lauantai 28. helmikuuta 2015

Viimeinen viikko helmikuuta

Helmikuun viimeiset viikot ovat olleet tuulisia, silti ihanan lämpimiä, auringostakin olemme saaneet nauttia. Puut ja pensaat kukkivat jo. Kevät on pitkällä.
Mitäpäs meidän viimeiseen viikkoon kuului? Tässä siitä kuvakooste.
Koulua pari päivää viikossa ja verbin taivutusta myös kotona.

Kahvilassa poikkeamista kävelylenkin yhteydessä.

St. Cyprienin kalastajakylässä piipahtamista koirien kanssa lenkillä.

Maisemat järvelle ja St Nazaireen päin. Vuoret taustalla.

Välillä Perpignanissa taas Voie Vertellä.

Lenkkireitin varrella purot solisivat ja linnut lauloivat.

Hedelmäpuut oli leikattu.

Tutun oloinen kolmikko.

Tunnin verran kävelyä iltapäivän auringossa.

Mikä ihmeen haikara tuolla pellolla kyyhöttää?

Kesyn kokovalkoisen kissan tapaaminen.
Koiria se pakeni puuhun, mutta olisi antanut silittää.
Kuvan laatu huono, koska ilta oli jo pimeä.

Kylän laitamilta kotileläinpihan löytäminen.

Vuohien aitaus.

Tuulta puuskissa n. 100 km/h eli 28 m/s. Likkojen kampaus
meni uusiksi...

Palmuparatkin melkein huojuvat :).

Merenkäynti ei vaikuta kovin voimakkaalta, mutta vaahtopäitä silti.

Uusien makuelämysten löytymistä, kumkvatti.

Uusien ravintoloiden testausta. Tässä L'Entrepotes.

Herkkujälkiruokien nauttimista. Tuulihatun korvike.

Samassa ravintolassa Reijon jälkkäri, nam!

Lisäksi ihan rauhallista oleskelua ja elokuvien katselua. Mukavaa maaliskuuta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Mukavaa maaliskuuta myös teille sinne aurinkoisiin maisemiin.
    Ihan outo hedelmä tuo kumkvatti, maistelitteko?

    VastaaPoista
  2. Kyllä, se maistui kirpeältä. Sitrushedelmä, joka ehkä appelsiinin ja sitruunan sekoituksen makuinen. Kooltaan pieni, varmaan lähinnä koristeena oli meidänkin salaatissa.

    VastaaPoista