Tämä päivä on kulunut tavaroiden pakkaamisessa ja huomisaamun lähtemisen selvittelyissä, mutta aikaa on toki jäänyt aurinkoisesta päivästä nauttimiseen. Melkoinen saldo on valohoitoa saatu, siihen ei vaan kyllästy (ainakaan minä). Tänään sain ihmetellä myös kumpparini toivetta, kun HÄN halusi lähteä rantaan Cannesiin uudelleen vielä viimeisenä päivänä, ilmeisesti innostui loppua kohden tästä meidän laiskasta elämäntyylistä. Vaikka mieli haikaili meren rannalle, pidin sittenkin viisaampana kieltäytyä tarjouksesta.
Toki kiitettävästi kävimme tutkimassa lähiympäristön maisemia ja "nähtävyyksiä", mutta mitään turistin unelmaa emme halunneet reissustamme tehdä. Paljon jäi varmasti mukavia paikkoja näkemättä, sillä tarjontaa oli todella paljon ja keskityimme ainoastaan omien intressiemme mukaisiin valintoihin.
Liitän tähän kertomuksen alkumetreillä kokemastamme seikkailusta, jolle näin jälkeenpäin on varsin mukava hymyillä :). Valokuvat saan vanhasta kamerasta vasta kotosuomessa kortinlukijan avulla, joten lisäilen niitä sitten tähän.
Kamerakaupan metsästystä Pe 9.12.
Edellisten päivien rasitus jännityksineen aiheuttivat käynnistysvaikeuksia aamulla ja otimme aamupäivän rennosti suunnittelemalla hiukan tulevien päivien ja viikkojen ohjelmaa. Tutkimme netistä juna-aikatauluja ja paikkojen sijainteja retkiä ajatellen. Sitten päätimme lähteä katselemaan lähintä pikkukylää, Fayencea. Ajomatka oli lyhyt ja nopea. Kamerani oli yllättäen lakannut toimimasta, joten kumpparini ehdotti ilman muuta uuden hankkimista. Jätimme auton kylän liepeille ja suunnistimme kävellen keskustaa kohti. Harmiksemme lounastauko oli alkanut juuri tultuamme kylään klo 12, joten emme löytäneet kamerakauppaa, saati saaneet turistitoimistosta kaipaamiamme tietoja. Kysyimme kaupan sijainnista kahvilasta, jonne poikkesimme nauttimaan terassikahvit auringonpaisteessa. Saimme opastuksen ja kylän nimen, josta kauppa löytyisi. Kiittelimme auttavaista kahvilan pitäjää ja poistuimme takaisin autolle ja takaisin kotiin. Lounaan jälkeen vetäydyimme päikkäreille suunnitelmana jatkaa kameran metsästystä illalla. Varsinainen METSÄSTYS siitä tulikin.
Päikkäreiden jälkeen joimme kahvit ja tuumasimme ennen viittä vielä ehtivämme valoisan aikaan ainakin menomatkan selvittämään. Kauppaan oli matkaa seitsemän kilometriä navigaattorin mukaan. Seurasimme ajo-ohjeita kuuliaisesti, kunnes huomasimme, että kylä, joka meille oli neuvottu sijaitsi korkealla vuoren rinteessä. Kumpparini ajoi aluksi, mutta pysäytti sitten auton eräälle parkkipaikkalle kehoittaen meitä kääntymään takaisin, koska tie kapeni ja jyrkkeni koko ajan ja huolimatta auton pienestä koosta oli tosi tukalaa selvitä vastaantulevaa liikennettä kapeimmissa kohdissa väistellen. Koska minä en (tietenkään!) halunnut luovuttaa, ehdotin, että vaihdettaisiin kuskia ja jatkaisimme vähän vielä eteenpäin. Jatkoimme siis jälleen navigaattoriin luottaen, mutta usko oli loppua, kun tiet muuttuivat välillä aivan kinttupoluiksi ja jyrkimmissä osuuksissa kuskikaan ei uskaltanut katsoa alas tien reunalta. Ajoin jopa tietä, jonka yli puro virtasi. Tuskan hiki otsassa kummallakin pääsimme vihdoin jo pimeän tullen kylään nimeltä Montauroux, jossa meille oli kerrottu kamerakaupan löytyvän. Se sijaitsi korkealla vuoren rinteellä ja maisemat olivat huikeat. Kylän keskusta teki vaikutuksen valaistuksineen kauneudellaan. Parkkeerasin auton suurinpiirtein ensimmäiseen potentiaaliseen paikkaan, jonka onnistuimme siinä liikenteen hulinassa löytämään. Turistitoimisto oli yllättäen aivan siinä parkkipaikan vieressä ja pääsimme kysymään neuvoa kaupan sijainnista. Kuulimme, että sinne olisi vielä parisen kilometriä ja että kauppa sijaitsisi suuren tien varrella.
Siispä matka jatkui, mutta onneksemme tie oli leveämpi ja vei alaspäin, joten oli huomattavan paljon helpompaa ajaa ne pari kilometriä. Kyllä meiltä jo nauru melkein kirposi, kun ohjeiden mukaan ajettuamme huomasimme tulleemme "kotikauppamme" pihaan. Ympäri mentiin ja kotio tultiin. Näin jälkeenpäin voi helpottunein mielin todeta reissun olleen hauska ja jännittävä, mutta silloin ajaessa se ei valitettavasti siltä tuntunut. Kokemus sekin lisänä elämysmatkailuumme! Onneksi kaupassa löytyi Se kamera, yksi ja ainoa punainen Nikon, joka meitä tuntui vartavasten odottaneen, joten nyt pääsemme jälleen tallentamaan muistoja reissustamme. Kameraostosten jälkeen pääsimme "ihailemaan" (aivan, valikoimaa riittää ihailtavaksi saakka) ruokakaupan hyllyjä ja teimme hieman lisää ruokaostoksia. Ihastelimme varsinkin liha-, kala- ja äyriäisosastoa. Palasimme kotiin huokaillen vuoristoajelun jännityksen lauettua ja nautimme illallista kotona.
Tässä kuvia nyt asuinpaikkamme lähiympäristöstä sekä KISSASTA, joka muistutti omaamme siinä määrin, että vieläkin valokuvia katselessa ihmetellä täytyy :). Se hiipi arkana takapihalle ja sai aikaan melkoisen sävärin, kun ensimmäinen kissa, jonka tapasimme oli täydellinen kopio kotiin jääneestä neiti P:stä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti