keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Toisena päivänä Barcelonassa

Toisen päivän hortoilu kaupungissa oli aamusta suunniteltua. Reijo on halunnut nähdä Gaudin suunnitteleman kirkon Sagrada Familian(linkki) ja (suomeksi), joten kartta käteen juna-asemalla ja katujen nimiä tavailemaan. Suunnistus toi tulosta ja kirkko löytyi, MUTTA. Sisälle pääsystä sai vain unelmoida. Monimutkainen systeemi ja pitkä odotusaika saivat meidät "kärsivällisyydestämme" kuuluisat jättämään vierailun toiseen kertaan.

Paljon miellyttävämpi oli lähteä oikeasti hortoilemaan takaisin keskustaan päin. Kilometrejä päivälle kertyi ihan kivasti ja aktiivisuusranneke kiitteli askelmäärää (23 740 askelta!) Sää oli mitä parhain ja terasseilla oli kivaa istuskella. Tosin kolikolla on aina kääntöpuolensa. Ihmisvilinässä hortoilu on väsyttävää puuhaa. Barcelona tuli kuitenkin tutummaksi.


Tuolla se on, päivän tärkein kohde,
Sagrada Familia rakennustelineineen...

Erittäin vaikuttava ilmestys.

Muitakin oli liikkeellä. Sisään on vaan vaikea päästä.

Paljon yksityiskohtia.

Rakennustyöt käynnissä.. ikuisesti?

Churroja maisteltiin.

... ja vähän suolaista bogadilloa.

Tykkäsin taas kuvata rakennuksia.


Lämpöä riittävästi!

Ihan kuin linna.



Erikoinen parveketoteutus.

The Ovi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti