sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Myrskyä ja runsaasta sateesta johtuvia tulvia sekä muita sääilmiöitä

Viime viikolla oli lupailtu sateita ja myrskytuulta moneksi päiväksi, mutta vasta perjantaina alkoi tapahtumaan. Tuuli yltyi puuskissa lähemmäs 50 km/h ja lopulta illalla satoi kaatamalla vähän aikaa ja ukkostikin. Lämmintä oli kuitenkin 19 astetta päivällä ja yölläkin peräti 16 astetta. Lauantaina ei sitten sadellut päivällä niin runsaasti, ulkoilutkin saimme hoideltua kuivin varpain. Ukkonen jyristeli vielä illalla, satoi vaakasuoraan ja tuulen nopeus puuskissa nousi melkein 80 km/h (sääennusteen mukaan). Tänään sunnuntaina on saatu lisää vettä sekä myrskytuulta, alueellamme oli jopa korkein hälytysvalmius luonnonilmiöiden varalta. Mutta, onneksi suurimmilta tuhoilta on vältytty, sähköt eivät olleet poikki eikä ole tarvinnut tulvavesiä ihmetellä, kuten jälleen jossain päin Etelä-Ranskaa sellaisestakin on kärsitty. (linkki)

Merenkäynti kovenee viikonlopun aikana vielä tästä.

Kävelytiemme, joka kulki töyräällä, on alkanut sortumaan
jo aiemmin, eikä tämä myrsky tee sille hyvää.

Sovimme jo etukäteen perjantaina, että pysyttelemme viikonloppuna suurimmaksi osaksi sisätiloissa ja ulkoilutamme koirat vain pikaisesti. Lauantaina halusin jo ulos, sillä tuuli ei minua haittaa ja heitin koirien kanssa normaalipitkän lenkin. Tänään Reijo on suostunut kastumaan sateessa...
Ihmiset ovat olleet runsain joukoin sateesta ja tuulesta huolimatta ihmettelemässä myrskyn aikaansaannoksia rannalla ja kävinpä minäkin kuvailemassa eilen niitä.. Emme ole nähneet vastaavaa aempina vuosina, täytyypä kysyä naapurilta, onko tämä tavallinen sääilmiö.

Valkeaa ikäänkuin lunta, on tuo mereltä tuulen puhaltama vaahto.
Rantakatu melkein kokonaan sen peitossa.


Ja vaahtoa riittää. 


Tämä oli vain yksi suuremmista rannalle ajautuneista puista. Pitkällä
rantakaistaleella näitä ja muita roskia oli lukuisia.


Katsoin viime vuoden kirjoituksia blogissani vastaavana ajankohtana. Silloin oli myös ollut kovaa tuulta, jota olimme paossa Espanjan puolella. Hyvä päätös, muistan, että siellä aurinko paistoi ja hauskaa oli. Mutta mikäli sääennustukseen saattaa uskoa, jo tiistaista alkaen aurinko paistaa täällä jälleen normaalisti. Huomenna vielä on vähän pilvistä ja tuulee kovin. Ilma on muuttumassa viileämmäksi, enää emme saa nauttia parinkympin lämpötiloista, ensi viikolla lämpötila ei nouse edes viiteentoista, sentään yli kymmenen astetta, hurghhh. Talvi on tullut. Tosin viime vuonna oli vielä kylmempää marraskuun lopussa! (linkki)

Tässä on meidän lenkkipolku veden vallassa.


Samoin tuossa ei ole suinkaan oja, vaan meidän
polkumme, joka on nyt kuin kanava. 


Edit ma 1.12.
Nämä viimeiset kuvat lisäsin maanantai-iltapäivältä, jolloin aurinko ennätti näyttäytyä ennen laskemistaan. Tuuli on puhaltanut vielä, muttei enää myrskyten ja sadetta tuli aamulla vain muutama pisara. Lämpötila oli aamulla enää 13 astetta. Suurempia tuhoja meidän kylässämme emme ole nähneet, muutama tie on ollut siis veden vallassa. Hyvä näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti