perjantai 20. joulukuuta 2013

Aihetta juhlaan...

Lueskelin blogia viime vuodelta ja siinä tämän päivän kohdalla olimme Montpellierissä odottamassa sitä maailmanloppua, joka ei sitten tullutkaan :). Juhlimme samalla yhdessäolomme kolme vuotta ja 9 kuukautta kestänyttä taivalta. Tänään on siis helppo lisätä tuohon vuosi ja saadaan syy juhliin, varsinkin kun sitä maailmanloppuakaan ei tullut! :)))
Reijo halusi tänään unohtaa kasvinsyöjän roolinsa ja maistaa lihan lisäksi etanoita täkäläiseen tapaan laitettuna. Tässä Le Vigatane nimisessä katalonialaisessa ravintolassa oli erikoisuutena avotuliuuni ja liharuuat noiden etanoiden lisäksi tietty. Lämmin (uuni lämmitti selkäni takana) ja miellyttävä kokemus oli tämäkin ravintola. Lupasimme palata uudelleen, sillä monta mielenkiintoista annosta ruokalistalle jäi kokeiltavaksi. Illan lopuksi pyysimme tarjoilijaa tilaamaan taksin. Koska kaikki taksit olivat varattuja, päätti ravintolan omistaja, että eräs tarjoilijoista saa lähteä heittämään meitä kotiin :). Niin sitten saimme vielä jutella illan päätteeksi Elnessä asuvan tarjoilijan kanssa. Mukava päätös miellyttävälle illalle.

Tulimme bussilla muutaman kilometrin matkan.
Aikaa oli rauhassa kävellä kylällä ennen ravintolaan menoa.
Kirkon edestä kuvattua.
Oletan, että tässä on kirkko, koska kellot soivat iltamessuun.
Valokoristeet talon seinässä olivat näyttävän näköiset illan pimeydessä.
Poro päässyt reen eteen. Appelsiinipuu kantaa hedelmiään taustalla.
Kovin on talvista :).
Tässä vielä sama asetelma toisesta suunnasta kuvattuna.
Harmi, kun oli pimeää, en saanut kuvaan taustavalon vuoksi
tuota upeaa metalliteosta. Sanoin juuri Reijolle, että on mentävä kuvaamaan
se valoisalla uudelleen.
Vähän jouluvaloja Canet Villagessa ja tynnöri. Oliskohan viinin
valmistuksessa käytetty? Teemme vielä jouluaattona kävelyn
ympäri Canet Plagen (jossa asumme) hienoja katuja, jossa valot välkkyvät
kuin diskossa konsanaan :). Jospa saisin ikuistettua niitä digitaaliseen muotoonkin.
Posted by Picasa
Ravintolan sisustus oli vähintäänkin erikoinen. Esittiköhän tuo
viinikaapin päällä oleva teos viinin jumalatarta?
Muhkeat muodot, tulevaisuuteni (uhka)kuva?
Seinille oli taiteiltu erilaisia maalauksia. 
Reijo sanoi, että tuo oli oikean härän pää. Saattoi olla.
Tässä pöydät vielä tyhjinä. Illan mittaan asiakkaita tuli riittävästi.
Joku puhvelin pää tuollakin roikkui. 
Avokeittiössä roikkuivat leivät esillä. Avotuli ei aivan näy
tässä kuvassa.
Kenenkähän tossut ovat tuonne päätyneet?
Otin etanapannusta useamman kuvan ja siinä oli niin paljon ilmeisesti
 lämpöväreilyä tai muuta liikehdintää, että kuva jäi epätarkaksi.
Nämä kuitenkin kerrottiin valmistetun avotulella. Reijo urheasti söi kaikki!
Maistoin muutaman ja ei ihan olleet mun suosikkejani.
Mun alkuruuassa anjovikset olivat päässeet paprikapedille kanamunien
ja oliivien katsellessa vierestä :). Mielenkiintoisen makuisia vähintäänkin
olivat paprikat. Jotenkin marinoitu pehmeäksi.
Pääruokaa odotellessa ennätti huomata ja kuvailla lisää
yksityiskohtia sisutuksesta. Tässä karikatyyrissä oli mielestäni
tunnistettavia hahmoja suomaisittain ajateltuna. Ehkei maalauksen tekijä kuitenkaan
ollut ajatellut mm. Mauno Koivistoa tätä tehdessään
Julisteen maalaus oli varsin taiteellinen.
Pääruuaksi otimme kokonaisena paistettua häränfilettä.
Jotenkin jäi vaisuksi annokseni, kun ei ollut kastiketta.
Minä rakastan kastikkeita!
Reijo taas tykkäsi annoksen simppelistä tyylistä.
Tässä jälkiruokalista. Tuossa on yksi annos nimeltään markiisin
pyjama ja Reijo halusi kokeilla sitä. Tarjoilija kysyi kaksi kertaa,
haluaako HÄN tilata sen. Ihmettelimme molemmat kysymystä.
Se latasi odotuksia lisää annokseen erikoisen nimen päälle.
Tattaraadaa! Tässä se pyjama sitten oli. Erikoinen viritelmä, mutta ei
niin paha kuin olimme pelänneet :). Kermavaahdon lisäksi lautaselle
oli kasattu vanukas ananasrenkaalla, persikan puolikas, vaniljajäätelöä
ja mantelikeksi. Kuulemma oikein hyvää oli.
Minä otin crème catalanen, koska olimme katalonialaisessa ravintolassa,
enkä pettynyt. Herkullisempi kuin aiemmat maistamani viritelmät.
Posted by Picasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti