keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Päivää Pariisista

Täällä meno jatkuu edelleen yhtä päättömänä :). Aamulla päätimme oikein tosissamme lähteä tutustumaan Galerie Lafayetten naisten osastoon ja ostaa tarvittavia vaatteita. Haaveet murenivat kuitenkin melko pian ja saimme huomata, että tarjolla olevien vaatteiden kaksi olennaista seikkaa oli kannaltamme pielessä. Koko ja hinta :D! Tottakai oli upeata katsella maailman merkkien uusimpia luomuksia, mutta toisaalta musertavaa oli huomata vaatteeseen kiinnitetystä lapusta se, ettei omaa kokoa löydy ja lisäksi vielä se, että hinta oli useimmissa tapauksissa kolminumeroinen. Varsinkaan minulle ei ole merkitystä sillä, onko tuote Ralph Laurenin tai Diorin  käsialaa, anteeksi vaan muodin luojat. Pääasia olisi se, että vaate on mukava päällä, ja ettei se maksa omaisuuksia. MUTTA, viisainta lopettaa sellaisten tavallisten vaatteiden etsiminen Pariisista, muodin mekasta.

Pienen takaiskun jälkeen ryhdistyimme ja päätimme jatkaa kaupunkiin tutustumista muualla. Palasimme hotelliin päivälevolle ja lähdimme illalla syömään totuttuun tapaan klo 19. Harmittavaa kyllä, kameraa ei ollut mukana, joten tälle päivälle on siten olematon kuvasaalis. Ruoka-annokset olivat kyllä ulkonäöltään kuin taideteoksia. Aira otti alkuruuaksi sienikeittoa ja minä simpukoita salaatissa. Pääruuaksi Aira valitsi lammasta ja minä härkää. Ruoka oli syötävää ja palvelussa ei ollut mitään erikoista mainittavaa.
Huomenna taas uudet kujeet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti