torstai 21. syyskuuta 2017

viikko 38

Nyt alkaa reissuun lähtö konkretisoitua, sillä pakaasit valloittavat jo makuuhuoneen ja pyykkiä kuivuu joka puolella. Listoja lojuu pöydillä ja puhelin piippaa muistutuksia jatkuvasti. Pakkaushommat olisi saatettava loppuun, läheiset ennätettävä hyvästellä ja viimeiset toimenpiteet asunnon talvikuntoon saattamisessa on hoideltava. Siinäpä viikolle ohjelmaa.

Jotenkin aikaa tuntui jäävän vielä sienestämiseen muutamana päivänä ja saalista jaettiin jopa muillekin. Torstaina aamulla kaikki oli valmista ja auto pakattuna. Laiva lähtisi illalla Turusta, joten sinne siis on lähdettävä ajoissa. Toiveena on päästä ehjänä perille nauttimaan auringosta!

Tässä hiukan kuvia alkuviikosta lähtötunnelmiin saakka.

Suppilovahveroita löytyi vielä viimeisellä sienireissulla.

Klapit pieniksi kunnan tarjoamalla kirveellä.

Taitaa olla kunnan tarjoamat puutkin kyseessä tässä nuotiossa.

Likat odottelevat kotia lähtöä. Pari tuntia metsässä juoksentelua
riittänee päivän aktiviteetiksi.

Ihan kuin olisi sinistä taivasta näkyvillä!

Mikäpäs sen parempaa evästä kuin nuotiomakkarat!

Wilhelmit on nyt syöty tältä syksyltä.


Matkalla Turkuun aurinko pilkistelee välillä pilviverhon takaa.

Kamera ei anna oikeutta taivaan taideteoksen väreille.

Siinä se nyt odottaa, kyyti Ruotsiin: Baltic Princess.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti