sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Viikko 44

Vauhdikas viikko jälleen kerran. Kummasti tämä eläkeläisen elämä on kiirutta vaan.
Maanantaina pääsimme jälleen poimimaan kiwihedelmiä, 36 kiloa elämäniloa! Siinäpä meillä on nyt talvivarastoa. Ne saavat kypsyä rauhassa autotallissa, viime vuonna teimme saman projektin ja olimme erittäin tyytyväisiä. Luomutilalta poimimamme hedelmät olivat herkullisia!




Tiistaina oli vuorossa halloween-juhlijat, sillä pyhäinpäivä on täällä huomenna 1.11. toisin kuin Suomessa. Tänä vuonna tuntui olevan enemmän lapsia liikkeellä kuin aiempina.


Pyhäinpäivän eli keskiviikon aamu valkeni aivan ihanan aurinkoisena. Olimme suunnitelleet tälle päivälle jälleen pidemmän kävelyreissun naapurikylään, jonne emme ikinä kyllästy vierailemaan.














Torstain kulutin shoppailemalla siellä ja täällä, piipahdinpa ystäväpariskunnan kanssa Espanjan puolellakin illalla. Ainoa kuva tälle päivälle parkkipaikalta illan pimennyttyä.


Lintsasin perjantain sauvakävelystä ja lähdin monsieurin sekä koirien kanssa lenkille. Piti myös ostaa märkäpukua uuteen lauantaiharrastukseeni, jonne vielä tässä vaiheessa suunnittelin meneväni. Illalla tosin tajusin, että olimme kutsuneet ystäviä huomiselle lounaalle, enkä näinollen ennättäisi aamulla mihinkään! Noh, ensi lauantaina sitten!
Iltapäivällä olimme luvanneet viedä erään ystävämme poimimaan kiivit samaiselle luomutilalle, jossa itse jo maanantaina poikkesimme.














Lauantaina aamu ei sitten valjennutkaan, vaan pysytteli tasaisen harmaana. Tosin sää oli erittäin lämmin ja puolelta päivin aurinkokin pilkisteli esiin. Tuulta oli reippaasti. Lähdimme aamukävelylle hyvissä ajoin, että ehtisimme lounaan valmistelut ajoissa. Alkuruuaksi tarjosin lohipiirakkaa, pääruuaksi ystävän tekemää kanipataa, jälkiruokana omatekemä omppupiirakka sekä vaniljakastike. Meillä oli sellainen suomi-ranska-lounas.

Illalla harmittelin, kun en jaksanut lähteä kuvaamaan pimeällä meren rantaan luonnon omaa ilotulitusta, ukkosta. Se välkkyi ja valaisi koko taivaan välillä, vaikka ääntäkään ei kuulunut. Reijo katseli salamatutkasta, että ukonilma menisi ohi meistä etelästä pohjoiseen meren kautta. Niinpä saimme nähdä upean näytelmän istuessamme illalla terassilla harvinaisen lämpimässä illassa.













Olin aikonut aamulla sunnuntain vaellukselle, mutta kova tuuli ja edellisillan ukkonen mahdollisine sateineen vuoristossa saivat minut toisiin aatoksiin. Kova tuuli ei meitä estänyt lähtemästä kävelylle kotimaisemissa. Tällä kertaa vuorossa Sainte Cyprien, paikka, joka säilyy muistoissamme unelma-asuinpaikkana. Tänään poikkeuksellisesti kuljeskelimme satamassa, jossa emme aiemmin olleet käyneetkään. Ihana päivä kerrassaan! Päikkärien jälkeen pelasimme taasen terassilla Reijon kanssa ginirommia, lämmintä suojaisassa paikassa 20 astetta.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti