maanantai 12. joulukuuta 2011

Ranska, Provence ja Fayence



ReissuNainenpa on reissannut niin ahkerasti, ettei ole ennättänyt blogiaan päivitellä. On joo toki ehtinyt tehdä muutakin ja tekevälle sattuu, sehän jo tiedetään. Jospa nyt välillä olisi sen verran rauhallisempaa, että jotain tarinoita ennättää kirjoittaa.

Muutama vuosi sitten tapasin kumpparin, jonka kanssa olen ennättänyt jo monta kertaa reppuani pakata - onneksi vain reissua varten :D. Taitaa olla oikean jalan saapas, kun tuntuu niin mukavalta.
Olen jo pitkään haaveillut ulkomaille muutosta, mutta nyt meitä haahuilijoita on kaksi. Mietinnän jälkeen päätimme tutustua aluksi Ranskaan ja Espanjaan, jotta osaisimme valita sopivan kohdemaan. Toista kertaa Ranskassa tänä vuonna, nyt kokeilemme talvioloja ja aikaa meillä jopa kolme viikkoa mukautua tällä kertaa Provencen elämäntapaan, mikä onni!

Tämän nimenomaisen reissun idea lähti alunperin tarpeestani paeta turhaa jouluhäsläystä, toteutumisesta saan kiittää kumppariani, koiraani sekä kreatuurien hoitajaa Turust. Ilman heitä en täällä auringossa paistattelisi, heille kaikille iso kiitos siis tässä, merci!
Heti tulopäivänä kumppari sanoi, että ihan hyvin hän voisi muuttaa tänne, mutta minä sitkuttelin päivän verran enemmän ja myönnyin samaan lopputulokseen vasta seuraavana päivänä. Ei olla hitaita eikä hämäläisiä, ei. Tässä tarinaa matkan varrelta ja vähän naapurikylistäkin.

Terveisin Fayencen pikkukylästä ReissuNainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti