskaalta, kun huonelämpötila oli sopiva. Vaikka tilaisuus olisi nukkua pidempään, ei sitä vaan tahdo löytyä unenjuurta siihen, tottumus kun herättää viimeistään seitsemältä aamulla. Toisella meistä on tosin paremmat unenlahjat ja monsieur nukkuisi varmaan puolille päivin, jos olisi siihen tilaisuus.

Aamupalalle suunnistimme hyvissä ajoin ja samat eväät oli tarjolla sunnuntainakin, joten eipä siitä sen kummempaa sanottavaa. Otimme rennosti aamutoimet ja pakkailimme kymmenen tienoissa tavarat autoon ja selvitimme tiemme kunnialla kylästä ulos. Aurinkoinen keli odotteli oikein inspiraatiota extempore-tekemisestä, vaan päässä surisi vain tyhjää eikä oikein jaksanut miettiä ylimääräistä. Olikohan kenties edellisen illan valvomisella jotain tekemistä asian kanssa? Kunnes. Muistimme Leucaten ohi ajamisesta, että joulua varten olimme suunnitelleet pientä kiepausta osterien ostopaikoille. Saimme äyriäisvadin tilattua jouluaatolle ja tarttuipa muutama osteri mukaan sunnuntailounaan alkuruuaksikin, matka saattoi siis jatkua.

Ystävämme koirahoitaja siellä odotteli meitä jo ruuan kanssa, voi sitä iloa ja onnea, ei vieläkään ruuanlaittoa, jes! Lounaan jälkeen siesta vaaka-asennossa oli erittäin houkuttava vaihtoehto. Loppuilta menikin huilaillessa (=Midsommerin murhia katsellessa) ja tavaroita purkaessa. Olipas mukava reissu kaiken kaikkiaan.
Hohhoijaa, tästä taisi tulla nyt romaani blogikirjoituksen sijaan 😎.