perjantai 9. lokakuuta 2015

Iltakävelyllä naapurikylässä

Päätimme tänään vihdoin lähteä syömään naapurikylän rantaravintolaan ja hoitaa samalla koirien ulkoilutuksen. Matkan pituudesta oli pelkkiä arvioita, mutta urheasti lähdimme matkaan. Olin käynyt sauvakävelyllä jo aamulla ja päivällä käväisin vesijuoksemassa meressä, joten tämä iltalenkki tuntui ikäänkuin jälkiverryttelyltä. Tässä maisemia matkan varrelta sekä ravintolasta. Lopulta kotiin takaisin päästyämme totesimme aikaa kuluneen kokonaisuudessaan kävelyreissuumme 6 tuntia ja matkaa kertyneen yli 12 kilometriä mittariin! Huima suoritus!

Têt-joen yli piti päästä ennen kuin olisimme naapurikylässä.

Tässä poseerausta sillalla.

Vanhan kotikylän tutut maisemat.

Satama näkyvissä, entisillä kotikulmilla ollaan.


Ihana aurinko paistaa vielä illalla klo 18 jälkeen.

Ihmisiä oli sekä rannalla, että rantakadulla ulkoilemassa, vaikkei
heitä tässä näy.

Maisemaa rantaravintolasta.

Yhteinen alkupala,  kolmenlaista kylmäsavustettua kalaa.

Herkulliset pääruuat, Reijolla merikrottia ja mulla kerrankin wokkia.
NAM!

Paluumatkalla piti turvautua välillä puhelimen valoom.

Jossain vaiheessa oli näin pimeää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti