sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Viikko 11

Maanantaina meillä oli hurjan paljon ohjelmaa, jonka lisäksi ennätin vielä pakkailla tavaroita. Koetamme valmistautua huolella siihen, ettei kaikki jäisi viimeiselle viikolle. Illalla oli vuorossa pitkästä aikaa teeveeiltamat 😁. Herkullista ruokaa ja poliisisarjoja tiedossa kovan päiväurakan jälkeen.
Aamulla törmäsin pihalla tällaiseen rapuun. Kenen suusta lie
tipahtanut, ei ollut elossa enää tuolloin.

Iltapäivän päätteeksi vielä jalkahoitaja, kiireisen päivän
sopiva päätös lepuuttaa hetki tuolissa.
Tiistaina nautimme auringonpaisteesta, jota oli lupailtu koko viikolle, suorastaan kesäisen (Suomen mittapuussa) kelin vallitessa. Kävimme myös itsepalvelupesulassa pesemässä talvipeiton ja tyynyt isossa koneessa. Näitä pesuloita löytyy melkein joka kylästä, meidänkin onneksi. Muutama laatikko teipattiin jälleen tänään kiinni. Koirien kanssa päivälenkillä pistäydyimme terassille, jotta monsieur saisi olutta 😉. Rouvatiikeri on sitä mieltä, että päivällä on jo liian kuuma kävellä. Mukavan rauhallinen päivä eilisen jälkeen.

Sekasortoinen tila, kun kaikki laatikot kannettiin
varastosta sisälle.

Pian on nämäkin laatikot täynnä tavaraa.

Barcaresin rannalla roskia putsattu oikein urakalla.

Päivälenkillä juoksu maistuu Lissulle, rouvatiikeri vähän
säästelee voimiaan. Kuka sitä nyt helteellä viitsii juosta?

Kunhan vaan löytyy keppi, niin Lissu on onnellinen.

Kevät toi kukkaset.

Barcaresin satama.

Iltapäiväoluella.
Keskiviikkona oli vuorossa vaellus, josta oma tarinansa. Illalla taasen vietimme tuokion teeveen ääressä, koska muuhun ei oikein pysty, kun siesta jää viettämättä.

Torstaina veimme auton aamulla huoltoon ja lähdimme junalla aurinkoiseen Narbonneen. Tapasimme pitkästä aikaa Simpukan (linkki) puolisoineen. Vietimme oikein hauskan lomapäivän laiskasti kävellen markkinoilla ja nautimme lounaan terassilla auringon paisteessa. Saimmepa tällä kertaa vuorostamme Simpukan kanssa erävoiton miehistä korttipelissä, hyvä me! Auto odotteli meitä iltapäivällä valmiina, huollettuna, imuroituna ja pestynä, kun saavuimme sitä noutamaan.

Aamukahvilla Pepignanin asemalla.

Dalin mielestä universumin keskus (linkki). 

Junaa odotellessa aseman ohi kulki
vaaaaltavan pitkä tavarajuna, luulin jo, ettei
se loppuisi ikinä. 

Asemalla kuvattua. El centre del mon (linkki)
Perjantaina halusin lähteä vihdoin tutkimaan rannikolla sijaitsevaa vaellusreittiä, josta olin monet kerrat haaveillut.  Siitä on oma juttunsa.

Lauantaina poikkesimme ostoksilla Ranskan puolen viimeisessä kylässä Perthusissa (linkki) tarkoituksena löytää viimeisiä tuliaisia, jotka toivottavasti mahtuisivat autoon vielä! Kummallisinta tuossa kylässä on, että osa siitä kuuluu Espanjalle! Tämän tiedon sain mukana olleelta ystävältämme, jonka opastuksella seikkailimme kylässä pari tuntia. Reissun päätteeksi meidät kutsuttiin syömään katalonialaista ruokaa samaisen ystävän kotiin.

Edelleen epävarmaa on autoon sijoitettavien/mahtuvien tavaroiden määrä... nyt on laitettava stoppi tuliaisten hankkimiselle!

Alkupalat

Siansylttyä, kahdenlaista makkaraa ja pateeta.

Pääruokana villisian kinkkua, paistettua perunaa ja sieniä
ranskalaiseen tapaan valkosipulin kera.

Kotitekoista jäätelöä, aprikoosikompottia ja hillottuja kirsikoita,
otin lisää kolme kertaa tätä, sen verran herkkua oli!
Sunnuntaiksi oli lupailtu viikon lämpimin päivä. Aamupalan sai nauttia etupihan terassilla, sen verran lämmintä oli (varjossa 15 astetta).Poikkesin torilla (lisää tuliaisia!!!) ystäväni kanssa aamupäivällä, minkä jälkeen istuimme monsieurin kanssa ulkona siihen saakka, että siesta kutsui. Muutama päivä on vierähtänyt ilman päivälepoa, joten pakkauskin sujui unien jälkeen kuin leikki. Jälleen muutama laatikko on varastossa. Iltalenkki koirien kanssa pimenevässä, mutta lämpimässä illassa oli hieno päätös viikolle. Ensi viikolla sää viilenee ja sateita on luvassa.
Otetaan nippu villiparsaa...

... ja tekaistaan aamupalaksi pieni munakas.

Reitti iltalenkillä kulki sataman ohi.

Aurinko on jo laskenut klo 19. 

Pimeä saapui nopeasti, onneksi loppumatkasta meillä oli
katuvalot reitillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti