1. viikko

Tämä viikko on ollut normaalia kiireisempi, koskapa hoitelen huushollia yksin Reijon piipahtaessa Suomessa. Onneksi sää on ollut aurinkoinen, joten ulkoilut ovat hoituneet ilman suurempia rasitteita. Kahden collien kanssa ulkoilu 3 x päivässä sadesäällä olisi haasteellista.

Selvästi sää on kylmennyt ja päivälläkään ei enää päästä 15 asteeseen maanantaita lukuunottamatta, jolloin tuntui olevan viimeinen "lämmin" päivä. Yölämpötila liikkuu siinä 5 asteen molemmin puolin.

Aurinko nousee noin klo 8:15.

Tässä vähän poseerausta.

Likkasilla ei ole mitään aamun juoksutuokiota vastaan.
Varsinkin, jos Lissu saa kepin suuhunsa.

Lumihuippuinen Canigou (taas) taustalla

Maanantaina saimme siis nauttia upeasta ulkoilusäästä ja sen vietimmekin suurimmaksi osaksi ulkosalla. Toki laukun pakkaus oli tehtävä ennen iltaa, mutta onneksi olimme sunnuntaina jo katsastaneet mukaan otettavat tavarat esille. Laukku painoi yli 20 kiloa, siispä jotain oli jätettävä pois. Saa nähdä, kuinka minun vuorollani käy.

Puhelimen kameralla zoomaus ei oikein onnistu.

Palmut rivissä parkkipaikalla.

Tiistaina aamupalan jälkeen lähdimme kohti Figueresia, josta junalla pääsee Barcelonaan tunnissa. Otin mukaani ystäväni Nadinen, jotta tulomatka sujuisi rattoisammin, kun Reijolle oli jätetty hyvästit juna-asemalla. Ja sujuihan se... pysähdyimme tulomatkalla La Jonquerassa (linkki), tuossa kaikkien turistien unelmashoppailupaikassa. Täkäläisille se on kuin Tallinna suomalaisille. Nykyisin sieltä ostetaan jo muutakin kuin alkoholia ja tupakkaa.

Kiva oli herätä aamulla (tuo kellonaika ei
pidä paikkaansa), kun tuuli oli viilentänyt
makuuhuoneen alle 15 asteeseen. Naapuri
vastasi, kylmän tullessa käännetään
lämmitystä vaan kovemmalle, kun kysyin
häneltä ikkunan vetoisuudesta.

Keskiviikkona taisin tehdä oman henkilökohtaisen ennätykseni yhden päivän askeleiden määrässä rannekkeeni mukaan. Ensin aamulla koirien kanssa lenkillä, 14 km:n vaellus ja sen päälle koirien kanssa pidempi lenkki ja iltapissatukset. Illalla nukkumaan mennessä kokonaissaldo kilometreissä oli reilu 23 km. Ei paha lainkaan.

Taisi tulla ennätys päivän askelmäärässä keskiviikkona.

Iltapäivän kävelyllä bongattiin joku isompi lintu, mutta
ei saa oikein selvää kuvasta, mikä.

Mikäpäs täällä on ulkoillessa. Ei tietoakaan liukkaudesta.

Onneksi emme olleet tuolla puolen jokea, siellä olisi meillä
ollut erittäin mielenkiintoinen kohtaaminen kyseisten "mini"
possujen kanssa, jotka paistattelivat auringossa. Osa niistä
näytti oikein nukkuvan. Olemme aiemmin nähneet ne aitauksessa,
mutta ilmeisesti ne ovat päässeet ulkoilemaan vapaasti.

Torstaina olikin sitten aika väsähtänyt olo ja koirien kanssa kävelyä lukuunottamatta aktiivisuus oli nollassa. Pitkään poissa ollut tuulinen sää on suhissut nurkissa ja kolistellut milloin mitäkin ulkosalla. Tuntui melkein kotoisalta, kun ulkoillessa sai puskea tuulta vasten. Valitsimmekin kylän suojaisimmat kadut ulkoiluun kiertelimme tunnin verran ennen ostoksilla piipahtamista. Haaveenani oli lihakeiton teko. Jotenkin oli nyt sen mieliteko. Kävin hakemassa juurekset kaupasta ja lihan lihakauppiaalta.

Ei maksa 10 kilon kinkku täälläkään paljoa. Ei ostettu 😉

Perjantaina aamulla soi puhelin ja ystäväni kyseli, josko lähtisin kauppaan hänen kanssaan. Olinkin juuri ehtinyt hoitaa velvoitteeni koirien suhteen ja syödä aamupalani, joten päätös oli helppo. Tiesin hänen käyvän Perpignanissa isommassa kaupassa ja vaihtelua se olisi minullekin.

Ihmettelimme myynnissä olevia kinkkuja ja montaa eri lajia lihaa. Myöskin sisäelimiä on täällä aivan eri mittakaavassa myynnissä kuin Suomessa. Naudan kieltä oli possun poskien kanssa rinnan tarjolla, eksoottisimmista osista puhumattakaan. Kaikkia en ehtinyt edes tähyämään, sillä asiakkaita tuntui olevan tungokseen saakka ja alta oli ennätettävä pois.

Kauppareissun jälkeen pikainen lounas ja siesta. Herättyäni laitoin lihan kypsymään hiljaiselle tulelle ja lähdin ulkoiluttamaan koiria.

Vielä jaksetaan painia...

... ja vähän purra.

Ei ollut muita ulkoilijoita liikkeellä.

Tässä erittäin persoonalliset patsaat aidantolppina. 

Olin ottanut selville koirien turkin ja kynsien leikkaukseen liittyen koirapesulan Barcaresissa. Poikkesin siellä kyselemässä hintoja, koskapa Reijo ei saa yksin hoidettua ko. toimenpiteitä minun Suomen reissun aikana. Olin lentää takamuksilleni ystävällisen omistajan kerrottua hinnan. Meidän ei kannata enää itse tehdä ollenkaan huoltotoimenpiteitä, jos sen hoitaa joku muu 20 euron korvausta vastaan!!! En uskonut kuulemaani vaan kysyin pariin kertaan uudelleen, voiko arvio pitää paikkaansa. Hyvä meille, mutta melkoinen työ on kahden koiran harjauksessa ja kynsien leikkauksessa hänellä. Katsotaan nyt, miten asia sujuu. Ilta meni lihakeittoa keitellessä ja netin ääressä ihmetellessä.

Valmis keitto lautasella lauantain lounaalla.

Lauantaina oli vuorossa hiusten siistiminen, sillä lyhyet hiukseni ovat kasvaneet jo sen verran, että niitä piti leikata. Minulla oli aika jopa varattuna, mutta kampaajarouva oli noin tunnin myöhässä, joten ennätin selailla paikallisia naistenlehtiä ja tavailla vuosihoroskooppia ranskaksi.

Kampaamon tuolissa istui aivan herttainen 86-vuotias (kampaaja kertoi) rouva, jota katsellessa hymy tuli pakostikin huuleen. Hänellä oli ohuet hopeanharmaat hiukset, joissa tuuheutta ja pituutta oli juuri sen verran, että kampaaja taikoi niistä letin. Sen hän taittoi nutturalle ja laittoi erikoisella hiussoljella kiinni, oikein upea kampaus hiusten heikosta volyymista huolimatta! Mutta rouvan asu oli vasta näkemisen arvoinen. Hohtava paljettipusero, mustat legginsit, joiden päällä ei mitkä tahansa shortsit, vaan riikinkukon höyhenillä kuvioidut ja saappaat korkeilla koroilla tietenkin! Kun hän meni hakemaan naulakosta takkia, odotin kiinnostuneena, millainen takki olisi hänen tyylisensä. Pitkä musta nahkatakki turkissomistein oli oikein muodikas ja kaikinpuolin näyttävä. Vanha rouva sopi uuden ajan kampaamoon ensi viikolle. Juhlia ilmeisesti riittää. Keppiin nojaten hän käveli arvokkaasti uuden karheaan autoonsa ja poistui paikalta. Kerrassaan piristys päivääni.

Lauantain iltapäivälenkillä klo 15 aikaan löytyi vielä merkkejä
edellisyön kylmyydestä. En olisi uskonut, jos joku olisi kertonut.

Tulimme metsän läpi kotiin päin, emmekä
juuri nähneet muita koiranulkoiluttajia.

Istutettu metsä on harvinainen näky täällä meillä päin.

Tänään sunnuntaina meillä oli vuoden ensimmäiset vaellusporukan juhlat. Uudenvuoden tervehdykset vaihdettiin ja sitä poskisuudelmien määrää en edes kykene laskemaan. Flunssaviruksetkin taisi tulla vaihdettua samalla. Olenkin selvinnyt tähän saakka helpolla muutamaa kurkkukivun aavistusta lukuunottamatta. Onneksi ne häipyivät yhtä huomaamatta kuin saapuivatkin.

Vuoden ensimmäisen päivän uintikin jäi, kun pelasin varman päälle, enkä riskeerannut kurkussa tuntuvan kivun vuoksi. Haluan pysyä terveenä. Tosin se vähäsen harmitti, olisi ollut kiva pulahtaa mereen pitkästä aikaa, mutta ajattelin, että päiviä riittäisi tänä vuonna myöhemminkin.

1. viikon viimeinen päivä yllätti lämmöllään. 17 astetta päivällä oli huikean paljon...

Tänä aamuna en ollut uskoa silmiäni.
Klo 9 aikaan (laitoin mittarin oikeaan aikaan)
lämmintä oli jo 10 astetta. Sisälämpötila ei sano
oikeaa totuutta, sillä ikkuna fuskaa sen verran.

Puistossakaan ei ollut aamulla ruuhkaa. Kävimme aamukahvilla
ystäväni luona, jonka pihalla koirat saivat leikkiä pihalla vapaasti.