Gruissan kolmas päivä

Aamupäivä meni juhlista ja valvomisesta tokeentumisessa. Sain kuitenkin houkuteltua porukan pelaamaan jälleen korttia. En muistanutkaan, kuinka paljon tykkäsin harrastaa korttipelejä ja kuinka ne toivat mieleeni rakkaan isäni, joka on minulle pelitaidon opettanut. Lounaan jälkeen siestan tarjoama lepo maistui kaikille pelureille.

Iltapäivällä lähdimme tutkimaan valokuvista tuttua Gruissanin rantaa, jonne oli vain kilometrin matka. Oli oikein täkäläinen syyssää. Aurinko paistoi ja tuulenpuuskissa oli ytyä, minkä vuoksi pipoa oli syytä vetää korville ja hanskojen käyttöä harkita. Perille päästyämme ihmettelimme, missä ovat ne kauniit talot vedenrajassa (linkki), joita kaupungin turistitoimiston sivuilla sai ihailla. Se vaikutelma, jonka kylästä nyt sain oli haalea versio mainoskuvista. Rantaa oli tosin silmänkantamattomiin ja kaikenlaiset surffaajat ilakoivat tuulenpuuskien tarjoamissa aalloissa. Kun odotus kohtaa todellisuuden syntyy pettymys.

Rantaan johtava kävelytie kulki kapealla kannaksella.

Yksi tuulesta nauttiva viereisellä järvellä.

Ihana aurinko.

Flamingolauma horjuu kovassa tuulessa.

Kanava, joka pitkin sisäsatamista pääsi merelle.

Yritin zoomata kaukana olevaa flamingoparvea, mutta tarkkuus kärsii.

Tässä se nyt alkaa, kuuluisa Gruissan plage. Jäi ainoaksi kuvaksi
ei niin viehättävältä rannalta.

Selvisin aika nopeasti tästä "järkytyksestäni" ja niinpä jätimme pikaiset hyvästit rannalle ja lähdimme vastatuuleen paluumatkalle takaisin kylään. Mieli oli kuitenkin korkealla, sillä olimme Simpukan kanssa hioneet korttipelitaktiikkaamme ja voittaneet miehet ainakin yhdessä huutopussissa aamupäivän turnajaisissa. Askel nousi keveästi jopa vastatuulessa ja hymy viipyi huulilla kiihkeitä pelihetkiä muistellessa. Jonkun verran kuvia sain kävelyltämme sekä superkuusta, mutta itse rannasta ei mieli tehnyt tallentaa minkäänlaisia otoksia.

Iltapuolella turnajaiset jatkuivat, kunnes seuraavan aamun kotiinpaluu tuli mieleen ja oli valmistauduttava arjen kohtaamiseen. Ei enää aperitiiveja eikä huulenheittoa huutopussin pyörteissä,  jatkuvasta syömisestä ja viinien maistelusta puhumattakaan. Haikeat hyvästit myös Gruissanin miellyttävälle pikkukylälle, jonne voisimme Reijon kanssa palata toistekin, sellaisen kutinan se jätti meidän muistoihin.

Terassin kattoparrujen välistä se kuu pilkottaa.

Tässä vertailun vuoksi kuva kotopihalta seuraavan iltana.