Aamun valjettua suuntasimme tänään kansallispuiston maisemiin. Molemmat yksimielisesti valitsimme rekikohteeksi Lac de Sainte Croix:n, joka on Ranskan toiseksi suurin järvi ja paikan päällä selvisi lisäksi, että kyseessä on tekojärvi. Pakkasin reppuun eväiden lisäksi nyt myös sen uimapuvun. Matkan varrella oli monenmoista nähtävää ja eksyipä kameran linssiin aito chateau, linnakin!
Ajoimme mutkaista tietä ylös ja alas ja katsoin jossain vaiheessa navigaattorissa olevaa korkeusmittaria ja yllätyin. Olimme korkeimmillaan yli 800 m merenpinnan yläpuolella. Kieltämättä tuntui korvissa nousut ja laskut, mutta siihen tottui aika pian onneksi. Ensiksi suunnistimme Aupsin pikkukylään, josta kumppari halusi ostaa retkieväät. Tiesimme, että on toripäivä ja kylään tultuamme tori löytyi helposti. Eipä tarvinnut montaa hetkeä miettiä, mitä patongin kaveriksi, kun eräällä torikauppiaalla oli kananpoikaa vartaassa kypsymässä. Kauppiaalla oli myös jotain keittoa couscousista sekä kumpparin iloksi GRILLIMAKKARAA. Otimme puolikkaan kanapoikaa ja yhden makkaran mukaan ja sattumalta eksyimme ostamaan myös herkullisia itsetehtyjä pikkuleipiä. Juustoja meillä oli jo repussa valmiina. Patonkia löysimme paikallisesta leipomosta ja sitten matka jatkuikin järvelle. Saimme nauttia henkeä salpaavista maisemista ja täytyy myöntää, että joskus henki salpautui ihan silkasta pelosta, jos erehtyi katsomaan tieltä alas vuoristoreitin varrella.
Retkipaikka löytyi helposti ja auringonpaisteessa saimme nauttia lounasta järven rannalla, oi autuutta! Katsoin auton mittaria ja lämpötila oli 16 astetta. Aamulla kotoa lähtiessämme oli hiukan pilvistä ja lämpöä vain 8 astetta. Lounaan jälkeen jatkoimme järven rantalinjaa seuraten matkaamme ja löysin sen uimapaikankin helposti. Vesi oli kirkasta ja yllättävän kylmää, mutta luin jälkeenpäin, että järvi olisi syvimmillään 90 m syvä, joten ei mikään pikkulätäkkö. Arvelin, että vesi olisi 5-10 asteista. Vaikka paikka oli kuuluisa ja kesällä varmaan turisteja täynnä, emme retkellämme törmänneet kuin yhteen kalastajaan. Muuten rantakatu oli autio ja tyhjä, tosin oli lounasaika, joka sekin saattoi vaikuttaa kylän autioitumiseen.
Tuntui haikealta jättää järvimaisemat, mutta väsymys painoi päälle ja loppumatkan istuin autossa aivan zombiena. Joka kerta tuntuu yhtä pahalta, kun voimat loppuvat, vaikka olisin jo luullut näiden vuosien aikana tottuneeni ilmiöön. Onneksi ajoin tulomatkalla... Tuumailimme, että ilman autoa emme olisi näihin upeisiin paikkoihin päässeet tutustumaan, vaikka matkan suunnitteluvaiheessa kuvittelimme pärjäävämme julkisilla kulkuneuvoilla. Muistamme lämpimästi Henniä matkatoimisto Pamplemoussesta, sillä hän patisti meitä vuokraamaan auton, kiitos Henni! Autolla ajaminen mutkaisilla, kapeilla pikku vuoristoteillä on joo ihan kivaa :P, mutta seuraavat retket suuntaamme merimaisemiin ja pidämme lomaa jännityksestä :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti