keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Andorrassa Riitan kanssa

Barcelonasta on helppoa lähteä lentoasemalta poikkeamaan Andorraan! Niinpä kun ystäväni Riitta oli tulossa Suomesta luokseni visiitille, käväisimme samalla katsastamassa lilliputtivaltion Espanjan ja Ranskan välimaastossa. Itse olin aiemmin piipahtanut siellä Reijon kanssa, jonka jälkeen halusin tulla uudelleen vähän pidemmäksi aikaa. Kaksi vuorokautta ei sekään riitä ympäristön kartoittamiseen, mutta saimmepa kuitenkin mukavia muistoja itse pääkaupungista. Tässä kuvia kaupungista.

Kaupungin läpi kulkee joki La Valira.

Jylhät on maisemat pääkaupungissakin. Iltakävelyllä.

Kun tulimme iltapäivällä kaupunkiin satoi vettä.
Päivälevon jälkeen emme tarvinneet sateenvarjoja.

Salvadot Dalin kuuluisa 'Nobility of Time'.

Seuraavana aamuna aurinko paistoi. Meille kävi hyvä tuuri myös
sään kanssa. Näkymä hotellin ikkunasta.

Lähdimme kapuamaan rinteessä sijaitsevalle näkölalareitille.

Kuva lähtöpaikalta kaupunkiin päin. Lämpötila n. 9 astetta.
Vierailumma ajaksi oli lupailtu jopa pakkasta.

Mahtavat maisemat korkealta.

Kukkasetkin olivat puhjenneet.

Näköalareitti, jonka pituus oli parisen kilometriä.

Talot alhaalla kaupungissa näyttävät pieniltä.

Maisemaa reitin varrelta.

Tässä suurinpiirtein reitin puolivälissä.


Huima pudotus...

... ja jyrkkä nousu pystysuoraan ylös.

Kaupungissa tyypillinen ulkovuorausmateriaali, kivi.

Hieno näkymä talojen välistä.

Puut vihersivät jo täälläkin.

Tulee Sveitsi mieleen.

Melkoisen korkea mäki...

Reitti kulki rinteessä samassa tasossa, korkeuseroa
ainoastaan tänne kivutessa ja kaupunkiin takaisin palatessa.

Tässä taasen yksi kivitalo. Kaunis!

Kaupunki vuorten keskellä.

Rinteestä alas kuvattua.

Hyasinttiko? Siltä vaikutti.

Yksinäinen huippu.

Kiveä..ja paljon kiveä.

Vaellusreitti olisi noussut korkeammalle, emme tänään
sitä kokeilleet.

Tästä olisi myös päässyt jatkamaan vaellusta rinteessä.

Puro tuli alas vuorelta.

Lunta siellä huipulla näyttää olevan.

Kissoja auringossa.

Andorra La Vella.

Melkoisen korkea vuori, sillä lumipeite on siinä 1500 metristä
ylöspäin.

Hedelmäpuu? Tunnistaako joku?

Kukko ennätti patsastella juuri piiloon kuvaajalta.

Maisemaa voisi kuvata loputtomiin...










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti